Ypäjä Perttu

0

Minulla on aina ollut lämmin yhteys nimeen Perttu. Nuorempana leikittelin ajatuksella, jos saisin joskus kaksospojat, antaisin niille nimet: Arttu ja Perttu. Heitä olisi helppo kutsua Aaksi ja Peeksi.

Kaksospoikia ei tullut. Sen sijaan pari viikkoa sitten sain Ypäjän kunnalta postia. Kunnanhallitus oli päättänyt antaa Ypäjän kunnan omistaman varsan Ypäjä Pertun, hevosalan liiketoiminnan tradenomikoulutuksen nimikkohevoseksi. Nyt saatiin meidän joukkueeseen Perttu. Itse en ole vielä Perttuun tutustunut – olen vasta nähnyt kuvia kauniista nuorukaisesta. Esittäytyminen Pertun kanssa tapahtuu myöhemmin. Ja uskon, että tutustumisen myötä kuullaan vielä monta tarinaa Pertusta.

Mihin olen jo tutustunut tänä syksynä? Hevosalan liiketoiminta -koulutus on liiketalouden koulutuspäällikkönä vastuualueellani ja saan olla yhdessä opettajatiimin ja opiskelijoiden kanssa rakentamassa uutta oppimisympäristöä Forssan kampukselle ja yhteyksiä lounais-hämäläisiin yrityksiin. Saan tutustua itselleni uuteen liiketoiminta-alueeseen, hevosalaan ja sen monipuolisiin verkostoihin sekä erityisesti liiketoimintamahdollisuuksiin. Voin lyhyellä kokemuksella sanoa, että monet toimivat tällä liiketoiminta-alueella rakkaudesta lajiin, kovalla tunteella ja vahvalla otteella. Laukalle lähteminen voi olla sekä uhka että mahdollisuus. Me keskitytään jälkimmäiseen.

Olen tutustunut tänä syksynä myös uusiin ihmisiin. Koen, että se on se tärkein tutustumisen kohde. Vietin lukukauden kaksi ensimmäistä koulupäivää forssalaisten opiskelijoiden kanssa. Viralliset avajaispuheet pidettiin Forssan kampuksella Hevosalan liiketoiminnan opiskelijoille elokuisena torstaina. Meitä kaikkia vähän jännitti, uusi koulutus, uusi kampus, uudet käytännöt, uudet opiskelijat, uudet kaverit.

Jännittävästä ensimmäisestä päivästä kirjoitin itselleni muistojen kirjaan seuraavat säkeet. ”Ajelin aamulla Forssaan avaamaan uutta koulutusta Tradenomi, Hevosalan liiketoiminta. Matkalla kuuntelin Radio Novan aamulähetystä, jossa Aki Linnanahde, toinen juontajista, kertoi Forssan olevan paikka johon hän ei halua mennä. Provosoiduin. Meillä aloitti juuri 35 tradenomiopiskelijaa, jotka haluavat tulla Forssaan hankkimaan oppimisen elämyksiä. Eikä siinä vielä kaikki: Forssan kampus on kaunis. Ihan pakko kutsua Radio Novan aamun porukka syyskiertueelleen Forssaan HAMKin tradenomiopiskelijoiden vieraaksi.” Tuo kutsu jäi toistaiseksi tekemättä. Itseni ja joukkueeni tuntien se tapahtuu jossain kohdin ennemmin tai myöhemmin.

Toistaiseksi upein kokemus Forssan kampuksen opiskelijoiden kanssa oli toinen koulupäivä, perjantai, jolloin kaikki uudet opiskelijat viettivät tutoreiden kanssa päivän Liesjärven kansallispuiston maisemissa. Lähdin mukaan, koska haluan koulutuspäällikkönä tutustua opiskelijoihin, olla mukana heidän oppimisen matkallaan ja vapaamuotoinen retkeily on mitä parhain tapa tutustua omiin opiskelijoihin ja kuunnella tunnelmia yhteisen tekemisen ohessa. Bonuksena sain tutustua aivan upeisiin Kestävän kehityksen tuutoreihin, jotka hoitivat rennolla ammattitaidolla ”kekeläisten” lisäksi ”hevostradenomien” tuutorin hommat. Ihailleen seurasin sitä ryhmäytymisen ja yhteisen tekemisen työkalupakkia, joka haalarin takataskusta löytyi. Meillä oli koko ajan tekemistä ja tosi kiva päivä luonnonhelmassa.

Tekemistä riittää myös jatkossa. Oppimisen matka on toden teolla lähtenyt käyntiin. Opiskelijat saavat monenlaisia oppimiskokemuksia matkalla tradenomiksi. Ypäjä Perttu on matkalla mukana osana opiskelijoiden oppimiskokemuksia. Ollaan kuulolla, millaisia tarinoita syntyy!

Tekstin on kirjoittanut koulutuspäällikkö Sari Hanka

Leave A Reply