Haluatko mukaan metsäalan eksoskeleton -kokeiluun?

0

Hämeen ammatti-instituutti on mukana Exo Forest -hankkeessa. Hankkeessa tutkitaan, miten esimerkiksi raivaussaha- ja istutusolosuhteissa tehtävää raskasta työtä saisi kevennettyä ulkoisen laitteen eli eksoskelettoman avulla. Sinä metsäalan toimija, yrittäjä tai opiskelija, olisitko kiinnostunut tulemaan eksoskeleton -kokeiluun mukaan? Pääset kokeilemaan miten puettava ulkoinen laite auttaa sinua esimerkiksi raivaussahatyössä tai istuttamisessa.

Eksoskeleton on päälle puettava ulkoinen tukiranka, jonka avulla kevennetään fyysistä työtä. Eksoskeletonin avulla ihminen voi kantaa vaivatta paljon painavampia kuormia kuin ilman sitä. Metsätyö kuormittaa erityisesti alaraajoja. Hankkeen ideana on kehittää sellainen eksoskeleton, jolla maasto-olosuhteissa tehtävä metsätyö olisi kevyempää ja vähemmän kuormittavaa.

Exo Forest -hankkeen virallinen nimi on ”Alaraajoja avustavan eksoskeletonin kehittäminen metsänhoitotehtäviin”. Hanke on saanut EIP-rahoitusta Ely-keskukselta ja se on startannut 1.8.2024. Exo Forest kestää 29.6.2027 saakka ja siinä ovat mukanan HAMKSmart -tutkimusyksikkö, Hämeen ammatti-instituutti ja Metsäteho Oy.  EIP-ryhmässä kehittäjäkumppaneina ovat mukana myös Puupäälliköt Oy, SavottaSudet Oy ja Hämeen Metsätyö Oy sekä ulkomaalaiset SDU- ja Boråsin yliopistot sekä InteSpring B.V. Myös muita metsäalan toimijoita otetaan mukaan hankkeeseen.

Haluatko mukaan eksoskeleton kokeiluun metsäalalla?

Syksyllä 2024 haarukoidaan metsäalan henkilöitä, yrityksiä ja opiskelijoita, jotka ovat kiinnostuneita tulemaan mukaan hankkeen kokeiluihin. Jos haluat mukaan, niin ota yhteyttä Hämeen ammatti-instituutin osahankkeen projektipäällikkönä toimivaan metsäalan lehtori Juha Mäkelään.

Nyt on hieno mahdollisuus päästä uuteen kokeiluun mukaan! Otamme eri-ikäisiä, eri kuntoisia ja eri ammattikokemuksen omaavia miehiä ja naisia mukaan eksoskeleton kokeiluun. Pidä kiirettä, sillä paikkoja on noin 10-12 henkilölle, Exo Forest -hankkeen Hämeen ammatti-instituutin projektipäällikkö Juha Mäkelä kertoo.

Lähiaikoina suunnitellaan mittauksiin soveltuvat raivaussahakohteet, jotka ovat maasto-ominaisuuksiltaan erilaiset. Tarkoituksena on mitata metsätöiden kuormittavuutta helpossa, kohtalaisessa ja vaikeassa kohteessa.

Tarkoituksena on saada tietoa siitä, kuinka aloittelevat metsurit tai kokeneet metsäalan ammattilaiset kokevat metsätöiden kuormittavuuden. Samalla saamme selville kuinka ikä, fyysinen kunto ja sukupuoli vaikuttavat kuormituskokemukseen ja työn tuottavuuteen, Juha Mäkelä pohtii.

Kokeilusta saadaan arvokasta tietoa, jonka avulla suunnitellaan ja rakennetaan prototyyppi. Tulevaisuudessa taimikoidenhoito ja raivaussahatyö voidaan tehdä kevyemmin ja tuottavammin.

Exo Forest -hankkeen tarkoituksena on tehdä eksoskelettoman eli puettavan tukirangan avulla metsätyöstä kevyempää.

Perustiedot Exo Forest -hankkeesta

Alaraajoja avustavan eksoskeletonin kehittäminen metsänhoitotehtäviin (Exo Forest) -hanketta rahoittaa Euroopan maaseuturahasto ja Ely-keskus. Hanke on EIP-hanke, joka tarkoittaa ”Eurooppalainen innovaatiokumppanuus” -hanketta. Eurooppalaisen innovaatiokumppanuuden hankkeiden eli EIP-ryhmien (EIP = European Innovation Partnership) tavoitteena on ratkaista etukäteen tunnistettu, maa- tai metsätalouden alkutuotantoon liittyvä ongelma, mistä saattaa syntyä uusi innovaatio tai toimintamalli. Innovaatiohankkeessa kehitettävä ratkaisu perustuu alkutuotannon tarpeisiin ja liittyy maatalouden tai metsätalouden uudistamiseen tai biotalouden edistämiseen.

Kuva: Kimmo Vänni

Teksti: HAMK Kimmo Vänni ja HAMI Kirsi Sippola.

Exo-Forest -hanke

Hämeen ammatti-instituutti, osatoteutuksen projektipäällikkö Juha Mäkelä, puh. +358505650835, juha.makela(at)hami.fi

Hämeen ammattikorkeakoulu, projektipäällikkö Kimmo Vänni, puh. +358504471117, kimmo.vanni(at)hamk.fi

Metsäteho Oy.

Rahoittaja Ely-keskus. 

Euroopan unionin osarahoittamaa -logo.

Leave A Reply