Koordinaatistoharjoitus

0

komennotTein koodausharjoituksen Hakkalan koulun 7C-luokan kanssa matematiikan kahdella tunnilla, tuotoksien esiteltiin myöhemmin matematiikan tuntien lopussa. Pidin maanantaina 28.11. kokeen ryhmälle edellisestä jaksosta, tunnin lopussa meille jäi aikaa kirjautua Scratchiin. Jokainen luokan oppilas teki tunnukset ja kirjautumisen omalla kännykällä. Muutamalla ei onnistunut, joten hoidettiin asia luokan koneella.

Seuraavana päivänä eli tiistaina 29.11. päästiin itse asiaan eli koodaamaan. Haettiin cromebookit toisesta talosta. Aloitettiin sillä, että oppilaiden kanssa puhuttiin ensin yleisesti ohjelmoinnista ja sen mahdollisuuksista. Mietittiin, missä koodausta tarvitaan ja miksi sen ymmärtäminen voisi olla hyödyllistä. Sitten kerrattiin alakoulusta tuttu koordinaatisto ja miten pisteet siinä sijaitsevat.

Näytin oppilaille tekemiäni pieniä koodauksia ja niiden käskyjonot.

Sitten oppilaat kirjautuivat Scratchiin ja valitsivat taustaksi koordinaatiston.

Hahmon valitseminen olikin jo vaikeampaa, kun vaihtoehtoja oli enemmän ja sai valita mieleisensä.

Aloitettiin koodaaminen yhdessä valitsemalla ”Kun klikataan” ja sitten jokainen mietti hahmolle kuvion, jonka halusi tehdä koordinaatistoon. Hahmon pitäisi kulkea jokaisessa koordinaatiston neljänneksessä ja jättää jälki kulkiessaan. Lopputunnista jotkut ehtivät jo lisäilemään ääniä ja puhekuplia työhönsä.

Muutama oli vielä aika kujalla asiasta, mutta sovittiin että jatketaan seuraavalla tunnilla koodausta. Kaikki olivat kuitenkin ohjelmoinnista innoissaan ja yrittivät tosissaan saada hienoja kuvioita aikaan.

Seuraavalla tunnilla eli keskiviikkona 30.11. jatkettiin.

Lisäiltiin ääniä ja puhekuplia työhön. Opeteltiin tekemään toistorakenne. Lisättiin toinen hahmo harjoitukseen ja annettiin sille omat käskyt.

tietsikka2

Toisella kerralla jotkut oppilaat halusivat tosissaan tietää lisää ja opeteltiin esim. pienentämään hahmoa, tehtiin omia äänityksiä, tutkittiin rohkeasti erilaisia mahdollisuuksia. Huomattiin, että eri hahmot liikkuvat eri kohtiin, vaikka koordinaatit ovat samat. Esim. pisteessä (0,0) kaikki hahmot eivät olekaan origossa. Tämä aiheutti ongelmia, jos halusi hahmon liikkuvat juuri tietyllä tavalla.

Oppilaat ovat ylpeänä esitelleet smartilla tekemiään töitä tuntien lopussa nyt myöhemmin, muutamat ovat jatkaneet työn muokkausta myös kotona.tietsikka3
Koen tärkeäksi, että koodaukseen liittyvät tehtävät koulussa liittyvät opiskeltavaan asiaan. Tämä toteutettu harjoitus on tehty sen pohjalta. Esim. uuden opetussuunnitelman mukaisissa matematiikan kirjoissa ohjelmointi on erillinen osio oppikirjassa. Opiskeltava asia on itse koodaus, ei siis opiskella jotain muuta asiaa koodauksen avulla. Toivon voivani tulevaisuudessa opettaa matematiikkaa tai käsityötä siten, että ohjelmointia käytetään tietyn aiheen tai asian opettelun välineenä ja apuna.

Palautetta keräsin oppilailta Classroomin kautta. Kysyin aiempaa ohjelmointikokemusta, tuntemuksia ja fiiliksiä ohjelmointikokeilusta, pyysin kertomaan omasta ohjelmointityöstä ja vielä pieni testaus eli kysymys joka selvitti asian ymmärtämistä.  Classroomin käytön opin tässä samalla ja sitä olenkin nyt käyttänyt muidenkin ryhmien kanssa, ihan kätevältä tuntuu.

smart1

Kaksi oppilasta oli tehnyt jotain pientä ohjelmointiin liittyvää aiemmin, lähinnä kai jotain valmiita harjoituksia alakoulussa. Kaikille palautetta antaneille koodaus oli positiivinen kokemus ja pitivät koodaustunteja erilaisina ja mukavina. Muutkin matematiikan ryhmäni ovat jo kyselleet, milloin he saavat koodata tunnilla. Tässä jaksossa ei ole muille ryhmille matematiikkaa, mutta seuraavassa jaksossa varmasti jatkan kokeiluja koodauksen parissa. Kollegoiden kanssa on mietitty koodauksen käyttöä myös muissa aineissa, minulta on myös kyselty vinkkeja ja ohjausta asiaan. Keski-Häme otti yhteyttä Ylen paikallisuutisissa olleen uutisen jälkeen ja teki aiheesta jutun myös paikallislehteen.

Katso video oppilaan tekemästä harjoituksesta 

 

Leave A Reply