Minun matkani Mustialassa

Olen Satu Heinemaa, 35-vuotias tilatyöntekijä ja vs. maaseutuasiamies Janakkalasta, Kanta-Hämeestä. Olen syntynyt kaupungissa, ja elänyt suurimman osan elämästäni katuvalojen välkkeessä. Hevoset kuuluivat elämääni tiiviisti reilut 20 vuotta, ja taskusta löytyy myös hevosalan tutkinto Ypäjän Hevosopistosta. Viime vuosina hevosharrastus on kuitenkin hieman jäänyt, jollei lasketa kotipihassamme olevaa yritystä, jossa valmistamme ratsastusesteitä niin harrastelijoille kuin ammattilaisille.

Kaupunkilaisuudestani huolimatta rinnassani on sykkinyt kuitenkin aina maalaisen sydän. Kiinnostus maataloutta kohtaan ja kaipuu maaseudulle on ollut minussa sisäänrakennettuna lapsesta asti, vaikkei lähisuvussamme ole viljelijöitä. Lukion jälkeen hain opiskelemaan agrologiksi, mutta vielä tuolloin eivät Mustialan ovet avautuneet minulle. Hevosopiston jälkeen työelämä vei reiluksi kymmeneksi vuodeksi mennessään, mutta ajatus Mustialassa opiskelusta ei koskaan jättänyt minua rauhaan. Niinpä koitti kevät 2017 ja laitoin paperit sisään Mustialaan. En oikeastaan edes harkinnut muita ammattikorkeakouluja, koska Mustiala oli suht lähellä ja olin kuullut siitä paljon hyvää. Hieman myöhemmin sain hyväksymiskirjeen kotiin. Muistan tuon päivän edelleen, kuinka onnellinen olin.

Koulun alku toki jännitti, enhän ollut koulunpenkkiä kuluttanut yli 10 vuoteen. Sekä nuoret että aikuiset agrologiopiskelijat muodostivat yhden suuren luokan. Ensimmäisen vuoden olin palkkatöistäni opintovapaalla, enkä tehnyt muita töitä siinä ohella. Näin ollen olin enemmän koululla, varsinkin ensimmäisenä syksynä, jolloin opinnoissa käytiin läpi maatalouden koko kenttä. Opetus oli alkuun käytännönpainotteista ja halusin ehdottomasti osallistua noille lähiopetustunneille.

Oli unohtumaton kokemus päästä elämänsä ensimmäistä kertaa kylvämään, kyntämään ja tekemään rehua. Ja se puintipäivä – se oli ehkä kaikista hienoin! Tiesin olevani niin oikeassa paikassa. Traktorin ratissa koin tulleeni kotiin.

Nämä käytännön oppitunnit oli mahdollista myös AHOToida, eli osoittaa osaamisensa maatalouskoneista käytännön testeillä. Navettaviikon vietin koululla, mikä olikin hyvä päätös, koska minulla ei ollut mitään kokemusta lehmistä ja koin koulun navetan turvalliseksi oppimisympäristöksi. Tuo viikko oli oikein ikimuistoinen ja pääsin tutustumaan paremmin myös luokkamme nuorempiin opiskelijoihin, joista suurin osa asuu koululla koko lukuvuoden ajan. Etäopiskelu oli kuitenkin mahdollista aloittaa siis heti alussa, mutta itse halusin noista oppitunneista kaiken irti.

Ensimmäisen syksyn jälkeen aloin pikkuhiljaa enemmän ja enemmän siirtymään etäopiskeluun. Opetus Mustialassa tapahtuu hyvin pitkälle tiimeissä, eli noin 4-6 hengen ryhmissä, myös etäopiskelijoilla. Itselleni tiimiytyminen oli hieman haastavaa, ja kestikin aikansa ennen kuin palaset loksahtivat kohdilleen. Nykypäivänä tuo samainen tiimi on hioutunut tiiviiksi kaveriporukaksi, ja yhteyttä pidetään päivittäin. Kun löytää hyvän porukan, on tehtävien tekeminen tiimissä hyvin toimivaa. Porukasta aina joku puskee muita eteenpäin, jos aikataulut alkavat tulemaan vastaan, ja ihmisten erilaisia vahvuuksia päästään hyvin hyödyntämään. Etäopiskelussa korostuu se, että asioiden oppiminen ja tehtävien tekeminen on täysin opiskelijan itsensä vastuulla. Kukaan ei tule kotiin sanomaan, että nyt ylös sohvalta ja hommiin.

On opiskelijasta itsestä kiinni, kuinka syvälle materiaaleihin paneutuu ja opiskeltavan asian sisäistää. Ainakin omalla kohdallani opiskelu vasta aikuisena on toiminut tässä kohtaa siis edesauttavana tekijänä. Motivaatio ja halu oppia on suuri ja itselleni on tärkeää palauttaa kaikki tehtävät aikataulussa.

Odotukseni opintoihin olivat hieman pelonsekaiset, koska minulla ei ollut aiempaa maataloustaustaa. Mietin, pärjäänkö, jos kaikki muut ovat syntyneet suurin piirtein traktorin rattiin. Luokallamme oli kuitenkin ihmisiä kaikista taustoista, kaikista ikäluokista. Ikähaarukka taisi olla noin 18-60 vuotta, ja ihmisillä oli taustallaan hyvinkin monenlaisia ammatteja. Mustialaan kuitenkin hakeutuu jo lähtökohtaisesti melko samanhenkistä porukkaa. Asenne ratkaisee.

Kun opiskelee etänä, on opetusta mahdollista seurata joko reaaliaikaisesti netin kautta, tai sitten katsoa tallenteet itselle parhaimpana ajankohtana. Kaikki moduulien tehtävät ja materiaalit löytyvät verkosta, myös tehtävien palautus tapahtuu sinne.

Ensimmäisen syksyn olin tosiaan koululla noin 2-3 päivänä viikossa, sen jälkeen ehkä kerran viikossa, ja sitten noin pari kertaa kuukaudessa. Viimeisen vuoden aikana olen käynyt koululla enää ehkä noin 3 kertaa. Etäopiskelun voi rakentaa niin, että se sopii parhaiten omaan elämäntyyliin. Osa meidän luokkalaisistamme on käynyt moduuleja hyvinkin verkkaiseen tahtiin, koska kotona on paljon töitä, lapset, lemmikit ja harrastukset. Itselläni oli mahdollista keskittyä kouluun melko hyvin, ja olenkin tehnyt kahta moduulia päällekkäin jo hyvin pitkään, ja sain tiivistettyä opintoni reiluun 2,5 vuoteen. Tämän on toki mahdollistanut myös työnantajani, jotka ovat tarvittaessa joustaneet työpäivistä.

Ensimmäisenä kesänä vuorossa oli maatilaharjoittelu. Etsin harjoittelutilani itse enkä olisi parempaa tilaa voinut löytää. Nyt vajaa 2 vuotta myöhemmin olen edelleen tuolla kyseisellä tilalla töissä 3 päivänä viikossa. Toisena kesänä suoritin asiantuntijaharjoitteluni Hämeen maaseutupalvelukeskuksessa, mihin olen myöskin jäänyt osa-aikaisesti töihin maaseutuasiamieheksi. Viimeisen vuoden olenkin siis tehnyt koulun ohella kahta työtä, puolet viikosta navetassa ja puolet viikosta virkamiehenä. Alkuperäisestä palkkatyöstäni olen irtisanoutunut, koska työt maatalouden parissa jatkuvat myös tulevaisuudessa.

Jos joku miettii Mustialaan hakemista mutta ajatus pelottaa, juurikin vaikka taloudellisen pärjäämisen, perheen yhteensovittamisen yms. vuoksi, niin minun viestini heille on: HAE! Ota asioista selvää ja anna mennä, elämä kyllä kantaa. Ihminen on onnellisimmillaan, kun hän tekee asioita mistä nauttii, ja pyrkii kohti unelmiaan. Vaikka välillä on ollutkin rankkaa ja lepohetket ovat toisinaan kortilla, en kadu sekuntiakaan Mustialaan lähtemistä. Olen löytänyt intohimoni ja ilman tätä koulua en koskaan olisi löytänyt noin ihania työpaikkoja. Mustiala on muuttanut minun koko elämäni!