Smartit tontut liikenteessä taas!

0

Joulun lähestymisen tuntee päivä päivältä voimakkaammin. Marraskuun kaamosajan väsymykseen saimme voimaa Lapsi mukaan töihin -päivästä sekä pikkujoulutunnelmista. Nämä ovatkin vakiintumassa selkeiksi merkeiksi vuoden maagisimmasta ajankohdasta. Viimevuotiset pienet joulutempaukset tuntuivat nostattavan joulutunnelmaa entisestään ja niitä päätettiin toteuttaa myös tänä vuonna.

Laboratorioomme jo marraskuun puolessavälissä ilmestynyt mystinen joulukalenteri on aiheuttanut ihmetystä, odotusta ja suoranaista kärsimättömyyttä. Eihän joulukalenterissa kuulu kai kolmeakymmentäkahdeksaa luukkua olla? Ai mutta niin, kolmekymmentäkahdeksan työntekijää! Laboratoriossa roikkuva jouluvaloin koristeltu ”teos” on saanut muutkin HAMKilaiset uteliaina kurkkimaan ikkunoistamme sisään.

Kuitenkaan jouluna parasta ei ole lahjojen saaminen, vaan antaminen. Viime vuonna aloitettu perinne jouluisesta hyväntekeväisyyskeräyksestä toteutettiin myös tänä vuonna.

Tutkimusyksikön tonttutiimi Minna ja Kristiina nostivat Joulupuu-keräyksen ehdottomasti vuoden 2018 parhaaksi työtehtäväkseen. Ja ykköseksihän se meni tänäkin vuonna! Aloitimme Joulupuu-keräyksen samalla kun joulukalenterin luukut alkoivat aukeamaan, 1.joulukuuta. Tavoitteenamme oli kerätä kasaan vielä hieman isompi potti kuin viime vuonna. Onnistuimme tavoitteessa ylittäen viime vuoden potin reilusti. Rahalla pyrimme ostamaan isommalle ikäluokalle sopivia lahjoja Joulupuun toivelistan mukaisesti. Kuusen alle toimitimmekin jättipehmoleluja (laama taitaa muuten olla trendieläin tänä vuonna!), lautapelejä, lahjakortteja vaateliikkeisiin, sekä kehittäviä leluja ja pelejä.

Voisiko ensi vuoden tavoitteemme olla oma Joulupuu-keräyspiste HAMKille?

Tänä vuonna vielä joulutunnelmaa nostattavia hetkiä on ensi viikon Ugly X-Mas Sweater -päivämme, sitä odotellessa.

Joulumieltä kaikille!

Kristiina Ritari-Venäläinen, palvelukoordinaattori sekä tonttutiimiläinen, HAMK Smart

Leave A Reply