Automaatio-opin monet muodot

0

Oli synkkä ja myrskyinen yö… Ei. Näin kuluneesti, sarkastisesti ja ironisella tavalla ei voi blogitekstiä aloittaa, keskellä ennätyksellisen pitkää toukokuun hellejaksoa, jonka toivoisi jatkuvan mahdollisimman pitkään. Kokeillaanpa uudestaan: Alussa oli automaatiotekniikan perusteet-opintojaksomoduuli, käytettynä hankittu tiettävästi yhden (1) insinöörin jo koulunsa läpi saattanut tieteisfunktiolaskin ja hämeenlinnalainen monimuoto-opiskelija (opintovapaalla).

Näin. Heti parempi, ja pääsin edellisellä mukailulla viittaamaan Väinö Linnaan, joka teoksessaan käsitteli ansiokkaasti sadan vuoden takaisia tunnelmia. Samalla ovelasti tuli aikakoodattua tämä kirjoitelma vuoteen 2018. Olisiko muuten nykypäivän Linna ollut suosittu bloggari tai kenties vloggari? Ei kai sentään suomiräppäri, poskisolisti? Olisiko kirjat kirjoitettu läppärillä, täppärillä tai kenties puhelimen kosketusnäyttöä hipuloimalla? Olisiko Linnan digiteoksissa käsitelty robottien tekoälyn tulemista tietoiseksi itsestään, jolloin alkaa taistelu ihmiskuntaa vastaan? Tämän pajatson tosin taisi jo tyhjentää Terminator-elokuvillaan James Cameron, joka muuten mitä ilmeisimmin on alkuperäiseltä ammatiltaan insinööri.

Kun on alkuun päästy, niin antaa mennä vaan… Eikä ämpäriin huku, mutta opintojen alkaessa tietomäärän ja uuden informaation aiheuttaman hyökyaallon jälkeiseen suohon oli vähällä upota silmälasien sankoja myöten. Tällaiselle ns. vähemmän matemaattiselle ja vain soveltuvin osin teknistä ajattelua omaavalle, koulun alkaessa juuri ja juuri alle nelikymppiselle perheenisälle, tuntui opintojen alkuvaiheen matematiikka ja teoreettinen fysiikka läpikäymättömältä korpimaalta. Tilanne oli lastenlaulun sanoin tarkalleen ottaen tämä: sitä ei voi kiertää, sitä ei voi ohittaa, sitä ei voi ylittää; täytyy mennä läpi. Keinolla tai millä hyvänsä.

Monimuotoinen opiskelu on hyvin pitkälti opiskelijan oman aktiivisuuden ja opintojensa järjestelmällisen organisoimisen varassa, joten deadlinen lähestyessä voi itseltään kysyä: mikä on, kun ei taidot riitä, mikä on kun ei onnistu… Onko niin että niittää ei voi sieltä, minne koskaan ei kylvetty? Lähiopetukseen varattuja tunteja on hyvin niukasti, vain perjantai-illat ja lauantaipäivät ovat siihen varattuja. Tästäkin tietyt pyhäpäivät ja muut koulun lomat, vapaa-ajan riennot, perhe-elämän velvoitteet yms. mahdolliset ja mahdottomat, todennäköiset ja epätodennäköiset syyt haukkaavat oman osuutensa, joten tunteja ei kerry kovinkaan paljoa kurssien tietomäärään ja laajuuteen nähden. Onko tämä ongelma? Ei välttämättä. Opiskelija voi siirtyä päiväopetukseenkin, tosin useimmilla monimuoto-oppilailla päivätyöt estävät tämän vaihtoehdon.

Näin ensimmäisen kevätlukukauden päättyessä tuntuu, että hieman vaikealta tuntuneen alun jälkeen ovat kurssit kuitenkin tulleet kummasti suoritettua kuin ihmeen kaupalla, toinen toisensa perään. Jopa ne käsittämättömältä tuntuneet teoreettisen vaihtovirtafysiikan kurssitkin. Rimaa hipoen, mutta kuitenkin. Jotain siis on tullut opittua jo muutaman kuukauden aikana ja omalla kohdallani lähtökohdat huomioiden opiskelu on sujunut jopa hämmästyttävän hyvin. Tärkeintä on lähteminen, vaikka sitten nollapisteestä ja tyvestä puuhun noustaan, tiemmä. Tästä jatketaan syksyllä, toivottavasti kevään opinnoista edes jotain muistuu mieleen kesätauon jälkeen. Näihin tunnelmiin ja täältä tähän.

Risto Huovinen, sähkö-ja automaatiotekniikan opiskelija

 

 

Leave A Reply