Projekteista voimaa osaamiseen – Case Riihimäen Kansantanssijat ry

0

PostikorttiTeen syventävää harjoitteluani HAMK Työelämän lähipalveluissa ja pääsin jälleen näyttämään kynteni muutaman projektin parissa. Nautin eri projektien parissa työskentelystä ja voisi sanoa, enempi parempi. Oman osaamiseni kehittämistä on tukenut monen projektin pyörittäminen samaan aikaan ja mielestäni jokaisen opiskelijan tulisi ennen valmistumistaan tämä kokea. Toivottavasti työharjoittelut sekä opinnot tämän suovat itse kullekin.

Pääsin työskentelemään Riihimäen Kansantanssijoiden kanssa. Joka viides vuosi he pääsevät järjestämään kansainväliset kansantanssijuhlat Riihimäellä, tänä vuonna 3. – 7.8.2016. Vuosi 2016 tekee tästä tilaisuudesta erityisen, sillä tänä vuonna kansantanssin riemuvuosi juhlistaa kansantanssitoiminnan 150-vuotista taivalta Suomessa.

Juhlavuoden kunniaksi tämä yhdistys päätti, että on aika uudistaa ohjelmalehtinen. He ottivat yhteyttä meihin, koska heillä ei omasta porukasta löytynyt taittotyöosaamista. Sain kyseisen taittotyön itselleni, kun osaamista taittohommista löytyy noin 6 vuoden ajalta. Projektin toteuttamiseen kuului julkaisun suunnittelu ja toteutus painokelpoiseksi sekä sen lähettäminen painoon.

Projekti alkoi asiakastapaamisella, jota ennen oltiin käyty jo asiakkaan kanssa keskusteluja alustavasti sähköpostin välityksellä. Asiakas toi taittoon kuuluvat materiaalit muistitikulla meille, josta olikin helppo lähteä tätä vihkosta työstämään. Materiaaleihin kuuluivat valmiit tekstit, kuvat ja mainokset. Tämä taittotyö oli siitä mukava, että kaikki materiaalit tulivat valmiina, eikä meidän tarvinnut hoitaa esimerkiksi mainosmyyntiä.

Työhön kuului vain uuden ulkoasun suunnittelu ja sen toteutus. Idean ulkoasun toteuttamiseen sain kauniista kansantanssin riemuvuoden logosta. Tästä sai kätevästi otettua riemuvuoden kukan kuvitukseksi ja piristämään ilmettä taittoon. Myös pirteä oranssi toi selvästi uutta eloa tähän työhön.

Projektin aikana kävimme asiakkaan kanssa runsaasti keskusteluja sähköpostitse. Tästä jäi positiivinen kuva, sillä asiakas vastasi erittäin nopeasti ja kertoi rohkeasti, jos halusi jotain muutoksia työhön. Positiivinen palaute asiakkaalta työn aikana piristi myös mieltä.

Ilman mutkia ei taida yksikään projekti kuitenkaan päästä maaliin asti, tärkeintä on, etteivät mutkat ole suuria. Tässä projektissa ei pahemmin mutkia matkassa ollut. Sivumäärän laskeminen ei aina olekaan ihan niin helppoa kuin luulisi, ja tämän ansiosta työn saapuminen asiakkaalle kesti muutamaa päivää odotettua pitempään.

Kirjoittanut: Sara Holm

Artikkelikuva: Yksi Riihimäen Lasten ja nuorten kuvataidekoulussa järjestetyn XI Kansainvälisten kansantanssijuhlien julistekilpailussa palkituista töistä

Leave A Reply