Kulkeva -hankkeen antia

0

KULKEVA-hanke on toiminut maakunnallisena maahanmuuttoon liittyvänä koordinaatiohankkeena Kanta-Hämeessä. Hanke on päättymässä joulukuun 2024 lopussa. Loppuseminaarissa esiteltiin hankkeen tuloksia ja kuultiin TE25-valmistelusta, kansainvälisestä yritysneuvonnasta ja yrityskyselyn tuloksista. Osallistujapalautteen mukaan päivän sisältö oli hyödyllinen sillä vastaajat antoivat arvosanaksi 4,6/5.

Kulkeva-hankkeen tulokset

Projektipäällikkö Leena Puumalaisen esityksessä keskityttiin hankkeen tavoitteisiin, toimenpiteisiin ja tuloksiin. Hankkeen onnistumisiksi Leena nosti erityisesti:

  • oppilaitosyhteistyön lisääntyminen
  • yhteinen Brysselin matka ja keskustelut Suomen EU -edustuston edustajien kanssa
  • yrityshaastattelujen pohjalta tehdyt videot https://hami.fi/hankkeet-2/kulkeva/
  • kansainvälisille opiskelijoille mahdollistettu tutustuminen suomalaisiin toimialoihin, yrityksiin ja opiskelualoihin Matka messut ja Lepaan näyttely, Lepaan ja Mustialan opiskelumahdollisuudet
  • informaatiota Kanta-Hämeen tilanteesta kv-osaajien osalta – julkaisu
  • maakunnallisen hankeverkoston kokoaminen ja Teams-tapaamisten järjestäminen sekä verkostolle järjestetyt yhteiset tutustumismatkat
  • Turku International Housen yritysneuvonnan mallin hyödyntäminen Hämeenlinnan kv-yritysneuvontapisteen luomisessa
  • Hankekooste/kuvaus maakunnassa toimivista hankkeista: https://www.kktavastia.fi/media/kulkeva_hankekoontiraportti_12-2024.pdf

Hämeen TE25 valmistelu

Työllisyysjohtaja Mira Sillanpää esitteli Kulkeva-hankkeen loppuseminaarissa Työhämeen suunnitelmia.  Hämeenlinna, Hattula, Forssa, Tammela, Humppila, Ypäjä ja Jokioinen kuuluvat TyöHämeelle, joka ottaa hoidettavakseen työllisyyspalvelut vuoden 2025 vaihteessa, kun TE-toimistot loppuvat. Mira kertoi, että luvassa on uudenlaista työnvälitystä, jossa kirkkaana tavoitteena on tehdä hyvää yhteistyötä yritysten kanssa ja saada kaikille kuntalaisille töitä ja kunnille elinvoimaa.

Työttömän ilmoittautuessa TyöHämeen palvelupisteellä, alkaa monialainen yhteistoiminta eri tahojen kesken. Mukana on myös hyvinvointialue, jonka kanssa tehdään yhteistyötä, jos henkilö tarvitsee esim. jotakin sote-palvelua. Jokaiselle asiakkaalle tehdään palvelutarpeen ja osaamisen arviointi. Henkilö arvioi myös itse omaa työkykyään. Hänelle tehdään suunnitelma ja pohditaan tarvittavat palvelut työllistymisen tueksi. TyöHämeen suunnitelmissa on tehdä erinomaista yhteistyötä työnantajien ja yritysten kanssa, jotta mahdollisimman moni työllistyy.

Työllisyysjohtaja Mira Sillanpää esitteli TyöHämeen palvelumallia.

 

Mira Sillanpää esitteli TyöHämeen TE2025 suunnitelmaa.

HAMKin yrityskyselyn tulokset

Hämeen ammattikorkeakoulun Riikka Tuominen esitteli Kulkeva-hankkeen loppuseminaarissa HAMKin tekemää Työperäisen maahanmuuton tilannekuvaa. Yrityskyselyssä selvitettiin ”Millaisia kokemuksia ja tarpeita Kanta-Hämeen alueen yrittäjillä on kansainvälisten osaajien rekrytointiin liittyen” sekä ”Parhaat käytännöt kansainvälisten osaajien rekrytointiin”.

Selvityksen mukaan KV-osaajien rekrytointiin vaikuttavat haasteet ja ongelmat ovat Kanta-Hämeen yrityksissä pitkälti samoja, kuin muuallakin Suomessa eli kielitaito, kulttuuriset tekijät, rekrytointiin liittyvät lupamenettelyt ja muut hallinnolliset prosessit. Tuomisen mukaan koulutusorganisaatiot voivat toimillaan vaikuttaa siihen, kuinka sujuvoittaa kv-osaajien kiinnittymistä alueen työmarkkinoille:

  • Tutut keinot toimivat (mm. kielitaidon kehittäminen, työyhteisöjen valmennus kulttuurisiin eroihin liittyen, työharjoittelut, työelämässä oppiminen, projektityöt) mutta tarvitaan uudelleenajattelua siitä, miten niitä tulee käyttää, jotta vaikuttavuus olisi parempaa.
  • Tarvitaan kokonaisvaltaisia, asiakaslähtöisiä toimintamalleja, joissa otetaan huomioon sekä yritysten että kv-osaajien tarpeet ja tilanteet.
  • Hyväksi toimivista ratkaisumalleista ja palveluista rakennetaan asiakaslähtöisiä palvelukokonaisuuksia, jotka tukevat kv-osaajan polkua yrityksiin ja tukevat yrityksiin kiinnittymistä.
Kati Heikkinen ja Riikka Tuominen esittelivät HAMKin yrityskyselyn tuloksia ja Momentti-hanketta.

Momentti -hanke alkaa

Hämeen ammattikorkeakoulun Kati Heikkinen ja Riikka Tuominen esittelivät uutta Momentti-hanketta, joka on saanut rahoituksen. Hanke on saanut ESR+ rahoitusta ja sen aikataulu on 1.1.2025-30.6.2027. Hankkeen tavoitteena ovat:

  1. Ratkaista kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden työllistymisen esteitä suomen kielen osaamista vahvistamalla
  2. Edistää kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden integroitumista ja kiinnittymistä alueelle
  3. Tuottaa vertailtavaa ja kestävää tietopohjaa kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden työllistymisestä ja alueelle jäämisestä

KV-yritysneuvonta

Yritysneuvoja Oscar Shemari kertoi Kulkeva-hankkeen loppuseminaarissa Hämeenlinnan yritysneuvonnasta, joka on tarkoitettu maahanmuuttajille. Kv-yritysneuvonta alkoi kesäkuussa ja tähän mennessä Oscar on neuvonut yli 70 yrittäjäksi haluavaa maahanmuuttajaa. Loppuseminaarissa oli mukana kaksi henkilöä, jotka olivat perustaneet yrityksen Oscarin neuvonnan jälkeen. Abbas Karim on perustanut parturi-kampaamon Hämeenlinnan keskustaan ja Hamid Ghorbani starttasi FinnLearn kieli- ja kulttuuriopetuspalvelu -nimisen yrityksen. Molemmat olivat saaneet starttirahaa yrityksen perustamiseen.

Kolmikon viestinä oli se, että maahanmuuttajat haluavat töihin, ei pitkää aikaa kestävään kouluun. He kertoivat ongelmaksi sen, että koululuokka on iso ja kaikki puhuvat omaa kieltään. Suomea ei opi koulussa vaan tekemällä töitä. Esimerkiksi parturi-kampaamoa pyörittävä Abbas Karim ei osannut paljoakaan suomea, kun hän aloitti yrityksensä kesällä 2024. Kulkeva-hankkeen loppuseminaarissa joulukuussa 2024 mies puhui sujuvasti suomea. Muutama kuukausi asiakaspalvelussa oli tuonut Abbakselle hyvän suomen kielen taidon.

Oscar Shemari (keskellä) juttelee kv-yritysneuvonnasta Abbas Karim (vas) ja Hamid Ghorbani (oik) kanssa. Molemmat miehet ovat perustaneet yrityksen Oscarin antaman kv-neuvonnan jälkeen.

Palaute loppuseminaarista 12.12.2024

Seminaarin lopuksi kysyttiin osallistujilta palautetta.

”Minkälaisia hyviä käytänteitä sinulle tulee mieleen maahanmuuttoon ja kansainvälisyyteen liittyen, mitä voisi kokeilla myös Kanta-Hämeessä” -kysymykseen saatiin seuraavia ehdotuksia vastaajilta:

  • Työssä oppiminen mahdollisuus.
  • Hamidin esittelemä vertaistuutorointi.
  • Oppimaan oppiminen.
  • Mielenkiintoisia kokeiluja ja uusia hankkeita.
  • Hankkeiden ja muiden verkostojen välisen yhteistyön tiivistäminen, erilaiset monipuoliset uudenlaisetkin rohkeat kokeilut.
  • Henkilökohtainen mentorointi sekä vahvempi tuki työpaikoille.
  • Tukihenkilö ulkomaalaiselle alkuun.

”Saitko jotakin hyödyllistä tietoa loppuseminaarin esiintyjien puheenvuoroista? (1 en, 5 paljon hyödyllistä tietoa)”. Tulos 4,6.

”Saitko iltapäivän aikana uusia tuttavuuksia verkostoosi?” Kaikki vastaajat vastasivat kyllä.

”Voit antaa sanallista palautetta tapahtumasta ja Kulkeva-hankkeesta.”

  • Oli kiva, kiitos!
  • Hyvät puheenvuorot!
  • Tapahtuma oll antoisa, hieman häiritsi se, että yleisössä ei osattu olla hiljaa, esitysten aikana.
  • Kiitos!
  • Hyvä tilaisuus, mielenkiintoinen sisältö.
  • Hyvä loppuseminaari hyvälle hankkeelle. Kiitos.
  • Mukava monipuolinen tapahtuma, hyvin tehty hanke.
  • Kiitos, on ollut hyödyllistä, tarpeellista ja mielenkiintoista!
  • Kiitokset 🌺
  • Tapahtuma oli monipuolinen. Hyvä tunnelma, hyviä keskusteluja. Hanke toi toimijoita yhteen ideoiden vaihtoon. Listaus alueen eri hankkeista upeasti koottu.

Kulkeva-hankkeen rahoitus on saatu Hämeen liitolta (AKKE-rahoitus). Toimenpiteitä on kohdistettu  erityisesti teknologia-alojen (HAMK), majoitus- ja ravitsemusalan (KKT) ja luonnonvara-alan (HAMI) yrityksiin. Hankkeen aikataulu on 1.4.2023-31.12.2024.

Kulkeva-hankkeen päättymistä juhlittiin loppuseminaarin ja kakkukahvien merkeissä.

Hämeen ammatti-instituutti

KULKEVA-hankkeen pääkoordinoijana toimii Koulutuskuntayhtymä Tavastia. Hankkeen osatoteuttajat ovat HAMK Edu ja Hämeen ammatti-instituutti. Rahoittaja: Hämeen liitto, kansallinen AKKE-rahoitus.

Teksti: Hämeen ammatti-instituutti  kehittämispäällikkö Kirsi Sippola, Kulkeva-hanke

Kuvat: Terhi Kaskioja, Sari Hattula ja Kirsi Sippola, HAMI

 

Leave A Reply