Tutustu digikehittäjiin: Eeva Niemelä

0

Tutustu digikehittäjiin -blogisarjassa esitellään hamkilaisia digikehittäjiä ja digipedamentoreita sekä heidän työtään. Tällä kertaa opetusteknologia-asiantuntija Eeva Niemelä kertoo ajatuksia työstään. Lisäksi videolla paljastuu jotakin, mitä et vielä Eevasta tiennyt.

Katso videolta Eevan esittely ja ajatuksia

Uuden oppimista pienellä vaivalla

Olen Eeva Niemelä ja toimin opetusteknologia-asiantuntijana Hämeen ammattikorkeakoulun Learning Design -tiimissä (LeaD). Aloitin työssäni vuoden 2022 alussa. Vastuualueitani yhdessä muun tiimin kanssa ovat muun muassa M365-palvelut, saavutettavuus, visuaalisten sisältöjen työkalut sekä uutena myös tekoäly. Lisäksi pidän kirjoittamisesta ja graafisten materiaalien luomisesta. Tämän syksyn suosikkityökalu onkin itselleni ollut Adobe Express ja kuvien luominen sieltä löytyvän tekoälytyökalun avulla.

Parasta työssäni on ehdottomasti monipuolisuus. Vaikka tietty rytmi ja vuosikello toistuu, mikään päivä ei ole samanlainen. Työssäni hienoa on myös oman osaamisen kehittäminen, sillä uuden oppiminen ja erilaisten teknologioiden kokeileminen innostaa minua. Tätä blogia varten testasin Trail-järjestelmästä varattavissa olevaa vloggaus-settiä tavoitteenani kuvata video itse mahdollisimman helposti.

Mitä videon tuottaminen vaati?

Tartuin toimeen hyvin nopealla aikataululla. Tehokasta työskentelyä auttoi hyvä suunnittelu: tein tarkan käsikirjoituksen, mietin vuorosanat ja listasin tarvittavat otokset. Helpotin työtäni sillä, että äänitin puhetta vain yhdessä kuvaustilanteessa ja liitin muut kohtaukset editointiohjelmassa ääniraidan päälle. Äänitin puheen vain muutamaan kertaan uudelleen – tällä kertaa tarpeeksi kelvollinen laatu sekä kuvassa että puheessa sai riittää.

Vloggaus-setti vastasi tarpeisiini erinomaisesti. Mikrofoni toimi heti ilman asennuksia, lisäksi käytin setin kolmijalkaa ja lisävaloa. Kuvattuani latasin videot OneDriveen ja jatkoin editointia koneella. Myös tekstitys oli vaivatonta Subtitle Edit-ohjelmiston ja Whisperin avulla (katso digipedaohje). Vaikka tällaiseen projektiin kuluu joka tapauksessa useampi tunti aikaa, on se mielekästä puuhastelua muut työn oheen. Suosittelen kaikkia kokeilemaan videoiden tuottamista matalalla kynnyksellä.

Leave A Reply