Korkeakoululla paljon sanottavaa, mikä kanavaksi?

0

Ongelma: yksi organisaatio, kymmeniä yksiköitä ja hankkeita, satoja henkilökunnan jäseniä, tuhansia opiskelijoista – ja tarve saada kaikkien ääni kuulumaan
Ratkaisu: blogipalvelu ja WordPressin Multisite-toteutus.

WordPress Singlesite = yksi asennus, yksi sivusto

HAMKissa on ollut jo vuosia käytössä blogipalvelu. Se on ollut WordPressin Singlesite-toteutus, jossa on ollut varsin kapea siivu hamkilaisia käyttäjiä. Yhden sivuston ratkaisu osoittautui ajan mittaan meille liian rajoittavaksi: vastaan tulivat rajoitukset mm. yksittäisten kokonaisuuksien ulkoasumäärityksissä, informaatioarkkitehtuurissa ja käyttäjähallinnassa. Aloimme tutkia vaihtoehtoja ja päädyimme WordPress Multisite-toteutukseen. Meillä oli myös onni saada oma opiskelijamme tekemään opinnäytetyönsä organisaation blogipalvelusta, ja tämä työ oli runkona koko bloggausperiaatteiden ja -käytäntöjen uudistamiselle.

WordPress Multisite = yksi asennus, monta sivustoa

Me olemme luomassa koko organisaation pääblogia, johon on tarkoitus kerätä ja tuoda näkyville aliblogien aiheet. Pääblogin rakentaminen on vielä kesken, sillä olemme lähteneet liikenteeseen aliblogit edellä. Valitsimme tämän järjestyksen kahdesta syystä: 1) aliblogeille on ollut suurin tarve, 2) samalla kun aliblogeihin kerääntyy sisältöjä, voimme suunnitella ja toteuttaa niiden nostoja pääblogiin. Uuden blogialustan käyttöönotto on vasta alkuvaiheessa.

Pääblogin konseptoinnista ja sisällöstä vastaa meillä strateginen viestintä -yksikkö, ja kehityksestä ja ylläpidosta tietohallintopalvelut. Aliblogien sisällöistä vastaavat niiden omistajat, teknisestä kehityksestä tietohallintopalvelut.

Vertailu multisiten ja singlesiten välillä

Toteutuksen pääkehittäjänä olen koonnut eteen tulleet hyvät ja vähemmän hyvät puolet WordPress Multisiten ja nimenomaan meidän toteutuksemme näkökulmasta:

Plussat

Miinukset

  • Vain yksi WordPress-alusta ylläpidettävänä ja päivitettävänä
  • Oiva toteutus monipuolisen organisaation käyttöön
  • Multisite-käyttöönotto on teknisesti yksinkertaista, mutta vaatii satsausta informaatioarkkitehtuuri-suunnitteluun
  • Aliblogit ovat itsenäisiä omilla hallintanäkymillä
  • Jaettu käyttäjähallinta (kun käyttäjä on laitettu network-tasolla sen voi hyödyntää myös aliblogeihin)
  • Sama plugin tai ominaisuus käytössä läpi multisiten
  • Yksi jaettu teema, mutta mahdollisuus myös ottaa käyttöön eri teemoja aliblogeittain
 Rajoitukset verrattuna tavalliseen WordPress Singlesiteen:

  • Rajallisempi määrä plugineja, vimpaimia (widget) ja teemoja käytössä
  • Sisältöjen jakaminen/uudelleen käyttäminen aliblogista toiseen ei ole helppoa
  • Aliblogin pääkäyttäjä ei pysty lisäämään uusia käyttäjiä omaan blogiin –> vaati super admin -käyttäjän

Käytännössä käyttäjät tilaavat haluamansa blogin (tietohallinnon näkökulmasta ’aliblogi’) tilauslomakkeen kautta, jonka jälkeen se luodaan tietohallinnossa. Kun aliblogi on luotu, se siirtyy omistajalleen sisällöntuotantoa varten. Aliblogin käyttämiseen on tehty omat ohjeet blogin ylläpitäjälle ja postauksen tekijälle. Uudesta blogikokonaisuudesta on luotu myös Yammeriin oma ryhmä, jossa on tarkoitus jakaa vinkkejä ja ohjeita sekä kysyä ja keskustella: sen sijaan, että vastaamme yksittäiselle henkilölle johonkin ongelmaan, jaamme sen Yammeriin, jossa se tavoittaa isomman ryhmän ja on avoimesti saatavilla jatkossakin. Blogin käytössä mahdollisesti tulevat ongelmat kulkevat HelpDeskimme kautta, aivan kuten muidenkin tuettujen järjestelmien virhetilanteet.

Blogitilauksia satelee

Herää kysymys, miten olemme pärjänneet ilman tämäntyypistä toteutusta tähän asti. Tietenkään blogialusta ja tekninen toteutus itsessään ei riitä – sisältö ja sen jakaminen on tärkein – mutta nyt meillä näyttäisi olevan ihan toimiva konsepti ja kanava sen toteutukseen. Tätä kirjoittaessani meillä on kahdeksan aliblogia luotu ja viisi jonossa odottamassa. Jos nämä kaikki olisi tehty itsenäisinä asennuksina, meillä olisi nyt jo toistakymmentä eri WordPress-alustaa ylläpidettävänä, puhumattakaan pluggarien määristä ja niiden hallinnasta!

Niin ja tämä kirjoitus on tehty juurikin oman toteutuksen päälle. HAMKissa blogia voi kirjoittaa kuka tahansa opiskelija tai henkilöstön jäsen. (Olemme implementoineet totetukseen käyttäjähallintamme, ja sen lisäksi käyttäjiä voi kutsua kirjoittajiksi myös HAMKin ulkopuolelta.) Blogia voi kirjoittaa itsenäisesti tai osana moduulia, opintosuoritusta, harjoittelua, vaihtoa, projektia, hanketta, kampanjaa tai vastaavaa. Joten hamkilainen: ei muuta kun tilamaan itsellesi tai tiimillesi blogi.

Kehitystyö jatkuu, ja uusista asioista tulenkin raportoimaan tähän blogiin. Stay tuned :-).

 

Tietoa kirjoittajasta

Mirlinda Kosova-Alija, verkkotoimintojen kehittäjä @MirlindaKA
Toimin HAMKissa myös sivutoimisena tuntiopettajana tietojenkäsittelyn koulutuksessa. Kirjoitukseni pohjautuu kokemuksiini niin kehittäjänä kuin opettajana.

Leave A Reply