Älytuotteen konseptointia oppimisprojektissa

0

HAMKin tieto- ja viestintätekniikan opiskelijat intoutuivat jälleen innovoimaan laitteisiin älyä IP Smart Systems -projektissa. Jo yli kymmenettä kertaa järjestetty projekti kokosi Riihimäelle opiskelijoita Saksasta ja opettajan myös Brasiliasta. Miksi toteutus kantaa vuodesta toiseen?

– Tässä toteutuu ainakin kolme strategista tavoitetta käytännössä: yritysprojektit, tutkimus- ja kehitystoiminta sekä kansainvälisyys osana opiskelua, vastaa koulutuspäällikkö Jari Mustajärvi.

Saksalaisia opiskelijoita kiinnostaa tutustua suomalaiseen kulttuuriin, mutta ennen kaikkea Riihimäelle vetää kiinnostava opiskelumuoto. Eri kansallisuuksia yhdistävänä tekijänä toimivat kiinnostus mikro-ohjaimiin, sensoreihin ja Internet of Things -tulevaisuuteen.

Ala on kansainvälinen. Suvereenisti englantia puhuvat suomalaiset opiskelijat eivät häkelly kielitaito- tai kansainvälisyysvaatimusten edessä.

Ensin opiskellaan viikko Riihimäellä ideoimalla tuoteaihio ja kohderyhmä sekä tekemällä liitäntä johonkin tietokantaan. Sen jälkeen opiskelijat jatkavat yhteistä työtään virtuaalisesti ja demoavat tuotteen ominaisuuksia. Esittelytilaisuus toteutetaan parin kuukauden päästä saksalaisessa kumppanikorkeakoulussa.

Tällä kertaa yrityksistä olivat mukana IBM sekä Etteplan Oyj. Uusien tuotteiden ja palveluiden tuotekehitystä tarvitaan, ja yritykset haluavat tulevat insinöörit mukaan oppimaan kehittämistyön vaatimuksia.

– Suunnittelutoimistolle osaava henkilöstö on yrityksen tärkein voimavara ja yhteistyöllä korkeakoulujen kanssa pyrimme löytämään tulevaisuuden osaajat eli “elämäntapainsinöörit”, joille uuden suunnittelu ja uusien tekniikoiden hyödyntäminen on päivittäistä, linjaa osastopäällikkö Mikko Lindström Etteplanilta.

Testitiimin vetäjä Harri Susi Etteplanilta puolestaan kuvasi opiskelijoille esineiden internetin eli Internet of Things (IoT) -aikakautta:

– Tieto kootaan pitkälti pilveen, ja olennaista on pilvessä olevan datan analytiikan taito. Myös tietoturvariskit on huomioitava entistä paremmin.

Tämän vuoden tuoteideat esittivät ratkaisuja julkisen liikenteen sujuvuuteen, työntekijän fyysisen kuormituksen monitorointiin, kodin turvallisuuteen ja ympäristön tilan seurantaan.

– Tyypillisessä älykkäässä tuotteessa mitataan antureilla esimerkiksi työtilan ääniympäristöä tai veden sameutta. Eri mittauksien tietoja yhdistellään ja tuloksista analysoidaan muutoksia, raja-arvojen toistuvia ylityksiä tai pitkäaikaisia trendejä, kuvaa lehtori ja IP Smart -toteutuksen kantava voima Timo Karppinen.

Juttu on julkaistu Aamupostissa 14.2.2018.

Lea Mustonen, lehtori

Leave A Reply