Mustialan kampuksella on opiskeltu maatalousalaa jo 180 vuotta. Vuonna 2020 sieltä ponnistaa myös 22-vuotias Minttu Pajula, jolla on jo visio tulevaisuuden maatilasta.
Teksti: Jaana Siljamäki Kuva: Minttu Pajula
”Näillä näkymin meidän lihakarjatila jää minulle. Tila on ollut suvussa isäni isovanhemmilta saakka. Isäni selkä on leikattu neljästi, joten sukupolvenvaihdos tulee meillä varmasti vähän ennenaikaisesti eteen.
Minulla on intohimo tehdä eläinten kanssa töitä. Olen istunut traktorin kyydissä siitä saakka, kun jalat alkoivat kantaa. Siskoni Maijun kanssa alettiin touhuamaan lehmien kanssa siinä kymmenvuotiaana. Kiinnostus karjanjalostukseen lähti vasikoiden Junior handler -koulutuksesta, kilpailuista sekä erilaisista alan tapahtumista ja leireiltä, joissa käytiin. Kun olin 15-vuotias, siitossonnin valitseminen joka toinen vuosi Tammelan sonnihuutokaupasta tuli minun ja Maijun hommaksi. Aika itsenäisesti me sitä tehtiin, iskä antoi kyllä aina hyväksyntänsä sitten.
Nauta on todella fiksu eläin. Meillä on emolehmiä, vasikoita ja sonneja yhteensä satakunta. Kaikki tietävät nimensä ja ovat omia persooniaan. Joku on rauhallisempi ja toinen taas temperamenttisempi. Erityisesti on jäänyt mieleen Paavo-sonni, joka ei koetellut rajojaan, kuten ne vasikkana yleensä tekevät. Paavo oli sellainen lempeä nallekarhu, joka painoi pään syliin.
Parasta maatilalla on monipuolinen vuodenkierto, joita ei ole kahta samanlaista. Poikimakausi on aina yhtä jännittävä. On paljon, mihin ei pysty itse vaikuttamaan, kuten kasvukauden olosuhteet. On kiinnostavaa oppia kasvinviljelyssä parantamaan sitä mitä voi, ja tähän olenkin saanut paljon uutta tietoa opinnoistani Mustialassa. On vakuuttavaa, että koulutus siellä on ollut olemassa niin kauan ja sitä on kehitetty eteenpäin. Myös miljöötä on vaalittu siellä hienosti.
Asun poikaystäväni kanssa Loimaan Kojonperässä, noin kymmenen kilometrin päässä kotitilalta. Haluan ilman muuta asua maalla, täällä ja alan tapahtumissa pystyy hyvin verkostoitumaan. Poikaystävälläni on viljatila, jolla viljellään myös erikoiskasveja. Olemme ajatelleet, että tulevaisuudessa molemmilla tiloilla voisi edelleen kehittää viljelytekniikoita ja hyödyntää opinnoistakin tuttua täsmäviljelyä. Luomuun siirtymisen mahdollisuuttakin olen miettinyt.
Jos saisi valita, niin hankkisin varmasti lisää peltoalaa ja emolehmiä, nykyisestä kolmestakymmenestä kuuteenkymmeneen. Se ei olisi mikään jättitila kuitenkaan.
Ylipäänsä toivon, että maatalous menee siihen suuntaan, että keskikokoisetkin tilat voisivat olla kannattavia.
Tähän voisi päästä, jos tilat tekisivät enemmän yhteistyötä esimerkiksi yhteisillä konehankinnoilla tai vaikkapa biokaasulaitoksella. Jonkinlainen jakamistalous loisi edellytyksiä pienemmillekin tiloille.
Olen vähän konservatiivinen siinä mielessä, että mieluummin haluan itselleni pienemmän tilan, joka tuottaa vähemmän, mutta laadukkaampaa. Historiasta tähän päivään ottaisin suuremman omavaraisuuden.
Ehkä yleisin harhaluulo maatiloista on se, että jos on useampi traktori pihalla, niin hyvin ja helposti sujuu. Ei nähdä polkua, mikä sonnivasikalla on siihen jauhelihapakettiin. Eläinten hyvinvoinnin eteen tehdään paljon työtä, sillä eivät ne muuten tuota. Tätä työtä useimmat tekevät rakkaudesta lajiin.”
Minttu Pajula
Syntynyt: 1998 Loimaalla
Opiskelee kolmatta vuotta agrologiksi maaseutuelinkeinojen koulutuksessa HAMKin Mustialan kampuksella. Tekee töitä kotitilallaan ja osa-aikaisesti päiväkodilla.
Harrastaa: Hiihtoa, lenkkeilyä, ratsastusta ja valokuvausta.
