Yrittäjän päivä aloitti HAMKin yrittäjyyslukuvuoden

0

Valtakunnallista yrittäjän päivää vietetään joka vuosi 5.9. Tänä vuonna yrittäjän päivä starttasi virallisesti myös Hämeen ammattikorkeakoulun yrittäjyyden lukuvuoden. Yrittäjyys on nostettu lukuvuoden 2017-2018 teemaksi, koska työelämän muutos vaatii yrittämiseen ja yritteliäisyyteen liittyvää osaamisen nostoa myös HAMKissa.

Miten innokkaasti HAMKin opiskelijat sitten toimivat yrittäjinä? Vuonna 2015 yrittäjinä toimi 5 % HAMKista valmistuneista opiskelijoista (1 vuosi valmistumisesta). Koko valtakunnan vastaava luku on 3 %. HAMKin innokkaimmat yrittäjinä toimivat ovat maa- ja metsätalousalalta. Eli luonnonvara-alan opiskelijat jatkavat usein kotitilansa toimintaa yrittäjinä.

Yrittäjyyden teemavuosi sisältää opiskelijoille, HAMKin henkilökunnalle sekä sidosryhmille erilaisia tapahtumia ja toteutuksia. Tavoitteena on lisätä yritysyhteistyötä ja keskustella yritysten kanssa sopivista yhteistyömuodoista, jotta opiskelijoiden, henkilökunnan ja yritysten välinen tekeminen tulisi vielä paremmin osaksi jokapäiväistä HAMKilaista arkea. Joitakin makupaloja tulevasta ovat muun muassa jokaiselle kampukselle nimetyt yrittäjyysyhteyshenkilöt, opettajien yrittäjyyskoulutus ja sparraajamentoreiden metsästys. Tavoitteena on HAMKilaisten jalkautuminen yrityksiin, jotta jokaiseen moduuliin saadaan työelämälähtöinen projekti.

Yrittäjyysvuosi alkaa nimikilpailulla. Kilpailussa etsitään yrittäjyyslukuvuodelle kivaa ja innostavaa nimeä. Voit osallistua kisaan 15.9. mennessä. Palkintona voittajaehdotukselle on elokuvaliput kahdelle. Nimikisan voittajan valitsee Linnan kehityksen yritysneuvojien tiimi.

Voit osallistua kisaan tämän linkin kautta:

https://forms.office.com/Pages/ResponsePage.aspx?id=RfDS-0yzc0aVNI8jdDVc7Hn0KT2Fl1BMq6jbSBouKzhUQk1NWTFJNDRSWFZUTDMzNTBKR0w1SDdMTC4u

Lue lisää tulevista toteutuksista ja yrittäjyysvuoden mietteistä teemavuoden vetäjän ja yksikön johtaja Ulla Bardin haastattelusta: http://www.hamk.fi/uutiset/Sivut/Yrittäjyys_keskiöön_HAMKissa.aspx

Toimeliasta yrittäjyyden lukuvuotta kaikille HAMKilaisille opiskelijoille, henkilökunnan jäsenille sekä yhteistyökumppaneille!

Leave A Reply