Kestävän kehityksen koulutus – tuttavallisemmin keke

0

Oletko haaveillut urasta kestävän kehityksen parissa? Millaista sen opiskelu sitten oikeasti on? Kaksi reipasta opiskelijaa alanaan kestävän kehityksen koulutus vastasivat kysymyksiin siitä, millaisia kokemuksia heillä on omasta koulutuksestaan. Lisätietoa koulutuksesta saat täältä.

Kuka olet?

Olen 35-vuotias neljävuotiaan pojan isä. Asustelemme puolison ja lapsen kanssa kansallispuistojen kainalossa Tammelan Liesjärvellä, n. 30 kilometrin päässä Forssan kampukselta. Keväällä asuntoja etsiessä Forssan tarjonta ei läpäissyt seulaamme… Arvostan puhdasta suomalaista luontoa, ja haluan tehdä oman osani sen säilymiseen. Nyt odottelen lumien sulamista, että pääsen pihalleni uudelle kasvimaalle kaivelemaan! Edelliseltä ammatiltani olen kokki, ja niissä hommissa vierähtikin viimeiset kymmenisen vuotta. Työnkuvan yksitoikkoisuus ja etenemismahdollisuuksien puute ajoi minut etsimään uutta suuntaa elämääni. Viime kevään yhteishaun auettua aloin etsiä ja kahlata kaikennäköisiä opiskelupaikkoja niin ammattikoulutasolta kuin ammattikorkeakoulutasoltakin. Hakemuksiakin lähettelin useampaan suuntaan, mutta kun vastaan tuli HAMK:n kestävän kehityksen koulutus, ajatukseni oli ”miten mä en ole tätä ennen hoksannut?” -Matti

Olen syksyllä 2020 ylioppilaaksi kirjoittanut ja edelleen elämän suuntaa etsiskelevä nuori savolainen. Olen kasvanut järviluonnon keskellä ja ympäristöasioilla onkin aina ollut erityinen paikka sydämessäni. Ilmasto- ja ympäristötietoisuus on minulle tärkeä arvo, joka ohjaa monia elämäni valintoja, nyttemmin myös koulupaikan valintaa. -Henna

Miksi ja miten hait koulutukseen?

Hain siis yhteishaussa keväällä 2021. Kirjoitin ylioppilaaksi vuonna 2005, jonka jälkeen olen kokeillut useampaakin koulua (ja valmistunutkin joistakin!) ja luulin, että olen ihan pulassa tulevien pääsykokeiden kanssa. Matematiikkaa aloin kuumeisesti muistutella mieleeni erinäisten verkkosivujen kautta. Onneksi aikoinani panostin lukioon ja niillä arvosanoilla pääsin suoraan todistusvalinnalla opiskelupaikkaan kiinni. Hain päiväryhmään ensisijaisesti ja monimuotoryhmään toissijaisesti. Päiväryhmään pääsin, ja koenkin saavani enemmän irti opinnoista paikan päällä, kuin tietokoneella kotona roikkuen. Koronasta ja muista sairastapauksista johtuen, onpa sitä saanut koneella roikkua kotioloissa siltikin! Kestävä kehitys valikoitui omaksi alaksi siksi, että omien henkilökohtaisten valintojen lisäksi voin vastaisuudessa työni puolesta vaikuttaa muidenkin ihmisten kestävyys- ja vastuullisuusvalintoihin. -Matti

Hain keke-opintoihin, koska koulutuksen sisältöihin tiivistyi kaikki minua tällä hetkellä eniten kiinnostavat aiheet. Kestävä kehitys ja tulevaisuus, ilmastonmuutoksen mekanismit ja vaikutukset, sekä vastuullinen toiminta niin yksilön arjessa kuin myös kiihtyvää vauhtia globalisoituvassa yritysmaailmassa. Näistä asioista lähdin hakemaan tieto-taitoa HAMKista. Hain kekelle kevään 2021 yhteishaussa. Pääsin sisään suoraan todistusvalinnalla. Hain myös muihin kouluihin, mutta lopullinen valinta osui, osin sattuman kautta, juuri tähän kouluun. Prosessi vaikuttaa hyvin suoraviivaiselta näin jälkikäteen kerrottuna, mutta tuntui matkan varrella huomattavasti monimutkaisemmalta. Loppujen lopuksi olen kuitenkin enemmän kuin tyytyväinen siihen, että tulin juuri tänne. Koen, että se oli jollain tavalla meant to be. -Henna

Mikä on ollut parasta opiskelussa?

Tähän asti opiskeluissa parasta on ollut samanhenkiset opiskelukaverit, kiinnostavat aihealueet ja mielenkiintoiset työelämäprojektit. Olemme tehneet mm. Helsingin kaupungille lyhyitä videoita luonnon monimuotoisuuteen liittyen sekä ilmasto-oppaan, ja olimme myös mukana keväällä 2022 julkistettavassa Hämeen Ilmastovahti-hankkeessa. Syksyllä pääsimme käymään myös muutamalla yhteisellä retkellä, esimerkiksi Torronsuon kansallispuistossa turpeen kerrostumia kairaamassa. Nyt meneillään oleva moduuli/jakso käsittelee tekniikkaa ympäristöalalla, tietoa on tulossa kattavasti mm. pilaantuneista maa-alueista, vesi- ja jätehuollosta sekä energiatekniikasta. Tykkään! -Matti

Ihmiset ja ilmapiiri. Meillä on tosi kiva yhdessä tekemisen ja yhdessä onnistumisen ilmapiiri. Tyhmiä kysymyksiä ei ole ja kaikki auttavat toisiaan tarpeen tullen. Myös opettajat ovat aina hyvällä fiiliksellä mukana ja juttua lentää puolin ja toisin niin aiheesta kuin välillä myös vähän sen vierestä. -Henna

Mikä on ollut haastavaa?

Haasteellista on ollut näin alanvaihtajana ja työelämässä pitkään olleena opiskeluelämään sopeutuminen. Töissä tuli käytyä kellontarkasti aamusta iltapäivään, opiskelupäivät (ja -viikot) voivat olla ajallisesti vähän mitä sattuu. Tietokoneen kanssa työskentely otti myös alkuun oman aikansa, mutta hyvin tässä on päässyt hommiin kiinni. Jos motivaatio on kunnossa, niin kaiken kyllä oppii handlaamaan! -Matti

Opiskelu itsessään on ollut minulle aika sujuvaa. Olen huomannut, että vuosien varrelta mukaan on tarttunut enemmän tietoa kuin olin ehkä aiemmin tajunnutkaan. Kuitenkin uuteen kouluun, uusiin ihmisiin ja uusiin toimintatapoihin tottuminen vie aina aikansa. Suurin haaste minulle onkin ollut totutella porukalla työskentelyyn lukiovuosien itsenäisen pakertamisen jälkeen. Täällä tehdään tosi paljon yhdessä ja se oli kieltämättä aluksi minulle shokki. Tiimi- ja ryhmätyöt ovat olleet kuitenkin loppujen lopulta opiskelujen palkitsevin osuus. -Henna

Mitä terveisiä lähettäisit henkilölle, joka harkitsee hakemista kestävän kehityksen koulutukseen?

Sellaisia terveisiä kestävän kehityksen koulutukseen hakua miettivälle, että lopeta miettiminen ja laita hakemusta menemään! Tällä alalla on erikoistumissuuntia enemmän kun käsissä sormia, enkä minä vielä itsekään tiedä mikä minusta isona tulee. Sitä odotellessa aion sienen lailla imeä kaiken tiedon itseeni, mitä vaan on saatavilla. -Matti

Hae ihmeessä! Tämä on hyvä paikka kokeilla siipiään ympäristöalalla ja kartuttaa tietoa laajasti maailmamme nykytilasta ja sen tulevaisuudesta. Täällä saa jo opiskelujen aikana olla osa työelämää ja pääsee konkreettisesti rakentamaan meille kaikille kestävämpää, vihreämpää tulevaisuutta. -Henna

Leave A Reply