Miltä näyttää huomisen demokratia? – Insinööriopiskelijat matkustivat Euroopan opiskelijakokoukseen

0

Konetekniikan opiskelija Milla Räty ja Construction Engineering -opiskelija Daniels Henilans edustivat HAMKia ensimmäisessä Euroopan opiskelijakokouksessa Strasbourgissa, Ranskassa. Räty taltioi kokemuksensa blogitekstiksi.

RUN-EU:n Hämeen ammattikorkeakoulun edustajiston varapuheenjohtajana minulle avautui maailmanluokan tilaisuus osallistua Euroopan opiskelijakokoukseen. Euroopan yliopistojen yhteisö (EUC) on Euroopan yliopistoallianssien projekti ja Euroopan opiskelijakokouksen avajaisistunto pidettiin 3.–4. maaliskuuta Strasbourgissa.

Olin onnellinen tullessani valituksi yhteensä 275 opiskelijan joukkoon, jotka osallistuivat tähän.

Me – opiskelijat – tulimme 139 Euroopan korkeakoulusta ja 28 eri maasta.

Opiskelijat oli jaettu kymmeneen paneeliin ja jokaiseen paneeliin valittiin kaksi fasilitaattoria paneelin koordinaattorin avuksi. Tavoitteena oli esitellä valmis ja viimeistelty poliittinen ehdotelma perjantaina 4.4.2022. Sain kunnian olla toinen paneelin kuusi fasilitaattoreista. Yhdessä toisen fasilitaattorin, Jessica Winterin sekä paneelimme koordinaattorin, Claire Grardin kanssa saavutimme sen mikä oli tarpeen ja teimme sen vieläpä kunnialla.

Paneelimme aiheena oli: “Miltä huomisen eurooppalainen demokratia näyttää?” Ei mikään helppo aihe.

Aloitetaanpa matkani alusta…

Euroopan opiskelijakokouksen osallistujat

Matkustin Strasbourgiin Frankfurtin kautta, ensin lentäen ja sitten loppumatkan bussilla. Olin paikalla päivää ennen kokouksen alkua. Koska matkustaminen vaati veronsa ja olinkin matkustanut melkein 12 tuntia ei ensimmäisestä päivästä ole sen enempää sanottavaa. Halusin olla seuraavana päivänä skarppina heti aamusta, joten menin ajoissa nukkumaan.

Torstai – Euroopan parlamentissa

Torstaiaamuna sovin tapaavani vihdoin Jessican kanssa kasvotusten. Tarkoituksena oli yhdistää nähtävyyksien katselu ja työnteko, ja saimmekin paljon aikaan poliittisen ehdotelmamme osalta. Oli mukava yhdistää kasvot ja ääni, kun olimme aiemmin olleet yhteyksissä vain linjoilla. Oli hauska huomata, kuinka samalla aaltopituudella olimme ja kuinka arvomaailmamme kohtasivat. Työskentely helpottui heti.

Opiskelijaryhmän yhteiskuva

Ensimmäinen osuus itse kokouksesta tapahtui Euroopan parlamentissa, jossa europarlamentaarikko Marie-Pierre Vedrenne avasi tilaisuuden rohkaisevalla puheellaan. Tämän jälkeen hän jakoi paneelien fasilitaattoreille ryhmän sertifikaatit. Tämän jälkeen meillä oli upea tilaisuus nähdä Euroopan parlamentti sisältä kiertokävelyn muodossa.

Itse avauskonferenssi pidettiin Strasbourgin yliopistolla, jossa Constance Chevallier-Govers toivotti meidät tervetulleeksi viiden muun puhujan kera. Pakko myöntää, että päivä oli pitkä, mutta todellakin sen arvoinen. Ilta päättyi Strasbourgin yliopiston kuoron esitykseen, jonka jälkeen vetäydyin hotellille ja nukkumaan.

Kolmen ihmisen tapaaminen

Perjantai – Muutosten sukupolvi

Perjantai – pääpäivä, jonka tiesin olevan vielä edellistä päivää rankempi. Pääsin yliopistolle kello 8.10 ja meinasin saada jo siinä vaiheessa sydänkohtauksen, kun olin mielestäni kymmenen minuuttia myöhässä.

Pakko tarkentaa, että ohjelman oli tarkoitus alkaa tasan yhdeksältä, mutta turvatarkastukset yms. veivät lähes 300 oppilaan kohdalla tuhottoman kauan aikaa. En halunnut jättää mitään sattuman varaan. Mutta hauska yhteensattuma – en ollut paikalla yksin, myös toinen fasilitaattorimme Jessica saapui paikalle aika lailla samoihin aikoihin. Huvittavaa kuinka suomalaiset ja saksalaiset aivot toimivat niin samalla tavalla.

Perjantain aloittava paneelikeskustelu (Euroopan demokratian uudelleentarkastelu opiskelijadiplomatian kautta) oli kiehtova sekä vaikuttava. Islam Shalik (alla olevassa kuvassa vasemmalla) EUC:sta johti keskustelua ja panelisteina toimivat (vasemmalta oikealle kuvassa): Jean-Paul Jasqué (Emeritus-professori Strasbourgin yliopistolta), Antonio Argenziano (Young European Federalists -järjestön puheenjohtaja), Jakub Grodeck (Euroopan opiskelijaunionin varapuheenjohtaja) sekä Christophe Grudler (europarlamentaarikko). Todella mielenkiintoinen keskustelu.

Paneelikeskustelijat lavalla

Jos voisin nostaa keskustelusta vain yhden asian keskiöön, se olisi seuraava: tulevaisuus alkaa nyt.

Tarkoittaa sitä, että emme voi koko aikaa lykätä asioita tuntemattomaan tulevaisuuteen, vaan meidän tulee itse olla se muutos, jonka haluamme nähdä, sen muutoksen on alettava nyt.

Paneelikeskustelu oli vasta alkua perjantaille, yhdestä pisimmistä päivistä, joita minulla on ollut. Keskustelun jälkeen kymmenen paneeliamme hajotettiin työskentelemään poliittisten ehdotelmien parissa. Meillä oli vain reilu kolme tuntia aikaa valmistella viimeistelty ja valmis ehdotelma toimitettavaksi Euroopan eri instituuteille.

Vaikkakin paneelimme oli tavannut säännöllisesti verkon kautta ennen tätä tilaisuutta, oli tehtävää vielä paljon. Aloitimme esittelykierroksella keventääksemme mielialaa heti aluksi, ennen kuin hyppäsimme syvään päähän.

Ensimmäinen tehtävä oli kehittää innovatiivinen, vangitseva sekä kuvaava otsikko ehdotuksellemme. Demokraattisella käsiäänestyksellä päädyimme seuraavaan: Yhdessä ylitse – Kohti e-demokratiaa Euroopan tulevaisuuden vuoksi (Transcending together – Towards e-Democracy for the Future of Europe).

Seuraavat kolme tuntia olivat kovia ja meidän (fasilitaattoreiden, Jessican ja minun) piti olla kovempia. Aika oli kortilla, joten meidän piti puskea paneelimme jäseniä saavuttamaan maksimaalinen kapasiteettinsa, ja he eivät pettäneet luottamustamme. Jokainen paneelimme jäsen teki parhaansa ja en voisi olla ylpeämpi. Saimme ehdotelman valmiiksi viisi minuuttia ennen määräaikaa ja ehdimme ottaa vielä yhteiskuvan yliopiston portailla muistoksi kaikesta.

Paikallisilla portailla yhteiskuva

Työskentelyosion jälkeen kaikki ehdotelmat esiteltiin ryhmän raportoijan toimesta kokoukseen osallistujille. Paneelimme ihastuttava Katarina Tomasevic hoiti tämän tyylikkäästi.

Koska olen todella ylpeä paneelimme työstä, listaan tähän alle kymmenen konkreettista ehdotustamme tulevaisuuden Euroopan parantamiseksi.

  1. Spotlight lenses – Nykyisten mekanismien näkyvyyden parantaminen ja uusien keksiminen
  2. Our opinion matters – Pysyvien kansalaisneuvostojen täytäntöönpano
  3. Vote from home – Verkkoäänestäminen mahdollisuus, ei ratkaisu
  4. The EU has my back – EU:n periaatteet turvallisemmille tiloille
  5. Popular democracy – Puolueettoman digitaalisen alustan toteuttaminen
  6. Include to integrate – Osallisuuden parantaminen laajentamalla vaihtoehtoja
  7. Language umbrella – Euroopan monikielinen yhteenkuuluvuus
  8. Educate to excel – Kriittisen digitaalisen lukutaidon parantaminen kaikkien EU:n kansalaisten keskuudessa
  9. Rise up, get involved and see the world – Varhaiskasvatuksen rikastuttaminen eurooppalaisella liikkuvuudella ja demokraattisella osaamisen kehittämisellä
  10. Culture on the go – Lisätyn todellisuuden (AR) käyttäminen koulutustarkoituksissa

Täysistunnon jälkeen tilaisuuden loppusanat lausuttiin ja lopetusillalliselle saivat osallistua kaikki halukkaat. Matkustin takaisin kotiin seuraavana päivänä.

Täytyy sanoa, että tämä tilaisuus oli täysin erilainen, kuin mihin olen aiemmin osallistunut. Tämä oli paljon laajempi kokonaisuus. Vain kaksi päivää kohteessa, mutta niin paljon tapahtumaa.

Olin iloinen huomatessani, että omasta opiskelija-allianssistani, RUN-EU:sta paikalla oli 14 opiskelijaa. Vielä hienompaa oli huomata, että tunsimme toisemme, joten tämä oli kuin pienimuotoinen RUN-EU sukukokous – We are one, we are RUN.

Työryhmän yhteiskuva

Olen kiitollinen RUN-EU:lle, että saan mahdollisuuden osallistua tämän kaltaisiin tapahtumiin, kokouksiin, joissa minulla on mahdollisuus verkostoitua muiden opiskelijoiden kanssa läpi Euroopan. Samalla saan uusia ystäviä. Sain todella paljon näiltä kahdelta päivältä täynnä mielenkiintoisia keskusteluita.

Seuraavaa seikkailua odotellessani, pysykää kuulolla!

RUN-EU-yhteistyön avulla HAMKin opiskelijoilla on mahdollisuus osallistua eurooppalaisten yhteistyökoulujen kanssa järjestettäviin kansainvälisiin opintoihin, kuten parin viikon mittaisiin täsmäkoulutuksiin. Lue lisää HAMKin RUN-EU-blogista.

Jos haluaisit osallistua HAMKin kansainvälisiin mahdollisuuksiin ja tuleviin RUN-EU-tapahtumiin, ota yhteyttä omaan opinto-ohjaajaasi tai HAMKin kansainvälisiin palveluihin.


Teksti: Milla Räty
Konetekniikan 2. vuoden opiskelija

Kuvat: Milla Rätyn kotialbumi

Leave A Reply