Työhyvinvointia ja Studia-messuja

0

Innostu työssä- hankkeen seminaari järjestettiin Forssan kampuksella torstaina 23.11. Siellä oli puhumassa Mikko Romppanen ja Lauri Järvilehto sekä Lean hankkeen edustaja. Seminaari alkoi robotin tervehdyksellä ja lauluesityksellä. Ensimmäisenä meille luennoitiin työhyvinvoinnin viidestä portaasta, jotka olivat hyvin mielenkiintoisia ja opettavaisia. Muistutti meitä siitä kuinka tärkeää työhyvinvointi ja ehkä tällä hetkellä enemmänkin opiskeluhyvinvointi ja viihtyminen on.

Lauri Järvilehdon luento taas keskittyi työstä innostumiseen ja omiin kutsumuksiin. Ydinkysymyksenä ”mitä sinä haluat tehdä”. Työhön täytyy löytyä sisäistä motivaatiota, eikä kutsumustyö ole ammatti tai identiteetti vaan ihmisen kiinnostuksen kohteet. ”Ihminen ei tarvitse tutkintoa vastaavaa työtä, ihminen tarvitsee kiinnostuksiaan vastaavaa työtä” lausahdus herätti ajatuksia omista tulevaisuuksistamme. Luennossa esitelty 10 kohdan kutsumuskartta oli hyvä tapa etsiä omia kutsumuksia ja kiinnostuksen kohteita. Varmasti kaikille oikein hyödyllinen tehtävä tehtäväksi.

Lean taas oli ajattelutapa, joka hakee työnsujuvuutta. Perusideana on tunnistaa asiakkaille arvoa tuottava toiminta ja maksimoida se. Ongelman ratkaisussa on päästävä ongelman taakse.

Erittäin silmiä avaava ja puhutteleva seminaari, josta sai monia vinkkejä ja oppeja tulevaisuuteen.

3.12 alkoivat Studia-messut. Meidän luokalta osallistui yksi koulutuksemme edustaja messuille tiistaina aamupäivällä. Messu-osastoja oli koko messuhalli pullollaan, samoin siellä kierteleviä tulevia opiskelijoita. Oma HAMKin pisteemme veti kiinnostuneita puoleensa Kestävän Kehityksen-koulutuksen tarjoaman pelin ansiosta. Paikalla oli aamupäivällä koulutuksistamme Sosionomeja, yksi Hevostalouden Tradenomi sekä Metsäalan opiskelijoita Evon kampukselta.

Kestävän Kehityksen peli, jossa liimailtiin tarroja pahviseinään herätti markkinoinnista kiinnostuneessa Hevostalouden Tradenomissa kateutta. Palkinnoksi sai HAMKin lopgolla varustetun omenan. Muilla aloilla ei ollut mitään toiminnallista aktiviteettia HAMKin pisteellä, jonka nojalla olisi luontevaa alkaa puhumaan messukävijöille opiskelutarjonnastamme. Kehitysideana tulikin mieleen omaa alaamme ajatellen jokin hevosiin liittyvä peli tai aktiviteetti. Kenties ensi vuoden Studia-messuilla voisikin olla Kestävän Kehityksen pelin vieressä keppihevosrata tai hevosenkengän heittoa…

Leave A Reply