Muistiinpanot ok, miellekartat best

0

Muistatko, kun koulussa opettaja kertoi ensimmäisen kerran miellekartoista tai mindmapeista? Muistatko mitä ajattelit? Innostuitko? En minäkään.

Miellekartat tuntuvat turhilta siksi, että samat asiat voi kirjoittaa itselleen muistiinpanoiksi. Ei ole järkeä alkaa piirrellä hämähäkin näköisiä häkkyröitä.

Miellekartoissa on kuitenkin se hienous, että ne ovat paljon muutakin kuin muistiinpanoja. Miellekartat edellyttävät ajattelua ja aivojen käyttöä, asioiden yhdistelyä ja keskeisien elementtien hahmottamista. Harva meistä muistaa niitä kokonaisia muistiinpanoihin kirjoitettuja lauseita, mutta yksittäisiä sanoja ja kuvioita sitäkin paremmin.

Miellekartan voi tehdä kaikesta: kokouksesta, koulutuksesta, lukemastaan kirjasta, luennosta tai opetusvideosta. Sen lisäksi, että miellekartan avulla on helppo summata kokemaansa tai lukemaansa, sen avulla voi suunnitella yhtä ja toista. Asioiden selittäminen muille on huomattavasti yksinkertaisempaa miellekarttaa katsomalla kuin että näyttäisi omia muistiinpanojaan.

Huomaan, että mitä monimutkaisempi asia on, sitä todennäköisemmin alan hahmottaa kokonaisuutta miellekartan avulla.

Kuten kaiken uuden opettelu, myös miellekarttojen käyttäminen vaatii vähän harjoitusta, mutta mitä enemmän sitä harjoittelee, sitä luontevammalta se alkaa tuntua. Miellekarttojen tekeminen ei vaadi mitään erityistä väri- tai muuta visuaalista taitoa. Musta ja valkoinen ovat enemmän kuin käyttökelpoisia ja riittäviä värejä.

Osallistuin eräälle luennolle ja tein siitä miellekartan Mindmeister-ohjelmalla. Mindmeister toimii sekä selaimessa että puhelinsovelluksena ja synkronoi miellekartat molemmissa paikoissa.

Tässä kuva tekemästäni kartasta. Mikäli jakaisin kartan jollekin luennolle osallistumattomalle, hän todennäköisesti saisi tästä visuaalisesta kokonaisuudesta paljon enemmän irti kuin ranskalaisin viivoin tehdyistä muistiinpanoista, vai mitä luulet?

Hanna-Kaisa Sulonen, lehtori, liiketalous

Leave A Reply