Merkitysneuvotteluja opetussuunnitelmista

Mistä me puhumme, kun puhumme siitä, mistä puhumme? Miksi ja miten kehitämme sitä, mitä sanomme kehittävämme? Yhteisen ymmärryksen saavuttaminen toiminnan suunnasta ja tarkoituksesta edellyttää merkitysneuvotteluja siitä, mitä ollaan tekemässä ja miksi.

Kehittämistyössä on tärkeää tuottaa konkreettisia ja toiminnallisia ratkaisuja. Keskittyminen pelkästään käytännöllisiin kysymyksiin ei kuitenkaan riitä, vaan on tärkeää pohtia, mitä käyttämämme käsitteet merkitsevät eri osapuolille oli kyse sitten organisaatioiden välisen tai organisaation sisäisen toiminnan kehittämisestä. Joskus saattaa käydä niin, että keskustelussa käytetään jotakin käsitettä mutta sen sisältö saattaakin olla keskustelijoille aivan erilainen.

Erilaisista käsityksistä ja näkökulmista keskustelemista voi pitää merkitysneuvotteluina. Merkitysneuvotteluissa pyritään vastavuoroisessa keskustelussa etsimään ja tuottamaan yhteistä ymmärrystä. Avoin vuoropuhelu ja vuorokuuntelu tuo esille vallitsevaa tilannetta ja käsityksiä sekä suuntaa kohti tulevaa. Se avaa sitä, miten käsitteet ja termit on ”jo valmiiksi” ymmärretty. Näin merkitysneuvottelut auttavat selkeyttämään sitä, millaiseksi tai miten ymmärrämme jokin asian ja sen, minkälaista toimintaa se edellyttää.

OPEKE-hankkeen kehittämisosio 2:n yhtenä tavoitteena on luoda käytänteitä opetussuunnitelmaprosessien jatkuvaksi kehittämiseksi. Työryhmä oli jo aiemmin analysoinut Ammatillisten opettajakorkeakoulujen (AOKK) opetussuunnitelmia ja tunnistanut kaikista opetussuunnitelmista viisi yhteistä asiaa. Yhteisen etsimistä jatkettiin työpajassa, jossa etsittiin vastauksia kysymykseen, mistä rakentuu ammatillisten opettajakorkeakoulujen opetussuunnitelmien ammattipedagoginen perusta.

OPEKE-hankkeen toimijoilla on yhteisenä kontekstina AOKKien maailma. Olisi siis voinut odottaa, että työpajassa tuotetaan hyvin saman tyyppisiä vastauksia tuohon kysymykseen. Kävi kuitenkin niin, että selkeän vastauksen asemesta syntyi jäsennys siitä, miten opetussuunnitelman perusta ja perustelut pitäisi jäsentää. Siis valmiiden sisältöjen asemesta syntyi jotakin uutta. Työpajassa päädyttiin siihen, että vastaus kysymykseen, mistä rakentuu ammatillisten opettajakorkeakoulujen opetussuunnitelmien ammattipedagoginen perusta, edellyttää ensin pohdintoja siitä, miksi on ammattipedagogiikkaan perustuva opetussuunnitelma, mitä se on ja mitä se tuottaa.

Keskeisenä opetussuunnitelmassa pidettiin identiteettityön tukemista. Ammatillisen osaamisidentiteetin rakentuminen luo pohjaa toimia uusissa ja yllättävissä tilanteissa. Ammattipedagogiseen tutkimustietoon perustuva dynaaminen opetussuunnitelma on eräänlaisena ajaton perusarvo, joka mahdollistaa arvokkaan toiminnan. Se sisältää lupauksen opiskelijan tukemisesta ja ohjauksesta tämän matkalla autonomiseksi ja itseohjautuvaksi opettajaksi, joka ottaa selvää asioista, osallistuu ja osaa kehittää niin omaa toimintaansa kuin yhteisöjen toimintakäytänteitä. Työelämäyhteys ja tulevaisuuden työelämäosaaminen sekä mahdollisuus ohjaukseen olivat teemoja, joiden tulee olla mukana kaikessa suunnittelussa, toiminnassa ja arvioinnissa. Opetussuunnitelman tulee mahdollistaa perustiedot oppimisen ohjauksesta sekä vapausasteita toteuttaa opintoja yksilöllisesti ja rakentaa henkilökohtaisia opintopolkuja, joihin sisältyy myös kehittymissuunnitelma. Yleisemmällä tasolla se tuottaa laaja-alaista, tietoon perustuvaa ammattisivistystä, johon kuuluu myös eräänlainen utelias ja kehittävä asenne.

Pysähtyminen tutun äärelle avasi uusia näkökulmia itsestäänselvyytenä ja yhteisenä pidetylle. Seuraavaksi pitää kuitenkin kysyä, miten nuo kuvaukset opetussuunnitelmasta näkyvät tai mitä niiden toteutuminen edellyttää. Nuo lyhyessä työpajassa tuotetut käsitykset yhdessä AOKKien opetussuunnitelmia yhdistävien asioiden kanssa voisivat toimia virikkeinä merkitysneuvotteluille ja konkretisoinneille siitä, mitä niiden ymmärretään tarkoittavan myös toiminnan tasolla.

Jos emme pysähdy pohtimaan, mitä erilaiset termit ja käsitteet meille merkitsevät, niiden sisällöt jäävät epämääräisiksi ja turhan monitulkintaisiksi. Ne jäävät ikään kuin villiksi maailmaan eikä niihin saada sellaista otetta, että toimintaa voisi kehittää yhteisen ymmärryksen pohjalta. Tällainen yhteinen ei tarkoita, että kaikkien ja kaikkialla pitäisi toimia ”kaavamaisesti” samalla tavalla. Yhteisen ymmärrys antaa perustan yhteiselle kehittämiselle mutta se sallii monenlaisia toiminnallisia ratkaisuja.

Termien ja käsitteiden selkeyttäminen on tärkeää myös siksi, että AOKKeissa tapahtuvan toiminnan tarkoitusta, merkitystä ja tarpeellisuutta on pystyttävä kuvaamaan ja perustelemaan myös sellaisille tahoille, joille pedagoginen terminologia ei ole tuttua.