KirjanpitoPassi (NonStop) tiiviissä paketissa kaikki oleellinen

1

Tuula OinonenTuula Oinosen mielestä KirjanpitoPassi -koulutus on erinomainen tapa tuoreuttaa, syventää tai laajentaa aiempaa osaamista. Koulutuksessa on apua kirjanpidon perustaidosta, eli ymmärtää kahdenkertaisen kirjanpidon idean. KirjanpitoPassi sopii Tuulan mielestä sisällöltään hyvin täsmäkoulutukseksi – tiiviissä paketissa kaikki oleellinen asia. Välittömimmän hyödyn hän sai KirjanpitoPassiin sisältyvistä verotukseen liittyvistä asioista.

Tuula suorittaa parhaillaan KirjanpitoPassia NonStop –verkkototeutuksessa. Hän kertoo, että toteutustapa ajasta ja paikasta riippumattomasti sopii hänelle erinomaisen hyvin. Opiskelun mielekkyyttä lisää se, että pystyy itse päättämään milloin ja missä tahdissa opiskelee. Ratkaisevana tekijänä Tuula näki sen, että opiskelu on mahdollista työn ohessa.

Tuula Oinonen on vakuutustoimialalla järjestelmäkehityksessä työskentelevä IT-konsultti. Hän on aikanaan opiskellut laskentamerkonomiksi. Työtehtävät ovat olleet muuta kuin varsinaista kirjanpitoa, ja on selvää, että debetit ja kreditit olivat ruosteessa. Hän halusi tuoreuttaa osaamistaan ja tietojaan tähän päivään. HAMKin KirjanpitoPassi oli hänen mielestä hyvin kattava kokonaisuus, siksi hän valitsi HAMKin. Tekstin kirjoitushetkellä Tuula on suorittanut KirjanpitoPassin kaksi ensimmäistä osaa Kirjanpito sekä Kirjanpito ja tilinpäätös, opinnot jatkuvat vielä Arvonlisävero-osiolla.

Tuulan kuvaus NonStop –toteutuksesta

– HAMKista sai apua juuri sen verran kuin tarvitsin ja kouluttaja oli tavoitettavissa tarvittaessa. Koulutusympäristö oli käytössä yötä päivää ja teknisesti kaikki toimi hyvin. Yhteistyö koulutuksen järjestäjän kanssa oli sujuvaa ja asiat etenivät opiskelijalähtöisesti. Kouluttajan palaute oli rakentavaa ja kannustavaa.

– Olen tottunut ottamaan vastuun omasta opiskelustani ja oppimisesta, joten oman aikataulun mukaan eteneminen ei tuottanut haasteita. NonStop-toteutuksessa kullekin opintojakson osalle oli määritelty opiskelun tavoiteaika, joka rytmitti ja ohjasi tekemistä. Kouluttaja oli valmiiksi arvioinut, paljonko osioille tulisi varata aikaa ja sen mukaan oli helppo varata itselle soveltuvat opiskeluajat. Itselle jäi vastuu siitä, pysyikö tavoiteajoissa vai käyttikö opiskeluun enemmän tai vähemmän aikaa. Kerralla ei tarvinnut lähteä koko opiskelukokonaisuutta pureskelemaan, koska osiot avautuivat Moodlessa sitä mukaa kun palautti palautustehtäviä.

– Kussakin opintojaksossa oli opinto-osiin jäsennelty sisältö. Sisällössä kouluttaja oli keskittynyt oleellisiin asioihin, joita sitten opetus- ja palautustehtävissä harjoiteltiin. Opintojaksojen perusmateriaalin lisänä oli oheislukemistoa ja niiden kautta oli helppo laajentaa ja syventää osaamista oman kiinnostuksensa mukaan. Esimerkkinä mainittakoon palkat, jonka oheislukemiston avulla pystyin perehtymään koko palkkahallintoon. Extraa minulle oli se, että oheislukemisto oli valmiiksi listattu ja kouluttajan seulan läpikäynyt. Muussa tapauksessa minun olisi tarvinnut itse nähdä vaiva ja etsiä soveltuvaa lukemista. Opintomateriaalia hyödynnän myöhemminkin.

Olisiko sinulla tarvetta päivittää osaamista kirjanpidosta? Ota rohkeasti yhteyttä ja kysy lisää!
hamk.fi/liiketoiminta
Tanja Metsomäki, 040 571 5575
tanja.metsomaki (at) hamk.fi

Discussion1 kommentti

  1. Pingback: KirjanpitoPassi 9 op (NonStop)

Leave A Reply