Outi Tahvonen on alansa huippuja, ja se välittyy siitä, miten hän innostuu aiheistaan, ärsyyntyy liian kapeasta ajattelusta ja hurmioituu seuratessaan vesipisaran liikettä.
Teksti ja kuva: Jaana Siljamäki
Miten yhdistetään harmaa ja vihreä? Tuo kysymys on lehtori Outi Tahvosen työn ytimessä päivittäin. Tahvosen asiantuntijuusalana on rakennettu ympäristö, ihmisen elinpiiri, joka yhä useimmin on kaupunki. Miten siellä saavutetaan harmonia, joka olisi jotain muuta kuin betonia, puisto, asfalttia, kukkaistutus, lisää betonia, viivasuoraan istutetut vaahterat?
”Kaavoitus ja maankäyttö menee ihan liikaa ylhäältä alas -ohjauksella niin, että lopputuloksen eri osat eivät ole yhteydessä. Kun ihmisen elinympäristöä suunnitellaan ja rakennetaan, tulisi miettiä miten siellä kiertää vesi, ravinteet, hiili, miten maa tiivistyy käytössä, miten kaikki elävä liikkuu siellä jatkuvasti ja muovaa ympäristöä.”
Pienessä mittakaavassa Tahvonen seuraa tällaista omalla kotipihallaan, jonne hän on rakentanut sadepuutarhan. Sen ideana on kerätä, hyödyntää ja imeyttää ylimääräistä sadevettä eli hulevesiä.
”On jumalaisen koukuttavaa seurata, miten vesi kiertää. Miten yksi astia täytyy, sitten toinen. Siitä ylivuotava vesi kulkee kourua pitkin sadepuutarhaan. Ja se on minun rakentamani, olen suunnitellut sinne salaojakerroksen, kasvualustat ja kasvit seuratakseni miten ne reagoivat – siellä on nyt brunneraa, iiristä ja tuoksumataraa. Perheelläni on vaikeuksia ymmärtää kiinnostukseni määrää,” Tahvonen naurahtaa.
Intohimo omaa alaa kohtaan saa yhden kulminaatiopisteen 25.10., kun Tahvonen väittelee Aalto-yliopistossa tohtoriksi skaalautuvasta vihreästä infrastruktuurista otsikolla ”Scalable green infrastructure and the water, vegetation and soil system. Scaling up from Finnish domestic gardens.”
”Kaupungit ovat ihmistä varten”
Tahvonen oivalsi itse näkökulmien kapeuden tullessaan alalle parikymmentä vuotta sitten. Hän valmistui Lepaalta ensimmäisten amk-hortonomien joukossa vuonna 1996 ja pyöritti sen jälkeen kymmenen vuotta omaa puutarhasuunnitteluyritystä. Tahvonen jatkoi opintojaan Helsingin yliopistossa, josta hän valmistui pääaineenaan ympäristönsuojelu. Pikkuhiljaa karttui ymmärrys siitä, miten kaukana toisistaan olivat maisemasuunnittelijat ja ne betonin päälle ymmärtävät insinöörit. Nykyisessä työssään hän on yhdistänyt näkökulmat: miten rakennetaan ympäristöä, joka on paitsi toiminnallinen, myös hyväksi sekä ihmiselle että kaikelle muulle elävälle.
”Ei voi sanoa, että ihminen on luonnolle hyvä tai huono. Olemme kuitenkin osa sitä, nisäkkäitä muiden joukossa. Näen, että kaupungit ovat ihmistä varten, mutta ekologiset prosessit pitää tuoda kaupunkeihin nykyistä paremmin. Ihmisen aiheuttamia ongelmia kaupungeissa voidaan ratkoa esimerkiksi kasvien avulla.”
Käytännössä se tarkoittaisi sitä, että kasvillisuus ei ole ripoteltu sinne tänne vaan ne muodostavat kaupungissakin ekologisia käytäviä, joita pitkin myös ötökät pääsevät kulkemaan. Luonnon monimuotoisuus, biodiversiteetti, voisi ilmentyä nykyistä paremmin kaupungeissa.
”Kestävä kaupunki ei ole sitä, että rakennetaan mahdollisimman tiiviisti, ja sitten ajellaan mökille tankkaamaan luonnonrauhaa.”
Kuokanvarresta oman alan generalistiksi
Tahvosen ei pitänyt olla missään tekemisissä viheralan kanssa, sillä vanhemmilla oli taimisto, jossa Tahvosenkin kesät kuluivat kitkemässä.
”Se oli sellaista aika kalevalaista meininkiä. Ajattelin, että ei tätä. Päädyin opiskelemaan matematiikkaa Helsingin yliopistoon, mutta jo syksyn ensimmäisillä luennoilla mietin, olenko piilokamerassa.”
Luentosalin edessä professori raapusti liitutaululle minimaalisella tuhrulla pitkiä laskukaavoja ottamatta mitään kontaktia opiskelijoihinsa. Ensin hyytyi opintoviikkojen kertyminen, seuraavaksi kuivui opintorahahana.
”Niinpä löysin seuraavana kesänä itseni tutkimasta puutarha-alan opintotarjontaa. Äitinikin oli käynyt Lepaan puutarhaopiston. Ajattelin, että kai minä sitä suunnittelupuolta voisin tehdä, olin hyvä piirtämäänkin.”
Nykyinen työnkuva yhdistää tulevien hortonomien opetusta, työelämäyhteistyötä, toimintaa alan järjestöissä ja tutkimusta.
”Balanssi on nyt tosi hyvä. Opetus pitää kiinni alan arjessa, työelämäyhteistyö ja tutkimus alan tulevaisuudessa. Yhteiskunnassa arvostetaan vähän liikaakin tietyn sektorin yleensä teknistä erityisosaamista, ja vähemmän generalisteja, heitä, jotka tietävät alasta yleisesti paljon.”
Opettajana Tahvonen sanoo tekevänsä työtä koko sielullaan.
”Opetusta on tyypillisesti kuudesta kahdeksaan tuntia putkeen, ja olen sen jälkeen aina aika poikki. Koska projektit ovat työelämälähtöisiä, aineistot rakennetaan aina uudestaan.”
Tahvonen on syystäkin ylpeä HAMKin hortonomikoulutuksesta, sillä se on Suomen korkeakoulukentällä ainut laatuaan.
”Jos täältä ei valmistu hortonomeja, se näkyy valtakunnallisesti saman tien.”
Pätemistä siellä täällä
Missä tohtoroituva Tahvonen näkee itsensä kymmenen vuoden päästä?
”Varmaan minun pitäisi olla asiantuntijuuteni kukkuloilla. Mutta suoraan sanottuna minulla ei ole mitään saumaa professoripaikoille, olen siihen liian vanha. Toisaalta en sitä kaipaakaan, sillä AMK on aidosti ketterä tutkimusympäristö. Täällä näen teorian menevän käytäntöön oman elämäni aikana.”
Tunnustusta saa myös oma työyhteisö Lepaalla. Kukaan ei hoida vain omaa ruutuaan, vaan yhteistyötä syntyy spontaanistikin.
”On hienoa, kun omalla osaamisella on tilausta muidenkin projekteissa. Saan käydä pätemässä siellä täällä.”
Oman osaamisensa hän näkee karttuneen juuri niillä etapeilla, jotka ovat matkan varrelle osuneet. Niin yrittäjyys, ympäristönsuojelun opiskelu, opettajan pedagoginen pätevyys kuin se harha-askel matematiikan luentosaliinkin ovat kasanneet sen paketin, mikä hän on tänään.
”Kliseisesti sanon, että elämä ja valinnat kantavat. Ei tarvitse olla hullun huolissaan, onko se lukion jälkeen tehty valinta oikea. Se on ensimmäinen hyvistä valinnoista.”
Outi Tahvonen
s. 1972 Pohjassa.
Lehtori, osaamisalueena rakennettu ympäristö. Työskentelee HAMKin Lepaan kampuksella.
Perhe: Kaksi teini-ikäistä tytärtä, meteorologina työskentelevä aviomies.
Harrastaa: Purjelentoa ja (sade)puutarhan hoitoa.
Väittelee Aalto-yliopistossa 25.10.2019.
