Kauppavalmennus Oy:n koulutuksiin pelimoottoriteknologiaa

0

Kesällä 2019 toteutettiin Kauppavalmennus Oy:lle lyhyt video, jossa animoinnin keinoin esiteltiin päivittäistavarakaupassa olevan tuotteen myyntiä tietyllä ajanjaksolla. Videon tarkoitus oli toimia havainnollistavana esimerkkinä graafisen esityksen lisänä yrityksen koulutustilaisuuksissa.

Ruokahävikkiä, tuotepuutteita ja hukkaa minimoimassa

Kauppavalmennus Oy tarjoaa valmennusta, jonka avulla pyritään vähentämään kaupan alan yrityksissä tapahtuvaa turhaa työtä tai resurssien tuhlaamista. Suurin ongelma on ruokahävikki, joka voi aiheutua esimerkiksi väärällä hyllysaatavuudella: on tilattu liikaa tavaraa varastoon, joka ennättää vanhentua ennen kuin tulee myydyksi.

Projektissa luotiin video eli visualisoitu animaatio maitohyllyn tapahtumista, joka auttaisi Kauppavalmennuksen koulutustilaisuuksissa koulutettavia ymmärtämään paremmin yrityksen sovelluksessa nähtyjä graafeja. Vaikka asiat olisikin esitetty selkeillä graafeilla ja myynnit eroteltu eri väreillä, niin tutun hyllytilanteen näkeminen visuaalisesti voi toimia voimakkaampana ”ahaa”-elämyksenä koulutuksen aikana. Tämän on myös huomannut Kauppavalmennus Oy:n toimitusjohtaja sekä valmennuksia pitävä Juha Ketola: ”Monien vuosien kokemuksen jälkeen itselleni graafien tulkitseminen on itsestäänselvyys, mutta ihmiselle joka näkee tällaisia graafeja ensi kerran voi kokea asian monimutkaisena ja outona. Videon avulla pystyn herättämään graafin eloon ja jälkikäteen hyllyjen välissä havainnollistamaan koulutettavalle ’Muistatko siinä videossa? Tässä on kyse samasta asiasta’”.

Kuvakaappaus Kauppavalmennus Oy:lle toteutetusta videosta.
Videon tuotteeksi valikoitui Valion Ykkösmaito, jolla demonstroitiin hyllysaatavuus tietyllä ajanjaksolla.

Kuinka projekti toteutettiin

Projektissa käytettiin Unreal Engine pelimoottoria, johon tuotiin videolla näkyvät objektit 3D-malleina (ks. ylempi kuva). Videolla näkyvät liikkeet ja toiminnallisuudet toteutettiin pelimoottorin Sequencer nimisellä animointityökalulla. Projektiin ohjelmoitiin automaattisesti muuttuva vuorokaudenvaihtumisanimaatio sekä animoitiin myynnistä kertova pistelaskuri. Pistelaskuri näytti, montako tuotetta hyllyllä on, moniko näistä menee myydyksi ja montako kappaletta joutui hävikkiin. Lopuksi videolle lisättiin Kauppavalmennus Oy:n omasta ohjelmasta graafi, josta näki tuotteen myyntihistorian kyseisellä ajanjaksolla.

Video toteutettiin proof of concept-tasolla, jossa pyritään todistamaan, että kyseisellä teknologialla tai tekniikalla pystytään tekemään haluttu toteutus: eli tässä tapauksessa todistimme kuinka pelimoottoria käyttämällä pystytään simuloidaan kyseinen tilanne kauppaympäristössä.

 

Tiina Ahola, sovelluskehittäjä, HAMK Smart -tutkimusyksikkö

Comments are closed.