Wildlife management in theory and practice

0

Helsingin yliopisto ja Hämeen ammattikorkeakoulu järjestivät Lammilla syyskuussa yhteisen luonnonhoidon kurssin. Idea oli opiskella ensin teoriaa luokassa, joko Lammin biologisella asemalla tai Evolla HAMK:n tiloissa, ja siirtyä sitten soveltamaan opittuja asioita käytäntöön. Koska mukana oli myös saksalaisia vaihto-opiskelijoita, hoidettiin kommunikointi englanniksi.

Viikon aiheet vaihtelivat sujuvasti riistametsän ja kosteikkojen hoidon teoriaopinnoista hirvien houkutteluun ”öhkimällä” ja myyrien populaatioekologiseen tutkimukseen hiirenloukkuineen. Välillä silmäilimme erittäin tarkasti hirvien sarvien rakennetta riistakamerakuvista kestävän metsästyksen suunnittelemiseksi ja otimme toisistamme mittaa suurpetojen kannanhoidollisessa paneelikeskustelussa. Koiramaista osaamista edusti Sutki-koira, joka osoitti huomattavaa ammattitaitoa haitallisen vieraspedon, supikoiran, jäljittämisessä. Opiskelijat tekivät viikon aikana kurssin teemoihin liittyvät ryhmätyöt, jotka käytiin yhdessä läpi viimeisenä päivänä.

One of the best weeks ever!

Porkkalan kartanon isäntä Antti Rikala kertoo, millä perusteella tilalle on myönnetty arvos-tettu Wildlife Estate –tunnus.

Metsätieteilijöiden, biologien ja metsätalousinsinööri -opiskelijoiden yhdistäminen viikoksi pohtimaan luonnonhoidon ajankohtaisia kysymyksiä oli todella virkistävää, ja jätti tervastulen hehkuisen palon suunnitella seuraavaa kurssia.

Eläkkeellä oleva yliopettaja Ilmari Häkkinen opastaa, millaista elämää kosteikoilta löytyy.
Droneen yhdistettyä lämpökameraa voidaan hyödyntää esimerkiksi riistalaskennoissa. Tutkimuskoordinaattori John Loehr opastaa

Karhun halauksen kokoinen kiitos onnistuneesta viikosta kuuluu opiskelijoille, jotka olivat kaikessa aktiivisesti mukana, vaikka päivät olivat välillä niin pitkiä, että paluumatkalla kaipasi taskulamppua.

Viikon Sisupussi -maininta kuuluu saksalaiselle Teresa Aschenbrennerille, joka suoritti riistakolmiolaskennan neljän kilometrin osuutensa loppuun, vaikka putosi puolessa välissä kaulaansa myöten suo-ojaan.

 

Kuvat napsi ja tekstin kirjoitti leirillä opettajana toiminut lehtori Miika Näsi Evolta.

 

Leave A Reply