Yhteistyötä Ypäjällä

0

Hevosalan liiketoiminta -koulutuksen yksi pääyhteistyökumppani on Ypäjän Hevosopisto. Teemme yhteistyötä esimerkiksi työelämäprojektien ja moduulitoteutusten osalta. Tämän lisäksi useampi opiskelijamme on käynyt myös taustakoulutuksensa Hevosopistolla.

Tänään osa koulutuksemme henkilökunnasta lähti tutustumaan tarkemmin Hevosopiston puitteisiin sekä suunnittelemaan yhteistyökuvioita tarkemmin. Mukana oli opintosihteeri Hanna, opettajat Eve, Riitta ja Satu sekä koulutuspäällikkö Sari. Osalle meistä Ypäjä oli hyvinkin tuttu, osa pääsi tutustumaan paikkaan ensimmäistä kertaa.

Hevosopiston opettaja Leena Kalalahti kierrätti meitä opiston ja valmennuskeskusken alueella – ajan säästämiseksi kierros tehtiin pääosin autolla, sillä alueella kyllä neliöitä ja hehtaareja riittää! Tyhjiä tiloja meidän onneksi tarvinnut katsella, sillä menoa ja meininkiä löytyi joka nurkalta. Suomenratsujen Kuninkaalliset eli suomenratsujen ykköstapahtuma alkaa huomenna eli kisa-alueetkin alkoivat jo näyttää valmiilta.

Kierroksen lisäksi toki istuimme alas ja suunnittelimme tulevaa: millaista yhteistyötä Ypäjän Hevosopisto ja HAMKin hevosalan liiketoiminnan koulutus oikein tekevätkään? Suunnitelmat etenivät hyvää vauhtia – näistä lisää tarkemmin myöhemmin! Yhteistyötä helpottaa myös läheinen sijainti. Hevosopiston ja Forssan kampuksemme välimatka on autolla n. 20 minuuttia.

Tiesitkö muuten, että Ypäjällä on ollut aikoinaan myös armeijan hevosia? Ypäjän Hevosopisto on monelta osin tärkeä osa suomalaista hevosurheilun historiaa ollen tänäkin päivänä alan suurin oppilaitos sekä hevosurheilun valtakunnallinen valmennuskeskus. Kuinkahan monta Ypäjän kunnan asukasta ei ole missään tekemisissä hevosten kanssa? Näitä tuskin kovin montaa löytyy 🙂 Hevosalan liiketoiminnan opiskelijoillekin on luvassa visiitti Hevosopistolle opintojen hieman edetessä!

 

Leave A Reply