Karoliina Korpimaa: ”Älä suorita elämääsi vaan toteuta haaveitasi!”

0

Karoliina Korpimaa valmistui muotoilijaksi Hämeen ammattikorkeakoulusta vuonna 2014 pääaineenaan jalkinesuunnittelu. Sivuaineenaan hän suoritti Fashion Retail & Design -opinnot Erasmus-vaihdon kautta Walesissa ja työskentelee tällä hetkellä Kööpenhaminassa logistiikkavastaavana vaatebrändi COS:in palveluksessa. Hän ostaa harvoin uusia kenkiä, koska uskoo osaavansa tehdä saman, mutta paremmin ja välttää käyttämästä sanaa ”ei” – sillä ikinä ei tiedä onko kyseessä tilaisuus kokea jotain ennalta-arvaamatonta.

Miten päädyit nykyiseen ammattiisi?

Suoritin viimeisen työharjoitteluni Firenzessä jalkinesuunnittelijan assistenttina kesällä 2014 ja valmistuin ammattikorkeakoulusta heti sieltä palattuani. Koin hetkellisen eksistentialistisen kriisin pohtiessani uravaihtoehtojani ja sopeutumistani takaisin Suomeen. Tuttavani, joka tuolloin työskenteli Helsingin COS:illa kertoi heillä vapautuvasta osa-aikaisesta myyjän paikasta jota päätin hakea, sillä COS brändinä edusti jotain mitä ihailin, mihin itse uskoin vahvasti ja jossa tiesin ammattitaidostani olevan hyötyä. Myös etenemismahdollisuudet kansainvälisessä yrityksessä houkuttivat.

Sain työn ja aloitin alun perin 0-tuntisopimuksella, mutta jo ensimmäisen viikon jälkeen työskentelin lähes kokopäiväisesti. Osoitin alusta alkaen kiinnostusta kansainvälisiin mahdollisuuksiin yrityksessä ja etenkin myymälän logistiikkapuolen hallintaan. Puolen vuoden kuluttua minulle tarjottiin vakituista työsopimusta ja varastovastaavan roolia Suomen lippulaivaliikkeessä.

Viime syksynä pääsin mukaan avaamaan uutta COS:in myymälää Malmöön ja siellä olessani kuulin Kööpenhaminaan etsittävän uutta logistiikkavastaavaa. Otin yhteyttä vuosien varrella yrityksen kautta saamiini kontakteihin, hain paikkaa ja kuukautta myöhemmin muutin Tanskaan joulukuussa 2016.

Mitä työnkuvaasi kuuluu?

Työnimikkeeni oli alun perin Sales Advisor eli asiakaspalvelija ja myyjän työtä teen myymälän puolella edelleen myös tarvittaessa. Pääasiassa vastuullani on kuitenkin yrityksen logistiikkapuoli eli tuotetoimitukset, varaston ylläpito sekä henkilökunnan ohjeistaminen ja myymälärutiinien kehittäminen.

Työssäni minun on oltava perillä ajankohtaisista trendeistä ja minulta odotetaan hyvää visuaalista silmää sekä ihmis- ja tuotetuntemusta. Olen myös tiiviisti mukana uuden henkilökunnan palkkaamisessa ja kouluttamisessa.

Missä aiot olla ammatillisesti 10 vuoden kuluttua?

Ammatillisesti toivon tulevaisuudelta onnekkaita sattumia. Kaksi vuotta sitten en olisi osannut kuvitella itseäni tilanteessa johon olen nyt elämässäni edennyt.

En poissulje mahdollisuutta jonakin päivänä perustaa omaa yritystä vaikkei se varsinaisesti päämääräni tällä hetkellä olekaan. Uskon kuitenkin että koulutukseni ja arvokas työkokemus kansainvälisesti menestyneessä yrityksessä voisivat antaa oikeanlaiset lähtökohdat sellaisellekin vaihtoehdolle.

Onko opiskelustasi HAMKissa ollut sinulle hyötyä urallasi?

Opintojani on ehdottomasti kiittäminen siitä mihin olen urallani tähän mennessä päätynyt. Ilman vahvaa tuntemusta muotialasta, tekstiileistä ja materiaaleista en pelkällä vuosien asiakaspalvelukokemuksellakaan olisi alun perin välttämättä saanut työpaikkaa COS:ilta. Myös koulun kautta avautuneet vaihto-opiskelu ja työharjoittelupaikat ovat antaneet korvaamattoman arvokasta kokemusta alasta.

Itse jalkinesuunnittelu on myös verrattain harvinainen pääaine, joka ehdottomasti herättää kiinnostusta. Hämeen ammattikorkeakoulu on kuitenkin ainoa koko Pohjoismaissa ja Baltiassa, jossa sitä voi opiskella korkeakoulutasolla. Koulutuksen taso on myös omaa luokkaansa verrattuna vastaavanlaisiin (usein vieläpä maksullisiin) koulutuksiin esimerkiksi Etelä-Euroopassa.

Mikä oli parasta opiskeluaikana? Mikä haasteellisinta?

Opiskeluajoista ikävöin eniten luokan luomaa vertaistukiryhmää, jonka kanssa saattoi jakaa onnistumiset ja epätoivon hetket. Mielenkiintoisinta oli tavata todella erilaisista lähtökohdista tulevia ihmisiä joiden kanssa yllättäen huomasikin omaavansa hyvin samankaltaisen ajatusmaailman. Oman malliston suunnittelu ja opinnäytetyön laatiminen olivat opintojen stressaavimmat ajanjaksot mutta heikolla hetkellä oli aina joku joka jakoi samat tuntemukset ja auttoi ongelmienratkaisussa.

Antoisinta opintojen aikana oli ehdottomasti Erasmus-vaihto Walesin pääkaupungissa Cardiffissa sekä työharjoittelujakso Italian Firenzessä. HAMKin ja etenkin muotoilun koulutusohjelman etuna on sen ”pienuus” joten minun ei tarvinnut erityisesti jännittää pääsenkö suorittamaan vaihto-opintoja haluamaani kohteeseen tai saanko toivomani työharjoittelupaikan sillä niistä ei tarvinnut kilpailla satojen muiden joukossa.

Mitä haluaisit sanoa oman alasi opiskelua suunnittelevalle? Vinkkejä?

Elämän suorittaminen ei tee yhtä onnelliseksi kuin haaveiden toteuttaminen. Jos ala tuntuu omalta jutulta – hae sitä kyseenalaistamatta valintojasi tai yrittämättä ennustaa tulevaisuutta. Koin hetken aikaa ahdistusta siitä etten varsinaisesti työskentele ammatissa johon olen itseni kouluttanut kunnes oivalsin, etten olisi tässä ilman sitä koulua jonka olen käynyt. Uskon että palaset loksahtavat lopulta kohdalleen ja pääasia on se että olen enemmän kuin tyytyväinen siihen missä urallani olen juuri nyt.

Eikä siitä ainakaan haittaa ole että osaa suunnitella ja valmistaa unelmiensa kenkäparin tarvittaessa!

Tutustu tarkemmin HAMKin muotoilun koulutukseen ja hae mukaan: www.hamk.fi/muotoilu

Leave A Reply