Lähdin rohkeasti koittamaan koodausta kahden yhdeksännen luokan matematiikan ryhmän kanssa. Aikaa varasin kaksi viikkoa eli 8 oppituntia, mutta kummaltakin ryhmältä lähti yksi koodaustunti pois koulun yhteisen ohjelman takia.
Oppilaiden koodaustaustoja kyselin jo edeltävällä tunnilla. Osa oli käyttänyt Scratchia alakoulussa ja osa oli tietotekniikassa käyttänyt Pythonia, mutta noin neljänneksellä ei ollut kokemusta kummastakaan.
Ensimmäisellä kerralla keskusteltiin yleisesti koodauksesta ja miksi sitä opiskellaan peruskoulussa. Tunnin lopulla kirjauduttiin Scratchiin ja käytiin läpi perusasiat opettajajohtoisesti. Toisella ja kolmannella kerralla oppilaat tekivät muutamia tehtäviä Scratchilla. Viimeisenä oli keskustelun laatiminen kahden hahmon välille. Siihen piti sisältyä saapuminen, keskustelu ja poistuminen kääntymisineen. Lähes kaikki oppilaat ehtivät suorittaa kaikki tehtävät. Olipa eräs oppilas tehnyt kotonaan usean minuutin pituisen Harry Potter-aiheisen videon!
Sitten siirryimmekin Pythonin pariin. Ensimmäinen Python-tunti meni kirjautuessa, Repl.it:n toimintojen ja print-käskyn tutkimiseen. Oppilaiden tehtävänä oli saada Python laskemaan erilaisia laskuja, tästä suoriuduttiin hyvin. Toisella kertaa opeteltiin input- ja else-if-käskyjä. Lopuksi oppilaiden piti itse laatia yksinkertaisia ohjelmia. Tämä oli oppilaiden mielestä todella tylsää ja vain muutamat viittivät tehdä kaikki tehtävät.
Viimeiset kaksi tuntia käytettiin Turtlen ihmettelyyn. Tämä oli huomattavasti edelliskertaa mielenkiintoisempi aihe, annetut tehtävät suoritettiin hienosti ja oppilaat intoutuvat oma-aloitteisesti hakemaan netistä erilaisia ohjeita ja saivat piirrettyä hienoja kuvioita.
Kokeilu oli mielestäni ihan hauska, vaikka etukäteen sitä melkoisesti stressasin ja illat meni asioita kertaillessa. Tunneilla olisin todella tarvinnut toisen aikuisen. Tunnin alussa kävin aina käskyt läpi opettajajohtoisesti ja jo tässä vaiheessa tuli pitkiä odotteluja muille, kun yksi ei päässyt kirjautumaan, toinen ei löytänyt sitä ja toinen tätä. Harjoitusten tekovaiheessa en millään ehtinyt neuvoa jokaista ja samalla valvoa, että pysyttiin oikealla sivulla. Oppilaat ihmettelivät monesti miten ohjelman toimiminen voi olla yhdestä kirjaimesta tai merkistä kiinni. Tähän totesin, että toisin kuin matikan koetta tarkistava opettaja, kone ei ymmärrä mitä tekijä mahdollisesti tarkoitti. Tuntien aikana törmäsin myös ongelmaan, jota selvittelin tunnilla pitkän aikaa kolmen oppilaan kanssa ja jatkoin pohdintaa välitunnilla toisen opettajan kanssa. Syy olikin lopulta väärässä Python-versiossa!
Koodausjakson lopuksi keräsin oppilailta palautetta. Kysyin oppilaiden näkemystä koodaamisen opettamisen tarpeellisuudesta. Jopa 65% oli sitä mieltä, että se on ihan turhaa, ja 70% uskoo, ettei koskaan tarvitse koodaamisen taitoja. Vain yksi oppilas uskoi, että tulee tarvitsemaan oppimiaan taitoja tulevassa ammatissaan. Oppilaat eivät myöskään kokeneet opetusta mielenkiintoiseksi ja olivat rehellisesti kertoneet työskennelleensä laiskasti koodausjakson aikana. Palautteen negatiivisuuteen saattoi vaikuttaa ajankohta, ysit ovat mielestään jo peruskoulunsa käyneet ja nyt vain hengataan. Onneksi itselle jäi silti hyvä fiilis tästä, selvisin ja osasin!
Scratch oli hauskaa, mutta muuten koodaminen on vähän tylsää.
Hauskaa.
Koodaaminen ei ole kivaa.
