Kun arvomaailma räjähtää käsiin – Kati ”kekeilee”

0

Kestävän kehityksen koulutusohjelmassani (Ympäristösuunnittelija AMK) parasta ovat olleet aitous ja aidot ihmiset. Täällä asiat tehdään tarkoituksesta ja tarkoituksella, kuvaa Kati Ahonen opintojaan ja jatkaa:

Oli muistaakseni vuosi 2017, kun se maailmantuska iski. Luin uutisen Ellen MacArthur Foundationin tutkimuksesta, jonka tulos oli, että vuonna 2043 merissä on enemmän muovia kuin kalaa. Tämä oli elämässäni käänteentekevä kohta. Minä heräsin. Aloin lukea, tonkia, penkoa ja aloitin jopa tunnetuskaisen blogin, joka perustui omaan väsymykseeni ja pettymykseeni, jonka purin sanoiksi yhdessä sen epäuskon kanssa, että mihin tässä ollaan menossa. Näkökulmani tuossa kohtaa tosin oli hyvin pieni.

Lähdin opiskelemaan, niin paljon asia ja tulevaisuus minua painoi. ”Harha-askeleen” jälkeen päädyin opiskelemaan HAMKiin Forssaan ja en ole katunut päivääkään. Opinnot ovat laajoja ja vaativat työtä, mutta sillä työllä minä saan tietoa asioista, jotka minua kiinnostavat.

Opintojeni ajan olen koko ajan pitänyt saman fokuksen: vesi ja luonnon vedet, vesiekosysteemi. Mitä enemmän minä opin sitä keskeneräisempi minä olen!

Lisäksi olen alanvaihtaja. Valitettavasti minusta tuntuu, että juuri tästä syystä putoan väliin monessa asiassa. Minulla on vahvaa taustaa (mm. yrittäjyyttä, toiminnan vetäjyyttä, ATK-alaa), elämänkokemusta (kaunis sana iälleni…) ja teen mielenkiintoni kohteet intohimolla (en häpeä sanoa tätä). Silti, tästä huolimatta, kun lankullani tasapainottelen, niin uskon, että lopulta joku haluaa minut töihin ja ymmärtää sen motivaationi arvon.

Täällä HAMKissa meitä motivoituneita kasvaa. Tällainen ala vaatii ihmiseltä enemmän, koska tässä eletään muutosta (ilmastomuutosta, sukupolvimuutosta, kehitysmuutosta, asennemuutosta, ajatusmuutosta, maailmanmuutosta), sillä vierivä kivihän ei sammaloidu. Asiat, joita opiskelemme eivät ole helppoja matikan yhtälöitä, joihin on annettu valmis kaava millä ne ratkaistaan.

Keke painii maailmanluokan suurien ongelmien kanssa omasta motivaationäkökulmastaan ja nostaa suomalaista nyrkkiään: täältä tullaan muutos! Ei pelota.

Miksi ihmeessä et siis hakisi opiskelemaan sisäisen intuitiosi kutsumana ja tekisi sitä omaa asiaasi, joka sinua puhuttelee? Tartu härkää sarvista ja tervetuloa joukkoon!

Teksti: Kati Ahonen, YSKEM19A2, tuleva ympäristösuunnittelija (AMK)

Leave A Reply