Lehtori Jaakko Vasko viihtyy taiteen maisterina insinöörien kanssa Riihimäen kampuksella, jossa tilojen remontti on lisännyt yhteisöllisyyttä.
Jaakko Vasko on konetekniikan lehtori, jonka vastuulle Hämeen ammattikorkeakoulussa kuuluu muun muassa tuotekehitysprojekteja, lisäävän valmistuksen ja 3D-printtauksen valmistustekniikoita sekä yritysyhteistyöprojekteja.
Aikanaan teolliseksi muotoilijaksi Taideteollisesta korkeakoulusta, nykyisestä Aalto-yliopistosta, valmistunut taiteen maisteri kertoo viihtyvänsä mainiosti nykyisten ja tulevien insinöörien keskellä.
”Olen kuitenkin teollinen muotoilija tällaisesta hardcore industrial design -kontekstista, jossa tehdään laivoja, junia ja laboratorialaitteita, eikä se paljon tästä insinöörisuunnittelusta eroa. Tuotekehitysprosessiahan sielläkin käytiin, ihan samaa asiaa kuin täällä, mutta aavistuksen eri tulokulmalla”, Vasko kuvailee.
Hänen mukaansa konetekniikan opetuksessa HAMKissa korostuvat käyttäjä- ja asiakaslähtöisyys sekä tuotteiden segmentointi.
”Emme tee näistä insinööreistä muotoilijoita, vaan annamme työkaluja, että he osaavat toimia suunnitteluryhmän jäseninä ja ymmärtää, mitä kaverikin tekee. Minulla on aina ollut ajatuksena, että täällä annettava koulutus riittäisi myös pidemmälle kuin siihen hetkeen, kun opiskelija saa todistuksen kouraan – ainakin 10 tai 20 vuotta eteenpäin”, Vasko kertoo.
”Vaikka olen koulutukseltani teollinen muotoilija, kyllä ammatti-identiteetti on paljon lähempänä pedagogia. On tietysti tarve substanssiosaamiselle, mutta opetus on koko ajan keskiössä.”
Pari vuotta venähti
Jaakko Vasko aloitti työuransa suunnittelutoimistossa Helsingissä. Yksi puhelinsoitto muutti kuitenkin hänen karriäärinsä suunnan. Pikaiseksi piipahdukseksi suunniteltu hyppäys opetuspuolelle on päässyt venähtämään.
”Olin käynyt pitämässä työkaverin puolesta yhden kurssin ja sitten soitettiin, että tuletko töihin. Sanoin, että voin tulla vuodeksi tai kahdeksi kokeilemaan ja sitten palaan takaisin, se näyttää hyvältä cv:ssä. Olenkohan ollut nyt 23 vuotta täällä”, Vasko hymyilee.
Vuonna 1997 hän aloitti HAMKissa työt päätoimisena opettajana. Työt ovat kuljettaneet häntä myös fyysisesti eri kampuksille: hän on työskennellyt ensin Wetterhoffin talossa Hämeenlinnan keskustassa, sitten Myllymäessä, Visamäessä ja lopulta Riihimäellä, jossa on viipynyt nyt viitisen vuotta.
Hän kertoo viihtyvänsä Riihimäen kampuksella hyvin.
”On tosi kiva, kun tämä on aika pieni. Kaikki on kävelymatkan päässä, kaikki tuntevat toisensa ja kaikki toimii. Täällä on hyvä ilmapiiri. On helppo löytää ihmisiä ja tietää, kuka hoitaa minkäkin asian”, Vasko kehuu.
Viime kesänä valmistuneessa remontissa uudistuneet tilat ovat helpottaneet toimintaa entisestään, kun yhteisölliset tilat ovat korvanneet yksittäiset, suljetut työhuoneet. Myös koko henkilökunnan yhteinen kahvihuone edesauttaa yhteisön vuorovaikutusta.
”On helpompi tehdä asioita, eikä tarvitse käydä koputtelemassa suljetun ikkunattoman oven takana, vaan voi ohi kulkiessaan kysyä. Sähköpostien määrä vähenee: kun muuten lähettäisi meiliä, nyt voi mennä suoraan ja nykäistä hihaista.”
Tämän periaatteen onnistuneesta käytännön toteuttamisesta kertonee, että vaikka Riihimäen kampus on kompakti, Vasko kertoo monena työpäivänä askelmittarin paukkuvan yli 15 000:n.
Pyöräilyn puraisema
Mittari raksuttaa myös Jaakko Vaskon työmatkoilla. Hän asuu 15 kilometrin päässä Hyvinkäällä, josta kulkee töihin yleensä pyörällä.
Hän kertoo harrastaneensa kilpapyöräilyä puolitosissaan parikymppiseksi asti. Kärpänen puraisi uudemman kerran noin vuosikymmen sitten, kun Vasko meni ”erehdyksessä” ostamaan maantiepyörän.
Vaikka nykyisin lehtorin varastosta löytyy mitä moninaisempia ja komeampia menopelejä, työmatkat hän taittaa pääosin munamankeliksi kutsumallaan yksivaihteisella. Hän myös tykkää rakennella pyöriä itse erilaisista ”fillarinraadoista”.
Ensi lukukaudella hän saattaa päästä yhdistämään työn ja pyöräilyn, jos ajatus opettajavaihdosta Belgian Viverselissä toteutuu. Tunnetun pyöräilykilpailun Flanderin ympäriajon maalikaupunki sijaitsee aivan siinä vieressä.
”Mietin, pääsisinkö kokeilemaan niitä Tour de Flandersin mäkiä itsekin.”
Vasko on hyödyntänyt mahdollisuutta osallistua opettajien vaihtopätkiin ja ollut niissä pääosin viikon syksyllä, viikon keväällä.
”Niissä näkee miten muut hoitavat asiat: millaiset tilat, laitteet, välineet ja millainen pedagoginen lähestyminen. Kulttuurierot ovat tosi isot. Kyllä meillä Suomessa on ihan toisenlaista varsinkin korkeakoulutasolla, kun olemme hyvin tasa-arvoisia opiskelijoiden kanssa. Ei tarvitse varata aikaa, vaan opiskelija voi tulla tuosta vaan ovesta. Sitä eroa ei ymmärrä ennen kuin menee ulkomaille.”
Teksti: Iiro-Pekka Airola
