Sitran trendikortit käsittelevät erilaisia megatrendejä, jotka vaikuttavat elämäämme jo nyt, mutta kenties vielä enemmän tulevaisuudessa. Hevosalan verkostot ja tapahtumat-moduulilla opiskelijat visioivat trendikorttien avulla suomalaisen hevosurheilun tulevaisuutta ja kirjoittivat tarinoita vuoteen 2035. Mitä eliniän piteneminen, kaupungistuminen, kokeilukulttuuri tai jakamistalous voivat tuoda tullessaan?
Kouluratsastus 2035
Vuonna 2035 Suomessa eriarvoistuminen ja tuloerot ovat lisääntyneet. Automatisaation ja robotisaation nopea kehitys on vienyt työpaikkoja suomalaisilta. Suomi on alkanut jakautumaan rikkaaseen eliittiin ja köyhälistöön. Näiden välissä on matalapalkkaiset työtä tekevät ihmiset.
Rikkaalla eliitillä on varaa kilparatsastukseen ja hevosenpitoon. Vähävaraisemmat ihmiset pystyvät osallistumaan yhä kallistuneeseen ratsastusharrastukseen ja ”hevosen hoitoon” vain virtuaalitodellisuuden kautta. Useimmille tämä vaihtoehto tuntuu kuitenkin olevan jopa mieluisampi, sillä suuri osa ihmisistä ei halua sitoutua pitkiksi ajoiksi yhteen tiettyyn harrastukseen. Virtuaalitodellisuudessa järjestetään myös ratsastuskilpailuja. Lasten ja nuorten harrastuksissa pitkäjänteisen ja kovan työn sijaan uutuudenviehätys, nopeus ja helppous tekevät lajista kiinnostavan.
Ratsastuskouluissa ratsastusta opetetaan robottihevosten avulla. Näin ratsastustaito saadaan hyväksi jo ennen kuin mennään oikean elävän hevosen selkään. Ratsastuskoulut ovat olleet pakotettuina tilanteeseen -siellä missä asiakkaat ovat (eli kaupungeissa), ei ole tilaa ja mahdollisuuksia pitää hevosia. Robottihevoset eivät vaadi maata ympärilleen, mikä on elinehto kaupungeissa. Ne eivät vaadi päivittäistä hoitoa, jolloin työaikaa säästyy ja yksi ihminen voi pyörittää isoakin ratsastuskoulua. Robottihevosista ei tule lantaa, ne eivät väsy tai loukkaannu. Viljelytilasta, ruuasta ja puhtaasta juomavedestä on jo paikoin pulaa maailmalla, jolloin myös rehut ovat kallistuneet. Robottihevonen ei kuitenkaan syö tai juo. Kertakäyttökulttuurin myötä yhä vähemmän ihmisistä on kiinnostuneita säännöllisestä ja sitovasta harrastuksesta, jolloin robottihevosten etuna on myös se, etteivät ne tarvitse säännöllistä päivittäistä liikuntaa.
Hevosen pitäminen on kallistunut Suomen hiilineutraaliuden myötä, sillä hevosen omistaja joutuu hyvittämään hevosensa hiilijalanjäljen. Keskituloiset työssäkäyvät ihmiset pystyvät vielä omistamaan hevosia yhteisomistamisen kautta. Omistajille on jaettu vuorot, joilla he saavat pitää hevosta omanaan. Hevosen yleisistä asioista on sovittu erillisellä kimppaomistussopimuksella. Oman osuutensa hevosesta voi myydä vapaasti eteenpäin ja yhteisiä asioita hoidetaan hallituksen kokouksessa.
Ilmastonmuutoksen myötä Suomessa on yhä paremmat olosuhteet ympärivuotiseen kilparatsastukseen ja treenaukseen. Talkoo- ja vapaaehtoistoiminnan hiivuttua ratsastuskilpailuista on tullut kaupallisia. Niitä järjestää voittoa tavoittelevat yhtiöt ja toimihenkilöt ovat palkattuja. Kilpailijoita ja yleisöä kohdellaan maksavina asiakkaina ja heille räätälöidään henkilökohtaisia palvelupaketteja kilpailujen ajaksi. Kouluratsastuksessa kilpailumaksut ovat nousseet, mutta samoin myös palkintorahat.
Suuria kilpatallikomplekseja on rakennettu suurkaupunkien laitamille. Tallit on pitkälle automatisoituja, eikä ihmistä tarvita enää edes hevosen terveydentilan tarkkailuun. Sen hoitavat älyloimet, jotka kertovat tarpeellisen tiedon hevosen päivittäisestä liikunnasta, syömisestä, palautumisesta ja lihaskireyksistä. Loimi mittaa myös hevosen elintoimintoja ja stressitasoja. Tiedot siirtyvät reaaliajassa omistajalle ja niiden perusteella omistajan on mahdollista tehdä muutoksia hevosen ruokintaan tai liikuntaan -tietenkin sähköisesti. Automatisaation seurauksena hevosmiestaidot ovat vähentyneet rajusti.
Maailmanlaajuisen eläinsuojelujärjestöjen kampanjoinnin ja painostuksen seurauksena kouluratsastuksessa on jouduttu karsimaan varusteita. Kankikuolaimet ja kannukset on kielletty kilpailuissa ja arvostus yleisesti ratsastuksen varusteiden suhteen on painottunut ”vähemmän on enemmän” -periaattein. Varustesäännöt antavat vuonna 2035 myös enemmän vapauksia ja esimerkiksi kuolaimettomilla suitsilla saa ratsastaa myös arvokilpailuissa.
Tuomaritoiminta ja arvostelupisteiden painotukset on muutettu painottumaan harmoniseen ja rentoon suoritukseen, sekä kevyeen apujen käyttöön. Hevosen terve liikkumistapa otetaan erityisesti huomioon. Suoritusta tarkastelee tuomareiden apuna useat kamerat, joilla voidaan tarkistaa suoritusta ja apujen käyttöä sekä esimerkiksi verrata kahta ratsukkoa myös jälkikäteen. Tuomarikoulutus on uusittu ja tuomareiden arviointien vastuullisuutta seurataan.
Kouluratsastusohjelmia on pyritty muuttamaan yleisöystävällisemmiksi ohjelmia lyhentämällä, sekä asettamalla kouluratsastusohjelmalle 3 minuutin maksimiaika. Tässä ajassa ratsukon on esitettävä vaadittavat liikkeet. Uutena kouluratsastusluokkana on yleisöarvostelu-luokkia, jossa yleisö osallistuu tuomarointiin. Yleisön tulee tunnistautua sähköiseen arviointijärjestelmään, jotta he voivat arvioida sähköisesti ratsukon suorituksen. Yleisön arviolla on sama painotus, kuin virallisten tuomareiden antamilla pisteillä.
Olympialaisissa kouluratsastus on lisätty uhkapelien piiriin, mikä on lisännyt lajin seuraajamääriä. Ennen Olympialaisia jokaisen ratsukon viimeisiä harjoitteluviikkoja ja valmistautumista tulevaan kilpailuun voi seurata livenä. Laji on muuttunut yleisölle ymmärrettävämmäksi ja kiinnostavammaksi, kun yleisö pääsee kulissien taakse seuraamaan lajin huippuja. Kokonaisuudessaan kouluratsastuksen näkyvyys ja suosio on kasvanut, vaikka harrastajamäärät ovat laskeneet.
Kaiken kaikkiaan lapsien harrastusmäärät ovat laskeneet. Virtuaalimaailman myötä kosketus hevosiin ja kotieläimiin on poissa. Harrastusmääriä kokonaisuudessaan kompensoi kuitenkin iäkkäämmät ihmiset. Ratsastusharrastusta jatketaan pitkälle eläkevuosiin. Lääketieteen kehittyessä ikääntyvät ihmiset ovat yhä paremmassa kunnossa vanhuudessaan. Vanhemmille ihmisille tarjotaan hevosavusteisia palveluita ja hevosen avulla kuntouttamista. Ensimmäiset eläinavusteiset vanhainkodit on avattu.
Sukupolvien kuluessa hevonen saattaa menettää vetovoimaansa. Kaupungistumisen myötä ihmiset vieraantuvat luonnosta, eläimistä ja aidosta elämästä. Tilalle tulevat virtuaaliset kokemukset ja elämykset. Ihmiset ovat tottuneet nopeuteen. Kaikkea voi kokeilla nopeasti, erilaisia suuren suosion saavuttavia trendilajeja tulee ja menee.
Kouluratsastus harrastuksena on muuttunut suorituskeskeisyydestä vähemmän tavoitteelliseksi. Yhä useampi haluaa harrastaa omalla tasollaan. Moni, joka ei halua kilpailla kouluratsastuksessa hakee harjoittelusta henkistä kasvua ja hyvinvointia.
Jos ajatellaan aikaa, jolloin traktorit syrjäyttivät hevosen maataloustöissä. Ei hevonen silloin kadonnut, ei kuollut sukupuuttoon. Hevosen rooli muuttui. Hevosesta tuli harrastus, kilpakumppani ja kotieläin. Tulevaisuudessa maailma hevosen ympärillä muuttuu jälleen. Hevosen rooli muuttuu, mutta melko varmasti hevonen pysyy.
Valjakkoajo vuonna 2035 – Yhteisön voimalla
Kesä 2035. Aurinko paistoi ja iäkäs mies, valjakkoajon suuri tähti menneiltä vuosilta, katseli kesäistä maisemaa. Pellot, jolla laidunsi lauma hevosia, laskivat tallin pihalta kohti joenrantaa. Hevoset olivat kaikki valjakkohevosia, ei hänen omiaan eikä kenenkään muunkaan, vaan yhteisiä. Vuosien saatossa vertais- ja jakamistalous oli yleistynyt ja tämä trendi oli laskeutunut myös valjakkoajon piiriin. Jo valmiiksi yhtenäinen, pieni joukko lajin parissa toimivia ihmisiä oli kehittänyt mallin, jolla kasvattaa yhteisöllisyyttä ja saada uusia harrastajia sekä kilpailijoita kalliiksi tunnetun laji pariin.
Menneinä vuosina kaikki oli ollut omaa; oma hevonen, ehkä jopa monta, omat vaunut, tietenkin joka osakokeeseen omansa, samoin kun valjaatkin. Kaikki pitivät omistaan tiukasti kiinni, haalivat itselleen omaisuutta ja rahaa kului. Laji ei ollut kaikkien saatavilla, ei edes unelmissa. Toisin oli nyt. Hevoset ja varusteet olivat valjakkoajon ympärille kertyneen yhteisön omistuksessa, jokainen mukana oleva omisti yhteisestä potista osuuden, ns. osakkeen, joka mahdollisti harrastamisen tai niin halutessaan kilpailemisen. Ratsastajainliitto kantoi kortensa kekoon osallistumalla yhteisen pääoman hankintakuluihin. Systeemi oli pitkälle suunniteltu ja mahdollisti jatkuvan kehityksen lajin ympärillä. Uusia tulijoita mahtui aina mukaan, sillä sen myötä, kun heitä liittyi yhteisöön, päivitettiin myös käytettävissä olevat resurssit. Laji oli nyt vahvassa nousussa ja suurilla laidunmailla laidunsi jatkuvasti kasvava hevosjoukko. Useat toinen toistaan upeammat vaunut kiilsivät vaunukatoksessa ja valjaat odottivat käyttäjäänsä siisteissä riveissä valjashuoneessa.
Mutta miten mies liittyi tähän kaikkeen? Hän oli jo vanha, ei hänestä ollut enää valjakkoajon kilpakentille. Korkeintaan hän saattoi kesäisenä aamuna, tai joskus pimenevässä illassa, valjastaa jonkun hevosista vaunujen eteen. Hän kiersi tiluksia hevosen kanssa, usein ihan vaan käynnissä. Hän tarkasteli maraton -esteitä ja ihasteli isoa nurmikenttää, jonne mahtui sekä koulurata että tarkkuusrata. Hän tarkkaili laiduntavia hevosia, hän oli se, joka illalla viimeisenä kävi tallissa ja se, joka valvoi sairaan hevosen kanssa. Hän oli tilan omistaja. Hän omalla panoksellaan mahdollisti tämän. Hän oli ikään kuin sponsori, eikä hän ollut enää ainoa. Uusi toimintatapa oli innostanut mukaan myös muita miehen kanssa vastaavassa tilanteessa olevia.
Tähän oli tultu valloillaan olevan kokeilukulttuurin kautta. Ei tämä mikään valmis konsepti ollut. Tämä oli puhdas koe, jonka seurauksen suunta oli alkanut muuttumaan yllättävän nopeasti. Ensin oli parin ihmisen yhteisiä hevosia, sitten kimppahevosia ja nopeasti hevosista tuli yhtä yhteistä pääomaa. Kun mukaan saatiin vielä Ratsastajainliitto, asiat olivat alkaneet etenemään yllättävänkin ketterästi.
Nyt ehkä herää kysymys paikan sijainnista. Missä tällainen valjakkoajon paratiisi on? Ja miten ihmiset olivat keskittyneet juuri sinne? Kuten alun kuvauksista saattaa huomata, on paikka mitä idyllisin. Keskellä luonnon helmaa ja tilaa on vaikka muille jakaa. Nykyajan ihmiset kaipasivat elämälleen merkitystä ja erilaisia elämyksiä. Sitä tämä paikka tarjosi. Jos menneinä vuosina oli ollut pelko valjakkoajotoiminnan keskittymisestä vain tietyille paikkakunnille, tilanne oli nyt täysin toinen. Yhteisöllä on pienempiä keskittymiä ympäri Suomea ja laji on levittäytynyt hyvinkin laajalle alueelle. Hevosia oli myös mahdollista vaihtaa paikkakunnalta toiselle, mikäli jonkun niistä koettiin soveltuvan paremmin jonkun tietyn paikkakunnan harrastus- tai kilpailutoimintaan. Myös valmennustoiminta oli levittäytynyt pitkin Suomea, menneitä aikoja ovat ne, jolloin toiminta keskittyi lähinnä Hämeeseen. Valmentajista oli muodostunut tiivis yhteisö, jotka huolehtivat tasapuolisista mahdollisuuksista valmentautua asuinpaikasta riippumatta.
Vanhan miehen tilat olivat vertaansa vailla kilpailupaikkana. Viimeisen päälle huolletut pohjat ja radat sekä tarkasti, jopa intohimolla, rakennetut maraton -esteet. Ihan kansainvälistä tasoa, mutta eivät ne sitä aina olleet olleet. Oli vuosia, jolloin mies rakensi yksin esteitä, hoiti pohjia ja järjesti kilpailuita, jotka olivat lähinnä yhden miehen show. Menneinä vuosina vapaaehtoiset toimihenkilöt alkoivat katoamaan, ihan joka lajista, mutta valjakkoajolle se meinasi olla lähes kuolonisku. Toimihenkilöitähän vaaditaan näissä kilpailuissa moninkertainen määrä muihin lajeihin verrattuna, eikä kenelläkään riitä varaa palkata sellaista määrää maksullisia toimihenkilöitä. Niinpä kilpailut rupesivat vähenemään, vuosi vuodelta niitä järjestettiin vähemmän ja moni järjestäjä lopetti kokonaan toimintansa. Viime hetkellä tämän vanhan miehen ympärille kerääntyneen yhteisön yhteistyöllä, alkoi kilpailutoiminta nostaa taas päätään. Yhteiset hevoset, yhteiset varusteet ja yhteiset kilpailut. Kilpailut ruvettiin kokemaan elämyksenä, jossa jokainen toimi monessa roolissa kilpailun aikana. Nyt kilpailupaikkoja oli jo laajalti ympäri Suomen.
Valjakkoajo on kautta aikojen ollut kaikille sopiva laji. Sitä on voinut harrastaa myös sellaisen ihmiset, jotka eivät jostain syystä, vaikkapa terveydellisestä, pysty ratsastamaan. Saman fiiliksen on saanut kärryiltä. Joskus murehdittiin para-driving mahdollisuuden kehittämisen paikallaan junnaamisesta. Nyt tilanne oli täysin toinen ja Suomi alkoi olemaan lajin kannalta edelläkävijä. Laji oli ottanut vakaan paikan harrastajien ja kilpailijoiden kesken. Miehen tiluksilla laidunsi useita juuri tähän tarkoitukseen tarkoin valikoituja hevosia ja ajovälineitä oli kehitetty huomioimaan ihmisten erilaisia tarpeita. Tallit ja tilukset oli remontoitu kokonaan esteettömäksi. Tästä vanha mies oli erityisen ylpeä.
Mies kaataa kahvia kuppiin ja istuu pihakeinuun. Hän kaivaa kännykän taskusta ja näkymä avautuu kuvaan varsomiskarsinasta. Aika alkaa olemaan lähellä, mutta ei vielä, ehkä ensi yönä kuitenkin. Tuleva varsa on ensimmäinen valjakkoajon yhteisölle syntyvä. Tuleva valjakkohevonen tietenkin, paras astutettu parhaalla. Tulevalla varsalla on tulevaisuus tarkasti suunniteltuna, siitä tulee yhteisön ensimmäinen itse koulutettu valjakkohevonen. Ei saa pysähtyä, täytyy mennä eteenpäin, kehityksen on jatkuttava. Mies vilkaisee vielä kameran näkymää harjoitusradoille; kouluradalla joku treenaa ohjat yhdessä kädessä ajamista, tarkkuuskeilojen välistä menee junnutyttö ponilla kieli keskellä suuta ja maraton -esteillä näkyy joukko ihmisiä suunnittelemassa tulevia reittejä.
Joen vartta pitkin kulkee leppoisen oloinen suomenhevonen kyydissään useita lapsia, aurinko paistaa, kaikki on hyvin. Mies havahtuu, varsomishälytin pirahtaa kännykässä, elämä jatkuu.
Kenttäratsastaja Keijun kisapäivä 2035
On tyyni kesäaamu heinäkuussa 2035. Kenttäratsastusharrastaja Keijun pimennysverhot ovat hiljalleen siirtyneet ikkunan edestä jo jonkin aikaa päästääkseen auringonvaloa huoneeseen. Keijun älyranneke tietää, että Keijun täytyy herätä viimeistään 6.30, onhan edessä tärkeä kisapäivä. Niinpä havaitessaan Keijun edelleen koisivan sikeästi alkaa ranneke herätellä häntä lempein äänin ja värähdyksin.
Keiju kuittaa heränneensä ja venyttelee makoisasti. Ensi töikseen hän tarkistaa älylaitteestaan oman ja hevosensa Tofun viime yön unen laadun. Tofu vaikuttaisi olevan täydessä terässä, toisin kuin kisajännityksen takia vähän väliä hereille havahtunut Keiju. Positiivista stressiä, hän tuumii ja hiippailee aamupalalle. Aamutouhujen jälkeen on aika lähteä matkaan. Talli sijaitsee onneksi lähellä, se on yksi niistä harvoista hevoskeskuksista, jotka ovat onnistuneet pitämään maansa ympärillä kasvavan kaupungin puristuksessa. Kasvaakseen sen on täytynyt laajentua korkeussuunnassa, ja Tofukin asuu nykyään tallin kolmannessa kerroksessa. Sieltä se jo karsinastaan kurkkiikin Keijun kopistellessa tarmokkaasti pitkin käytävää. Tänään on suuri päivä, juttelee Keiju taputtaessaan hevosen kaulaa. Tofu ei sano asiaan juuta eikä jaata, hevonen kun on.
Viime viikonlopun “Ahtaaja vai armahtaja? Lempeyttä lastaukseen” –intensiivikurssi on tuottanut tulosta ja Tofu kipuaa trailerin kyytiin korvaansa lotkauttamatta. Auton tietokone ilmoittaa lyhyimmän reittivaihtoehdon varrella olevan meneillään hallinnasta riistäytynyt mielenosoitus kansalaisten henkilökohtaisia hiilibudjetteja vastaan, joten täytyy valita kiertotie. Keiju ei kuitenkaan hermostu, vaan hengittelee henkilökohtaisen hengitysvalmentajansa antamien oppien mukaan. Hän avaa älylaitteestaan voimaantumissovelluksen ja arpoo sieltä aforismin. Elämä on kuin suklaarasia: antaa jonkun toisen syödä ne pahat konvehdit, kuuluu aforismi. Huh, huokaisee Keiju. Eiköhän protestoijat saa tahtonsa läpi ja voin hyvillä mielin lentää Aasiaan johonkin luksuslomakohteeseen kreisibailaus + vihersmoothieretriitti -pakettimatkalle, kunhan tästä selviän, hän ajattelee.
Sadan kilometrin matkan tehtyään Keiju saapuu kilpailualueelle. Alueesta on matkan aikana tullut päivitetyt tiedot suoraan autolle. Ennen kilpailuissa piti olla liikenteenohjaaja, Keiju muistelee. Onneksi niistä äreistä ohjaajista on päästy eroon ja auto osaa itse kilpailuorganisaatiolta saatujen ohjeiden mukaan parkkeerata traileriparkkiin.
Maastorata alkaa jo pyöriä Keijun mielessä. Hänestä on todella hienoa, että näiden kilpailuiden maastoradan suunnittelija käyttää uusinta tekniikkaa. Suunnittelija oli julkaissut edellisenä iltana maastoradasta virtuaaliversion. Keiju asettelee virtuaalilasit päähänsä, ottaa mukavan asennon ja alkaa kerrata radan kulkua. Pian hänen toimensa kuitenkin keskeytyy pahantuulisen kanssakilpailijan koputtaessa auton ikkunaan. Olet minun paikallani! Keijua huomattavasti vanhempi nainen ärisee heiluttaen kädessään jonkinlaista paperista karttaa. Keiju ei muista, milloin olisi viimeksi nähnyt paperia, eikä ymmärrä mitä nainen yrittää sanoa. Nainen taas ei ymmärrä, miksi tuo tytönheitukka istuu itsekseen autossa jokin hillitön pytinki päässään ja maiskuttaa kuin hevosta kannustaakseen. Keiju häätää naisen pois vedoten tämän tuomiin kammottavan negatiiviisiin viboihin, jotka uhkaavat pilata Keijun flow’n.
Mutta kuinkas Tofu jakselee? Traileri ilmoittaa Tofun juoneen matkan aikana suunnitellun määrän vettä. Heinätkin on ilmoituksen mukaan kadonnut suunnitellusti Tofun mahaan. Vaikka älylaite oli ilmoittanut aamulla Tofun arvot normaaliksi, nyt Tofu ei ole kakannut tavanomaisen aikataulunsa mukaan. Keiju hätääntyy, mutta muistaa taas rauhoittaa itseään vuorosierainhengityksellä. Ylireagoinko minä? hän pohtii. Viisas vaari muistutti aina Keijua, että hevosen pitää antaa olla hevonen. Hevosen pitää vaarin mukaan saada elää mahdollisimman lajinmukaista elämää. Voi, se vaari on tosi viisas, Keiju ajattelee. Vaarin ohjeiden mukaan Keiju ei välitä puuttuvasta kakkakasasta, koska tietää Tofun hoitavan asiansa, kunhan pääsee vähän jaloittelemaan.
Älyranneke ilmoittaa Keijulle kilpailujärjestäjän kuitanneen hänet ilmoittautuneeksi kilpailuun. Nyt Keiju voi keskittyä Tofun valmiiksi laittamiseen kouluradalle. Onpa mukavaa päästä letittämään Tofun harjaa, se on niin terapeuttista vastapainoa työelämälle, jossa ei pääse tekemään käsillään mitään. Ennen vanhaan oli sitä Shine-selvityssuihketta, muistelee Keiju harjaa selvittäessään. Onneksi sen myynti on jo lopetettu. Nykyään valmistettavat aineet ovat niin paljon ekologisempia kuin ennen. Hupsista, Keiju on pohtinut viherpiiperrysasioita jo niin pitkään, että alkaa olla kiire kouluradalle.
Rata on menestys. 85 % tajuatko sä Tofu 85%! Keiju huutaa ilosta. Ennätyspisteet yhdeltä Suomen tylyimmältä tuomarilta saa Keijun valmistautumaan normaaliakin tarkemmin rataesteosuuteen. Onneksi Tofu ei kouluradalla mitenkään huomioinut +100 eläkeläisryhmää, joka oli tullut kannustamaan Keijua. On tosi mukavaa, kun yli 100-vuotiaat voivat liikkua nykyään näin hyvin, Keiju tuumii. Hän on länsimaisen lääketieteen viime vuosikymmenien kehityksestä todella onnellinen. Tänäänkin +100 ryhmä oli tehnyt aaltoliikettä Keijulle hänen ratsastuksensa aikana. Pirkko-mummon rollaattori oli hetkellisesti jopa kallistunut innokkaan kannustamisen seurauksena. Rollaattorin vakautusmekanismi oli onneksi kerennyt korjaamaan tilanteen ennen kuin vahinkoa ehti tapahtua. Kyllä tämä kenttäratsastus on todella hieno laji, Keiju miettii. Muutama vuosi takaperin tehtiin sääntöihin hieno uudistus kannustukseen liittyen. Nykyään jopa toivotaan äänekästä kannustusta suoritusten aikana, sillä se antaa hienon tunteen ratsastajalle. Olisiko tämä ollut mahdollista kouluratsastuksessa? Keiju pohtii.
Saavuttuaan takaisin traikulle kouluosuuden jälkeen on Tofun mahdollista hetkeksi rauhoittua. Ei tarvitse enää pestä kuolaimia, kun niitä ei ole. Kymmenen vuotta sitten tehty sääntöuudistus kuolainten poistamisesta koulu- ja rataestekokeessa on Keijun mielestä onnistunut. Minun pitää vain opetella ratsastamaan, oli Keiju miettinyt vuosikymmen sitten. Silloin kaikki suomalaiset ratsastajat ratsastivat vahvalla kädellä, mutta tämäkin on loppunut, kun kuolaimet on kielletty kokonaan. Samoin on Keijun ratsastus kehittynyt. Ainut asia mikä häntä harmittaa on se, ettei hän ollut heti nuoruudessaan opetellut ratsastamaan niin kuin edesmennyt Georg Morris opetti. Silloin olisin oppinut ratsastamaan kevyellä tuntumalla jo silloin, kun kuolaimet olivat vielä sallittu. Muutenkin ratsastukseni olisi hivellyt tuomareiden silmiä, harmittelee Keiju.
On rataesteiden aika. Ei raippaa, ei kannuksia, ei kuolaimia niin kuin joskus ennen vanhaan. Nyt vain sitä kaunista Morris-ratsastusta. Silloin puomit pysyvät ylhäällä ja hevonen nauttii kilpailemisesta. Tämä on elämää parhaimmillaan Keijun mielestä. Rataesterata sujuu esteelle viisi ilman virheitä. Keijun tasapaino hieman horjahtaa lähestymisessä, mitä ei saisi tapahtua nykyratsastuksessa ilman kuolaimia. Tofu reagoi Keijun istunnan muutokseen, mikä aiheuttaa huonon hypyn ja puominpudotuksen. Loppurata menee todella hyvin ja maalissa Keiju kehuu Tofua todella paljon, tietäähän hän sen, että pudotus johtui hänen itse tekemästään virheestä.
Keijun mielestä Tofun ratsastettavuus on parantunut eurolandialaisen valmentajan, Marsus VonBlåmbergin opeilla todella paljon. Kun enää ei ole valtioiden rajoja Euroopassa, vaan yksi yhteinen valtio, Eurolandia, on valmentautuminen todella paljon helpompaa. Älylaitteen avulla Marsus pystyy valmentamaan pitkienkin matkojen päästä. Suomalainen yritys nimeltä Nokia toi muutama vuosi sitten markkinoille hyperkonnektiivisen palvelun, jolla kaikki Keijun ratsastustiedot ovat heti Marsuksen saatavilla. Keiju muistelee, että vaari kertoi jonkun kokoomuksen innokkaan ministerin puhuneen aikoinaan tohkeissaan Euroopan integraatiosta. En vain muista ministerin nimeä, olikohan se mahdollisesti Jyrki? Keiju pohtii.
Keiju tietää, että kohta Marsus ottaakin yhteyttä. Tekoäly on tehnyt Tofun koulu- ja rataesteradalla kerätystä datasta tiivistelmän Marsukselle. Palaute on hivelyä Keijun korville: Anna palaa, Marsus rohkaisee. Menet keskittyneesti maastoon ja luotat Tofuun. Katsoin maastoradan virtuaalisesti ja olen varma, että se sopii sinulle ja Tofulle oikein hyvin. Nykyään, kun tiedetään hevosen näkökyvystä todella paljon enemmän, ei esteissä ole optisia harhoja niin kuin saattoi olla silloin, kun minä olin nuori, Marsus puhelee Keijulle.
Minä elän! Minä olen! Keiju ajattelee maaliin tullessaan. Maasto-osuus meni puhtaasti ja Keijun älyranneke meinaa räjähtää korkeiden endorfiiniarvojen takia. Tofu teki juuri sellaisen radan, mistä Marsus puhui. Ja voittohan sieltä napsahtaa! Keiju on onnensa kukkuloilla. Paluumatka sujuu jouhevasti. Tofu mutustaa trailerissa tyytyväisenä heiniään ja Keijun sähkökatumaasturi kehrää kuin kissa. Tallille päästyään Keiju laittaa Tofun hierontarobottiin. Robotti nopeuttaa hevosen palautumista todella paljon. On hienoa, miten paljon hevosille suunnattu tekniikka on kehittynyt. Lisäksi hevosala on viime vuosina yhteistuumin panostanut imagonsa kehittämiseen, joten myös hevosalan ulkopuoliset ihmiset tietävät tästä kehitystyöstä ja hevosten hyvinvointiin panostamisesta muutenkin.
Päästyään takaisin tilavaan karsinaansa Tofu hörähtää Keijulle. Tästä hörähdyksestä Keiju tietää Tofun olevan tyytyväinen ja hän itse voi lähteä hyvillä mielin kotiin. Huomenna saan taas uusia kokemuksia hevoseni Tofun kanssa ja me kasvamme yhdessä hevosena ja ihmisenä, Keiju iloitsee.
