Minäkin opiskelen – MOOCissa

0

Tilastoanalytiikkaa texasilaisessa Rice-yliopistossa ja musiikin tuotantoa Berkleessä – sellaista opiskelen juuri nyt. Tämän mahdollistaa MOOC eli massive open online course, massiivinen avoin verkkokurssi.

Kuulin ensimmäisen kerran ilmaisesta opiskelumahdollisuudesta verkon kautta MOOC:ssa noin viisi vuotta sitten silloiselta esimieheltäni. Kävin tutustumassa heti MOOC-maailmaan, sen verran utelias olin. Löysin muutamia ihan mielenkiintoisia kursseja, mutta en kuitenkaan välittömästi innostunut opiskelusta.  Tällä hetkellä oman osaamisen syventämiselle on tahto ja tarve, joten MOOC-opiskelu oli helppo valinta tähän ajankohtaan. Vaihtoehtona maksulliset lyhytkurssit tai osa-aikainen opiskelu ei juuri nyt sovi minulle.

Opiskelua varten olen tarvinnut motivaatiota, aikaa, kannettavan tietokoneen nettiyhteydellä ja kuulokkeet. En ole kokeillut, mutta miksen voisi kesällä opiskella jotain kivaa riippumatossa padilla tai kännykälläkin?

Mitä sinä olet aina halunnut opiskella?

Tarjonta eri MOOC-sivustoilla on järkyttävän laaja. Uskallan väittää, että alasta ja kiinnostuksista riippumatta kursseja löytyy lähes jokaisen makuun. Esimerkiksi opettaja voisi löytää MOOCista ideoita verkkokurssien toteutukseen, kurssirakenteeseen ja visuaalisuuteen.

MOOCissa on tarjolla yksittäisiä ”täsmäkursseja”, mutta myös paljon tiettyyn aihealueeseen tai erikoistumiseen tähtääviä kurssikokonaisuuksia. Oman opiskelun tavoitteet voi määritellä lähes vapaasti ja  asettaa haluttaessa hyvinkin korkealle, aina jopa alan vaihtoon asti.

Itse olen soveltanut tätä nykyajan suomaa opiskelumahdollisuutta niin, että kokeilen monenlaisia kiinnostavan oloisia kursseja. Poimin sitten niistä sellaista tietoa, mistä on hyötyä omassa työssäni. Jätän surutta kursseja kesken, jos niiden taso ei ole sopiva tai ne eivät vastaa odotuksiani. Järjestelmällistä  opintosuunnitelmaa en ole vielä tehnyt, mutta se voisi jossain vaiheessa olla järkevää.

Itsetuntemus auttaa MOOC-opiskelussa

Itsetuntemus ja omien oppimistekniikoiden tuntemus auttaa luonnollisesti  opiskelussa. Jos oppismistekniikoita ei tunne vielä hyvin, voi kyseisiä taitoja tietenkin opiskella MOOC:ssa. Löysin nopealla haulla ainakin yhden erikoistumiskurssiputken, jonka läpäisemällä luvattiin menestystä opinnoissa.

Itse koen oppivani parhaiten kokeilemalla ja käytännössä. Kurssin annilta odotan siksi sovellettavuutta heti johonkin konkreettiseen tilanteeseen tai ongelmaan. MOOC ei ehkä tähän ole paras paikka, mutta sopivasti soveltaen olen löytänyt hyviä ja hyödyllisiä kursseja useita.

Mielestäni parhaiten MOOC-opiskeluun pääsee sisälle ilmoittautumalla kurssille ja aloittamalla opiskelun. Mikään ei estä vain kokeilemasta kurssia ja jättämään sen kesken. Kurssit, joihin itse olen osallistunut ovat koostuneet  lyhyistä opetusvideoista, kirjallisesta materiaaleista, tehtävistä, nettikeskusteluista, ryhmätehtävistä ja kyselyistä.  Jos Moodlen käyttö on tuttua, ei MOOCissa varmasti ole juuri mitään yllättävää. Osassa kursseista aikataulutettu tarkasti, mutta käytännössä opiskelua voi tehdä täysin oman tahdon mukaan.

MOOC-kurssilla (Rice University@coursera.org)

Liian hyvää ollakseen totta?

Rajattomat opiskelumahdollisuudet jopa ilmaiseksi missä vaan ja milloin vaan – ei sentään ihan kaikki onnistu. Tarjontaa on paljon, kuten jo aiemmin kirjoitin. Sitä on oikeastaan liikaa. Kun tavoitteena on löytää juuri täydellinen itselle sopiva kurssi, se voi olla vaikeaa. Kun kurssin sisältö menee ohi kiinnostukseni, en ainakaan itse jaksa keskittyä siihen kunnolla.  Osa kursseista vaatii sellaisia pohjatietoja, ettei taidot riitä ja toisissa taas sisältö tuntuu liiankin heppoiselta.

Kursseja on  tarjolla myös erilaisissa sivustoissa ja ympäristöissä, joten oman ”opiskelupaikan” löytäminen voi viedä aika ja saattaa vaatia kärsivällisyyttä. Osa kursseista on myös maksullisia, joten se voi rajata kiinnostavia mahdollisuuksia pois.

MOOC-kurssien kielenä on yleensä englanti. Se voi olla jollekin opiskelun hidasteena. Kurssien videoissa esiintyvän äidinkieli ei välttämättä ole sama kuin opetuskieli. Se on ainakin minulla välillä hidastanut opiskelua. Myös kurssien tekninen toteutus esimerkiksi äänentasojen osalta vaihtelee paljon, joten hyvät kuulokkeet ovat ehdottoman tärkeä opiskeluväline. Suomenkielelläkin on mahdollista opiskella, mutta miksi tyytyä kotimaan tarjontaan, ellei se ole alansa parasta 😉 ?

Ajankäyttö on vapaaehtoisessa opiskelussa oma haasteensa. Vaikka kurssit on pilkottu niin, että aikaa ei tarvitse käyttää kerralla paljon, varsinaisen opiskelun sovittaminen omaan arkeen ei aina onnistu. Kotona ja harrastuksissa riittää paljon muutakin mielenkiintoista ja ”tärkeää”. Maksulliselle kurssille ilmoittautuminen saattaisikin kummasti lisätä opiskelumotivaatiota ja sille tulisi järjestettyä paremmin aikaa.

Kokeile MOOC-opiskelua

Listaan tähän muutamia sivustoja, joista MOOC-opiskelua voi käydä ihmettelemässä:

www.coursera.org
www.edx.org
alison.com
mooc.fi
www.lynda.com
www.udemy.com
www.khanacademy.org

Hakukoneet ovat myös avuksi sopivien kurssien löytämiseksi ja niitä kannattaa käyttää, halusit sitten opiskella muinaisten roomalaisten taidetta, business-verkostoitumistaitoja, python-koodausta tai mandariinikiinaa. Itseopiskelussa myös Youtube on ollut ainakin minulle korvaamaton apu, joten sekin kannattaa pitää mielessä tässä yhteydessä.

Opiskelu kannattaa, aina. Tai ei ehkä, jos ainoa syy on se, että voi sanoa suorittavansa kurssia Harvardissa tai Oxfordissa – vaikka voihan siitäkin saada iloa irti.  Suosittelen kuitenkin kokeilemaan, olisiko MOOC sinun itseopiskeluusi kätevä apu!

 

 

 

 

Ville Hämäläinen, ICT-asiantuntija, HAMK tietohallinto. 

 

 

Leave A Reply