Evolla luodaan verkostoja opintojen aikana

0

Evolla opetus on alkanut jo vuonna 1862. Koska perinteet ovat pitkät, opetuksessa kunnioitetaan vuosien mittaan syntyneitä vanhoja viisauksia, joita jokaisen metsäammattilaisen olisi hyvä tietää. Opetuksen pitäminen aallonharjalla on onnistunut oppilaiden mielestä hyvin ja opetus vastaa työelämän muuttuviin tarpeisiin. Rennot koulutehtävät tiimiläisten kanssa ja työharjoittelut luovat hyvin pohjaa tulevaisuuden työelämäsuhteille.

Opetuksen aikana verkostoidutaan paljon ja opiskelijat viettävät yhdessä aikaa myös vapaa-ajalla. Moni opiskelijoista asuu koulun kampusalueella, mikä yhdistää eri vuosikurssien opiskelijoita ja luo elämänmittaisia ystävyyssuhteita. Koulu tukee opiskelijoiden aktiviteetteja, kuten esimerkiksi jokaviikkoiset sählypelit, jonne kaikki opiskelijat ovat tervetulleita. Oppilaat saavat perustellusti myös koulun autoja käyttöönsä opiskelua tukeviin vapaa-ajan tapahtumiin, kuten esimerkiksi Finmetkoille eli Suomen suurimmille ja tärkeimmille raskaskonealan ammatti- ja myyntinäyttelyille.

Muiden metsätalousinsinööriopiskelijoiden kanssa pääsee tutustumaan joka vuosi kaksi kertaa järjestettävissä kisoissa, jonne kaikki saman alan opiskelijat kokoontuvat yhteen eri puolilta Suomea. Leikkimielisten kisojen ja vapaa-ajan vieton lomassa on helppoa tutustua tuleviin työkavereihin vielä laajemmin. Reissuun lähdetään aina innoissaan riippumatta siitä missä päin Suomea kisat järjestetään. Parasta kesäkisoissa ja talvikisoissa on viikonlopun aikana saatavat mahtavat muistot ja uudet ystävät.

Tällä kertaa Talvikisat järjestetään meidän Evolaisten voimin. Tällä hetkellä Korona vaikeuttaa kisojen mahdollistamista, mutta tapahtuman suunnittelu on kuitenkin jo aloitettu. Vielä on kuitenkin paljon suunniteltavaa ja hankittavaa. Toivotaan kuitenkin, että pystymme Talvikisat järjestämään, sillä niin me Evolaiset kuin monet muut metsäalan opiskelijat odottavat kisojen toteutumista. Tapahtuma on tärkeä koska, se kerää yhteen oppilaiden lisäksi myös monet eri metsäalan toimijat ja opiskelijayhdistykset.

Meidän Evon metsätalousinsinöörien opiskelijoiden etua valvoo Evon Metsäpojat Ry. Samalla monien perinteisten tapahtumien järjestäminen ja vapaa-ajan välineiden hankkiminen on Metsäpoikien vastuulla. Olemme osana Hämeen ammattikorkeakoulua, joten myös HAMK:lla on oma opiskelijakunta HAMKO, joka valvoo koko HAMK:n opiskelijoiden etua. Valtakunnallisena luonnonvara-alan opiskelijoiden edunvalvojajärjestönä toimii Meol Metsäalan Opiskelijat Ry.

Erilaiset tapahtumat ja yhteiset retket ovat tärkeä osa omaa opiskeluaikaa niin omalla kampuksella kuin valtakunnallisestikin. Tapahtumien järjestäminen tarvitsee viestintää ja markkinointia, sillä muuten osallistujamäärät jäävät pieniksi. Tämän takia verkostoituminen ja eri yhdistysten välinen yhteistoiminta on tärkeää, jotta asioista informointi kulkee nopeasti ja tehokkaasti oikealle kohderyhmälle eli muille opiskelijoille.

Omia kokemuksia verkostoitumisesta:

Eemil Mäkelä:
Minulla on käytännön kokemusta verkostoitumisesta. Olen aikaisemmin tehnyt metsurin töitä, joka on auttanut minua jatko-opinnoissani metsäalalla. Metsäalalla piirit ovat pienet, joten on tärkeää, että asiat tehdään laadukkaasti, koska sana kiirii nopeasti. Se toimii joko sinun eduksesi tai sinua vastaan. Parhaimmillaan ja helpoimmillaan verkostoituminen on sitä, että tutustut uusiin ihmisiin ja saat uusia kavereita.

Hilda Yliluikki:
Koulun järjestämät kohtaamiset jo työelämässä olevien metsäalan asiantuntijoiden kanssa ovat edistäneet erinomaisesti opiskelumotivaatiotani ja kannustaneet ylläpitämään opinnoissani tavoitteellista aikataulua. Mielestäni meidän koulumme opetus, opettajat ja muu henkilökunta tukee toimimaan sosiaalisemmin, oma-aloitteisemmin ja rohkeammin niin työelämässä, kuin vapaa-ajallakin.

Teksti: Eemil Mäkela ja Hilda Yliluikki, metsätalousinsinööri (AMK) -opiskelijat

>> Metsätalouden koulutuksen kotisivu

Leave A Reply