Ammatillisen identiteetin kehittäminen kantaa hedelmää

0

Ensimmäinen koulupäivämme Hämeen ammattikorkeakoulun Forssan kampuksella oli elokuinen lämmin päivä, jolloin vesipisaroita oli nähtävissä niin viereisen Loimijoen padotussa koskessa kuin meidän ensimmäistä koulupäiväämme suorittamassa olevien Biotalouden insinööri -opiskelijoiden otsalla. Päivän päätteeksi tuli vielä tehdä Belbinin tiimiroolitesti, jonka tulokset olivat ainoa tuttu asia koko tiedontäyteisessä orientaatiopäivässä.

Tiimitöissä syksyn aikana oma rooli, vahvuudet ja kehittämiskohteet selkenivät tehtävä toisensa jälkeen. Asiantuntijaksi kehittyminen vaatii kovaa työtä ja sitä me todella olemme tehneet ensimmäisestä opiskelupäivästä lähtien. Toisessa moduulissa vahvistimme omaa ammatillista identiteettiämme. Teimme henkilökohtaiset nettisivut ja keräsimme käsitekaavioon itseä kuvaavia sanoja, joista kaavion avulla pystyikin rakentamaan helposti kuvauksen itsestään kokonaisuutena käytettäväksi somepalveluissa. Päivitämme ePortfoliota jokaisen moduulin päätteeksi, jotta aiempi ja tuore osaaminen pysyvät ajan tasaisesti tallessa samassa paikassa.

Työportfolio, jonne kootaan arkistoon henkilökohtaiseen käyttöön osaamiset ja niihin liittyvä näyttömateriaali

Osallistuimme loistavalle luennolle, jossa aiheena oli henkilöbrändäys. Luennolla tuotiin esiin LinkedInin mahdollisuuksista henkilöbrändäyksen lisäksi verkostoitumisen välineenä, mutta korostettiin myös koko biotalouden insinöörialan markkinoinnin tärkeyttä. Esiin nousi ajatuksia, että ei ehkä tarvitse erottua joukosta, vaan on hyvä yhdessä tuoda alaa muiden tietoisuuteen.

Mieleeni nousi useaan kertaan kysymyksiä: Mitä ensimmäisen vuoden opiskelija voi uudesta osaamistaan markkinoida? Tiedänkö tarpeeksi, jotta voin asiasta jotain kertoa? Ammatillisen identiteetin kehittäminen ja myös sen aktiivinen pohtiminen toi kuitenkin itseluottamusta ja rohkeuden alkaa julkaisemaan LinkedInissa tekstejä, joissa kerron biotalouden insinööriopinnoista omasta näkökulmastani. Mikä ihmeen biotalousinsinööri? oli ensimmäisen tekstini otsikko ja hämmästyksekseni sen kävi katsomassa muutamassa päivässä yli 1000 henkilöä. On hyvin motivoivaa huomata, kuinka kiinnostuneita uudesta alasta ollaan. LinkedIn toimii myös ansioluettelona, joten tarkistin omat tietoni ajan tasalle ja jalostin käsitekaavion avulla tekemästäni esittelytekstistä LinkedIniin sopivan englanninkielisen version.

Kuvaavia sanoja, joiden pohjalta määrittelin oman asiantuntijaprofiilini

Olen aikuisopiskelija ja työuraa ja osaamista on jo ehtinyt kertyä toiselta alalta. Opintojen alussa olikin hiukan vaikea hahmottaa sitä, miten yhdistän vanhan osaamiseni uuteen, kun uudesta on ehditty käymään vasta pintaraapaisu. Ammatillisen identiteetin kehittäminen ja pohtiminen auttoi hahmottamaan omia vahvuuksia ja näyttämään suuntaa alueisiin, joita on syytä edelleen vahvistaa ja toisaalta se myös antaa itsetuntoa siihen, että on mahdollista oppia myös aivan uusia asioita. Niitähän me olemme jo oppineetkin ja paljon uutta opittavaa on vielä edessäpäin.

Alkuvuodesta palaset alkoivat loksahdella paikoilleen ja huomasin, että ammatillinen identiteettini oli aivan oikeasti vahvistunut. Yksittäisistä sanoista, pienistä tekstinpätkistä ja pohdinnoista oli muodostunut isompi kuva siitä, mikä ammatillinen statukseni oikeasti tällä hetkellä on. Olin saanut kaivettua parhaat puoleni esille ja luonut selkeän vision siitä, mitä olen nyt ja mitä haluan ja myös aion tulevaisuudessa olla. Koko tämä prosessi toi valtavasti itseluottamusta ja helpotti myös profiloivien opintojen suunnittelemista.

Lopullinen asiantuntijaprofiilini LinkedInissä

Palkinnoksi tästä prosessista sain todella maukkaan hedelmän. Sen lisäksi, että vahvistin vanhoja verkostojani LinkedInissa, olen saanut rakennettua uutta verkostoa ja tuonut koulutustamme verkostoni ja heidän verkostojensa tietoisuuteen. Ensi kesänä pääsen tekemään erittäin mielenkiintoista biotalousalan kehitysprojektia yritykselle. Verkostoituminen tapahtui täysin LinkedInin kautta!

 

Anni Pötry, Biotalouden insinööri -koulutuksen ensimmäisen vuosikurssin opiskelija

Annin profiili LinkedInissä

 

Leave A Reply