Success Stories – Janne Heinonen, Konetekniikka

0

Janne Heinonen valmistui konetekniikan insinööriksi HAMKista vuonna 2007. Nykyään hän työskentelee Kumera Drives Oy:n uuslaitepuolen myyntijohtaja. Janne halusi valmistua nopeasti ja saavutti tavoitteensa kolmessa vuodessa yhdistellen päiväopintoihinsa monimuoto-opiskelua ja aitoja yritysprojekteja.

Suhtaudu avoimin mielin tulevaisuuden haasteisiin ja ole valmis tekemään töitä tulevaisuutesi eteen. Keskity kouluaikana erityisesti ammattiin soveltaviin opintoihin ja pyri syventämään osaamistasi jo kouluaikana

“Aloitin tammikuussa 2005 opinnot HAMK Riihimäellä kone- ja tuotantotekniikan linjalla. Valmistuin Joulukuussa 2007, eli hieman normaalia aikataulua nopeammin. Tein paljon koulun eteen töitä vapaa-ajalla, jonka myötä pystyin suorittamaan kursseja nopeammalla tahdilla mm. aikuispuolen tentteihin jne osallistumalla. Osallistuin myös moniin työelämälähtöisiin projekteihin, joiden kautta tutustuin useaan lähialueen yritykseen.”

Kuinka päädyit opiskelemaan alaasi?

“Hain aikoinaan logistiikkainsinöörin ja konetekniikan insinöörin linjoille, joista sitten konetekniikka valikoitui. Ei mitään sen suurempaa syytä näiden kahden välillä, mutta yleisesti ottaen tekniikka on aina kiinnostanut. Konetekniikan inssejä tarvitaan aina!”

 Missä työskentelet nyt, millainen on ollut urapolkusi?

“Työskentelen nykyään Kumera Drives Oy:ssä Riihimäellä. Nykyinen toimenkuvani on Kumera Drives Oy:n uuslaitepuolen myyntijohtaja (Director, Sales and Marketing). Aloitin Kumera Drives Oy:ssä vuonna 2006 opintojen vielä ollessa kesken. Tein mahdollisimman paljon töitä koulun ohella ja kehitin itseäni myös kotona harjoitellen useiden eri CAD-ohjelmistojen käyttöä ja soveltamista. Vuoden 2007 olin lähes täyspäiväisesti jo töissä Kumera Drivesillä ja tein insinöörityön ohella vaihteiden komponentteihin liittyviä muokkauksia ja muita asiakasräätälöintejä. Valmistumisen jälkeen aloin saamaan enemmän vastuuta, jonka myötä aloitin tekemään laajempaa vaihde- ja voimansiirtosuunnittelua. Vuonna 2010 siirryin pois Kumera Drivesilta erääseen yritykseen suunnittelemaan kaivinkoneeseen liitettävän lisälaitteen uutta mallia ja kokoa, jonka tuotekehitys- ja tuotantoprojektia vedin sekä Suomessa että Saksassa. Tuona aikana reissuja Saksaan tuli n. viikko / kuukausi. Vuonna 2011 siirryin takaisin Kumera Drives Oy:hyn laajempaan projektisuunnitteluun. Vuosina 2011-2013 tein erilaisia laajempia projekteja sekä toimin myös Servicepuolella vaurioanalyysi- ja vianselvitystöissä. Vuodesta 2013 olen toiminut uuslaitepuolen myynnissä, jossa vastuualueeseeni on kuulunut useiden kotimaisten ja ulkomaisten laiterakentajien kanssa tehty yhteistyö. Vuodesta 2015 alkaen olen toiminut uuslaitemyynnin johtajana.”

Mitä haluaisit sanoa konetekniikan nykyisille opiskelijoille?

“Suhtaudu avoimin mielin tulevaisuuden haasteisiin ja ole valmis tekemään töitä tulevaisuutesi eteen. Keskity kouluaikana erityisesti ammattiin soveltaviin opintoihin ja pyri syventämään osaamistasi jo kouluaikana – Näin erotut muista työnhakijoista eduksesi. Työelämässä kaikki haasteet eivät välttämättä ole niitä kaikista mieleisimpiä, mutta kova ja hyvin tehty duuni usein palkitaan. Suhtaudu terveen epäilevästi asioihin ja pyri viemään asioita eteenpäin. Yritysmaailman kirosanalause on “Näin tämä on ennenkin tehty.” Tsemppiä tulevaisuuden haasteisiin!”

Leave A Reply