Anita Eskola-Kronqvist: ”Olen parhaimmillani, kun on pikkuisen vaikeaa”

Anita Eskola-Kronqvist aloitti uransa fysioterapeuttina. Siellä hän oppi kohtaamaan ja analysoimaan erilaisia ihmisiä, mistä on sittemmin ollut suurta hyötyä opettajana ja kouluttajana ammatillisessa opettajakorkeakoulussa.

Teksti: Jaana Siljamäki Kuva: Anita Eskola-Kronqvist

”Minulle on tullut niin sanottu ammatillinen kriisi suunnilleen seitsemän vuoden välein. Sanon sitä patologiseksi tarpeeksi lähteä suunnittelemaan ja kokemaan jotain uutta. Olen parhaimmillani, kun on pikkuisen vaikeaa.

Ensimmäisessä ammatissani fysioterapeuttina vierähti 15 vuotta. Seitsemän vuotta vedin Tampereen aikuiskoulutuskeskuksessa hierojakoulutusta ja toinen seitsenvuotiskausi meni Karkun kotitalous- ja sosiaalialan oppilaitoksessa, missä opetin lähihoitajia kuntoutuksen koulutusohjelmassa.

Karkusta hakeuduin tänne HAMKin ammatilliseen opettajakorkeakouluun, kun tarjolla oli määräaikaisuus eräässä hankkeessa. Sain paikan ja ihastuin heti.

Sain paikan ja ihastuin heti.

Täällä olenkin sitten viihtynyt jo 12 vuotta, sillä olen päässyt toteuttamaan todella monipuolista työnkuvaa. Lisäksi yhteisöllisyys on meillä vertaansa vailla – kukaan ei istu omien muistiinpanojensa päällä vaan tietoa ja apua jaetaan. Esihenkilömme Martti Majuri on myös loistava. Hän antaa vapauden tehdä, mutta auttaa tarvittaessa.

AOKK:ssa olen kouluttanut vapaan sivistystyön, toisen asteen ja ammattikorkeakoulujen opettajia sekä toiminut täydennys- ja yrityskouluttajana ympäri Suomen. Yrityskouluttamista on yleensä kahdenlaista: koulutamme heitä kouluttamaan omia työntekijöitään uusin tehtäviin, tai jos esimerkiksi firman insinöörit ovat menossa esittelemään ja myymään jotain laitetta ulkomaille, opastamme heitä luentojen rakentamiseen ja esiintymiseen. Ne ovat olleet välillä vähän tiukkojakin paikkoja – menet johonkin verstaalle, missä on ukot haalarit päällä vastassa.

Toinen iso juttuni ovat olleet erilaiset kehityshankkeet. Olen päässyt vetämään miljoonaluokankin kokonaisuuksia, esimerkiksi maahanmuuttajien urakehitykseen liittyen. Aluksi se hirvitti, sillä hanketyö on hektistä, uusia asioita ja aiheen viimeisintä tutkimustietoa on otettava haltuun, pitää pysyä aikataulussa ja ylipäänsä pyörittää välillä aika isoakin orkesteria. Eräässäkin hankkeessa oli mukana yli 50 henkeä 11 eri organisaatiosta.

Yksi viihtymisen syy on kuitenkin juuri vaihtelu ja haasteet, joita on halutessaan saanut. Täällä on voinut syventyä tekemään pienimuotoisia selvityksiäkin esimerkiksi opettajantyön muutoksesta.

Oppiminen ei ole oikeastaan loppunut missään vaiheessa. Erilaisia tutkintoja olen opiskellut yli kymmenen vuotta ja itse työ on tosiaan sellainen, että koko ajan oppii, vaikka välillä luulee jo kaiken nähneensä. Ihan viime aikoina olen oppinut lisää tietotekniikkaa, kun koronatilanne on vienyt lähes kaiken etätyöskentelyksi.

Eniten minua on kiinnostanut ihan perusasioiden, kuten arvioimisen ja opiskelijoiden kohtaamisen, opettaminen. Sellaiselle on aina tarvetta. Toinen kiinnostava asia on ollut korkeasti koulutettujen maahanmuuttajien työhön ja koulutukseen kiinni pääsemisen helpottaminen, missä on Suomessa edelleen paljon tehtävää.

Olen vanhin lapsi, sellainen reippaaksi vastuunkantajaksi kasvatettu.

Olen vanhin lapsi, sellainen reippaaksi vastuunkantajaksi kasvatettu. Kotona arvostettiin myös koulutusta ja puhuttiin, että kun on riittävän hyvä koulutustausta, voi tehdä mitä haluaa. Tiimipelaamista opin, kun pelasin seura- ja maajoukkueessa lentopalloa. Minulla on neljä lasta ja uusioperheen kautta toiset neljä siihen päälle, mikä kyllä sekin aika paljon kouluttaa ihmistä.

Iso perhe ja omat harrastukset irrottavat työstä. Ja mitä kauemmin työtä tekee, oppii myös jättämään ne asiat työpaikalle. Harva ammatti on kuten tämä, että sinut opetuksen päätteeksi joka kerta kirjallisesti arvioidaan ja arviot menevät esimiehellesi ja organisaatioon, jossa olet kouluttamassa. Se vaatii aina itsetutkiskelua ja joskus paksua nahkaa.

Olen jäämässä eläkkeelle helmikuussa. Olen suunnitellut tekeväni vapaaehtoistyötä jossain hoivalaitoksessa, pääsisin vielä hyödyntämään ensimmäistä ammattiani fysioterapeuttina. Kuorolaulua jatkan ja marttoihin olen ajatellut liittyä.

Saa nähdä. Ainakin aion elää nyt kerrankin vuoden kierron mukaan: valmistaudun pääsiäiseen, kylvän siemenet ajallaan enkä vasta kesäkuussa, kerään marjat kypsinä, teen omenasosetta keskellä päivää enkä työpäivän päätteeksi, valmistaudun rauhassa jouluun.”