HAMKin Mustialan kampuksen pelloilla on käynnissä kimalaislaskenta jo kolmatta kesää. Viljelysten viereen perustetulla pölytyskaistalla pyritään houkuttelemaan pörriäisiä, joiden vähenemisestä ollaan syystäkin huolissaan.
Teksti: Jaana Siljamäki Kuvitus: Merita Aronen
Jos seuraa vähänkään aikaansa, ei ole jäänyt huomaamatta huoli pölyttäjien määrän vähenemisestä ja luonnon monimuotoisuuden hupenemisesta. Asiaan on kuitenkin pikkuhiljaa herätty: Suomessa on tekeillä kansallinen pölyttäjästrategia, jonka osana villejä pölyttäjiä kartoitetaan parhaillaan koko maassa. Aihe on poikinut myös erilaista aktiivisuutta ja kirjallisuutta viime vuosina.
Valtakunnallisesti ja pohjoismaisellakin tasolla merkittävän aktiivisessa roolissa on myös Hämeen ammattikorkeakoulun maaseutuelinkeinojen lehtori Annika Michelson, joka kertoo monimuotoisuusteeman olleen HAMKissa esillä jo vuodesta 2002, eri tavoin ja useissa koulutuksissa. Michelson on myös ollut perustamassa Suomeen pölyttäjäasiantuntijoiden ryhmää ja toimii yhteyshenkilönä vastaaviin verkostoihin muissa Pohjoismaissa. HAMKissa hän opettaa geneettinen monimuotoisuus -nimistä opintokokonaisuutta ja tekee tutkimusta Luomussa vara parempi -nimisessä hankkeessa.
Michelson sanoo olevansa erittäin huolissaan monimuotoisuuden häviämisestä, mutta ei näe tilannetta toivottomana. On kuitenkin erotettava järkevät keinot vähemmän järkevistä.
”Nyt on muotia rakentaa erilaisia hyönteishotelleja. Ne ovat sopivia omakotitalojen puutarhoissa, mutta maataloudessa tarvitaan esimerkiksi pyöröpaalin kokoisia hyönteishotelleja ja ennen kaikkea ruokakasveja villimehiläisille”, Michelson sanoo.
Sen sijaan helposti toteutettava, vaikuttavakin vinkki hänellä on jokaiselle ruohonleikkurin käyttäjälle: niitä joku osa nurmesta harvemmin.
”Siihen kasvaa kukkivia kasveja, joita pölyttäjät voivat hyödyntää. Punkkien pelko ei ole hyvä syy niittää, koska aina voi olla itse varovaisempi ja tehdä punkkitarkastuksia.”
Pölyttäjien ja paremman sadon asialla
Pölyttäjiä houkutellaan paraikaa myös HAMKin Mustialan kampuksen pelloilla. Sinne on perustettu kolme metriä leveä ja 560 metriä pitkä ”pölytyskaista”, johon kylvettiin huhtikuun lopulla pölyttäjille mieleisiä kasveja eli rehuvirnaa, persianapilaa ja hunajakukkaa. Kaistalla tehdään kasvukaudella kerran kuussa kimalaisten laskentaa.
”Laskeminen on käytännössä sitä, että kävellään hitaasti eteenpäin ja lasketaan kimalaiset. Päivän pitää olla poutainen ja ei saa tuulla liikaa. Opiskelijat ovat tehneet meillä tätä laskentaa.”
Vielä on liian aikaista tehdä mitään johtopäätöksiä, sillä pölyttäjien määrään vaikuttavat monet asiat, kuten sää ja käytetyt kasvit. Vertailevaa tietoa tarvitaan mielellään useamman vuoden ajalta. Parhaillaan maaseutuelinkeinojen koulutuksen opiskelija Assi Kirjonen tekee opinnäytetyötään laskennan pohjalta.
Pölyttäjiä houkutellaan paitsi tutkimustarkoituksissa, myös pellolla viljeltävien ruokakasvien pölytyksen onnistumiseksi. Tänä vuonna pölytyskaistan tuntumassa kasvaa härkäpapua.
Pölytyskaistat kaipaavat vielä kehittämistä
Maataloudessa voidaan siis edistää pölyttäjien elinolosuhteita pölytyskaistoilla tai hoitamalla peltojen pientareita, joissa kasvaa luonnonvaraisia kasveja.
Pölytyskaistojen hyödyntäminen isossa mittakaavassa vaatii kuitenkin uudenlaista ajattelua ja pölytykseen vaikuttavista mekanismeista on hyvä saada enemmän ja tarkempaa tietoa. Ilman tutkimustakin voidaan kuitenkin todeta, että mitä enemmän pölyttäjiä, sen parempi sato kasveilla, jotka ovat riippuvaisia hyönteispölytyksestä.
Haasteena on, että nykyään maatiloilla käytetyt niittokoneet leikkaavat liian matalalta, jotta villeille pölyttäjille säilyisi ruokakasveja myös niiton jälkeen. Luonnonvaraisten pientareiden niittäminen tulisi tehdä noin 20 cm korkeudelta. Niittojäte pitäisi saada kerättyä poiskin, sillä maatuessaan se rikastuttaa maaperää muuten liikaa. Silloin köyhän maan vaativat niittykasvit eivät menesty.
Toinen haaste on se, että niittysiemenseokset tulevat sieltä missä niiden tuottaminen on edullisinta, eli ulkomailta.
”Ne voivat olla huonosti sopeutuneita Suomen viljelyolosuhteisiin ja mukana saattaa tulla haitallisia vieraslajeja”, Michelson huomauttaa.
Omavaraisuutta ja vastuuta kaikille
Kuten ulkomaisia niittykasvien siemeniä, jopa pölyttäjiä tuodaan Suomeen.
”On väitetty, että ne eivät pysty talvehtimaan Suomen oloissa ja eivät tuo sairauksia. Juuri päinvastoin on käynyt.”
Siksi Michelsonkin kantaa huolta, että olisimme pölyttäjienkin suhteen omavaraisia. Marjat, hedelmät ja monet vihannekset eivät pölyty ilman hyönteisiä.
”Jos pölyttäjien määrä vähenee paljon, se näkyy ruokapöydissämme yksipuolistumisena. Jokaisella on vastuu.”
Michelsonin mukaan yksin maataloudessa ei ongelmaa ratkaista, vaan tarvitaan isompi poliittinen muutos, globaalilla tasolla. Hän ei usko, että monimuotoisuus pelastetaan maatalouden olemassa olevilla resursseilla. Myös kaupungissa asuvien tulisi kantaa kortensa kekoon ja ottaa vastuuta ruoantuotannosta yhä enemmän.
”Koko ruoantuotanto tulisi ajatella uudelleen, ja kuluttajien olisi oltava valmiimpia maksamaan ruoasta enemmän tai olemaan omavaraisempia.”
Kuten todettu, Michelson ei ole kuitenkaan pessimistinen tilanteen edessä. Hänen mukaansa havaittavissa on paljon pientä ja isompaa liikettä luonnon monimuotoisuuden pelastamiseksi. Nousussa ovat muun muassa viljelykasvien monimuotoisuuden ja omavaraisuuden lisääminen. Myös peltometsäviljely, kaupunkiviljely ja permakulttuuri eli rakennetun ympäristön suunnittelu luontoa kunnioittavalla tavalla kiinnostavat yhä useampia.
”Uskon, että ihmiskunta kykenee muutoksiin, kun oikea tahtotila löytyy.”
HAMKin kampuksilla huomioidaan pölyttäjiäkin
HAMKin kampuksista Evolla, Lepaalla ja Mustialassa on jätetty ja perustettu tietoisesti alueita, joista pölyttäjät hyötyvät. Evolla Rautjärvien rannassa kukkivat kasvit niitetään vain kerran vuodessa niin, että ne ehtivät siementämään. Lepaalla on paitsi runsaasti istutuksia, myös niittyä. Mustialassa puolestaan on parhaillaan perusteilla kukkaketo nyt puretun karjamajan tilalle.
”Myös Hämeenlinnan korkeakoulukeskuksella annetaan voikukan kukkia, eikä niitä ole lähdetty myrkyttämään,” kertoo kiinteistöjohtaja Tuomas Salonen.
Maaseutuelinkeinojen lehtori Annika Michelson toivoo, että varsinaisten, perustamista vaativien niittyjen lisäksi HAMKin kampuksillakin jätettäisiin osa nurmialueista vähemmälle leikkaamiselle.
”Niityn pitää olla niukkaravinteinen, jolloin sen perustaminen voi olla vaativakin prosessi. Sen sijaan kevyempi vaihtoehto on jättää osa nurmesta siten, että sen niittää vain kahdesti vuodessa: kerran ennen juhannusta ja toistamiseen kesän lopussa.”
Michelsonin mukaan tällä tavoin rikkaruohot pysyvät kurissa. Ja kun olisi verrattain pienistä alueista kysymys isoilla kampuksilla, allergisoivien rikkaruohojen merkitys jäisi vähäiseksi.
Tuomas Salonen kannattaa ajatusta.
”Aiheesta voisi esimerkiksi tehdä opinnäytetyön, jolla asiaa voitaisiin selvittää ja löytää soveltuvat kohteet kampuksilta. Luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen vuoksi tätä kannattaa kyllä harjoittaa, ja onhan kukkivista alueista iloa silmällekin”, Salonen huomauttaa.
