Itsesäätelyä ja koodausta

0

Taustatiedot luokasta

Luokan oppilailla on erittäin heterogeeniset taidot koodaamisesta. Jotkut ovat alakoulussa harjoitelleet esim Scratch jr tai Scratch graafisen kielen käyttöä. Opettaja on vaihtunut 8.luokan alussa, joten yhteistä koodaushistoriaa ei ole ollut. Oppilaat kertoivat, etteivät ole koodanneet ollenkaan yläkoulun aikana.

1.-2.h ennen joulua 2018

Kaikille maistiaisia graafisesta ohjelmoinnista tuhattaituri-kirjasarjan verkkomateriaalin avulla.

https://scratch.mit.edu/studios/1962843/

Materiaalissa on lyhyitä ja helppoja koodaustehtäviä, joiden avulla kaikki pääsevät nopeasti alkuun. Ensimmäisen kaksoistunnin aikana opettajalle selvisi, missä vaiheessa kukin oppilaista on koodaustaitojen suhteen. Nopeimmat koodaajat saivat kaksointunnin aikana tehtyä 7 koodaustehtävää ( 2 oppilasta, joista toinen osasi ennakolta ja auttoi kaveriaan), mutta kaikki saivat vähintään yhden tehtävän valmiiksi. Poissa oli 3 oppilasta. Tehtäviä yhteensä 9.

Ti 7.5.19

Kolmella oppilaalla ei ollut cromebookkeja mukana, joten he seurasivat vaihtelevalla tarkkuudella vierestä. “Mihin me tätä muka tarvitaan” Suurin osa luokasta oli odottanut tuntia ja kauan ja jotkut jopa treenanneet etukäteen, että osaisivat auttaa muita. Kaikilla ei ole käyttäjätiliä, joten he tallensivat työnsä koneelle.

Tavoitteena autopelin rakentaminen

hahmon piirtäminen: auto kynä

20 min tunnin alusta kaikilla autot tehty

Taustan piirtäminen:   

35 min tunnin alusta kaikilla tausta, jossa kaksi kaistaa ja hahmoiksi pientareet

koodi

tapahtumat: aloitusmerkki: vihreä lippu

aloituspaikan määrittäminen: ota kursorilla autosta kiinni ja vedä lähtöruutuun

liike: mene xy

ohjaus: luuppi, jos-niin

 

Tässä vaiheessa edistyneemmät oppilaat näyttivät “ystävällisesti”, mistä äänet saa päälle

tuntoaisti: nuolinäppäinten > ja < määrittely

liike: suunta käänny ja liiku

Kaksoistunnin lopussa kaikilla nuolinäppäimet määritelty

Kaksoistunnin jälkeen olimme molemmat aikuiset kaikkemme antaneet, vaikka luokassa oli lisäksemme 2-3 oppilasta, jotka kykenivät auttamaan niin asiassa kuin asian vierestä. Kaikkien hermot paloivat, kun äänet löytyivät.

Toinen koodauskerta 14.5.19

Kaikilla oli tällä kertaa koneet mukana ja ladattuna, joten vapaamatkustajia ei ollut. Haasteena oli neljän oppilaan saaminen samaan vaiheeseen muiden kanssa. Siitä selvittiin oikaisemalla hahmojen muokkaamisessa.  Muutama oppilas oli edelleen hyvin epäluuloinen koodaamista saatavan hyödyn suhteen. Muutama oppilas oli tehnyt kotona ennakolta paljon työtä tuntia varten. Tutor-oppilas oli tehnyt koko pelin lähes valmiiksi, jotta voi auttaa muita paremmin tunnilla.Aikaisemmin tällä oppilaalla on suuria vaikeuksia käyttäytymisen ja työhön keskittymisen kanssa. Opettajille tämä oli erittäin suuri iloinen yllätys!

Tunnilla päästiin melko hyvin eteenpäin ja niin,että kaikki, myös ne vastahakoisimmat, kestivät hyvin mukana. Haasteena oli oppilaiden suuret osaamisen ja temperamenttien erot. Opettajan tykillä heijastamat ohjeet olivat niin pienellä, että kaikki eivät nähneet sitä taululta. Toisaalta opettaja ei voinut suurentaakaan näyttöä, koska silloin ei esim. kokonainen luuppi /silmukka olisi ollut näytöllä kerralla. Oppilaat ottivat valokuvia kännykällään ja pystyivät seuraamaan sitä kautta.

Oppilaiden itsesäätelytaidot ja sinnikkyys olivat kovalla koetuksella, mutta kaikki pystyivät turhautumisesta. Edistymistahti oli vain harvalle sopiva, monelle liian hidas ja toisille liian nopea.

Hyödyimme tästä

  • oppilaantuntemus lisääntyi huikeasti
  • tutor-oppilaiden käyttäminen  oli todella viisasta
  • toukokuun raskaille viimeisille viikoille erittäin hyvä ja innostava projekti
  • tytöt loistivat erityisesti jälkimmäisellä kerralla, he edistyivät erittäin nopeasti
  • opettajan ja opon laaja-alaisuus, yhteistyö ja ennakkoluulottomuus uuden oppista kohtaan tekivät oppilaisiin vaikutuksen

Mitä opimme tästä

  • yksi opettaja tai tutor-oppilas korkeintaan neljää oppilasta kohti ainakin alussa.
  • aina pitää muistuttaa  oppilaita ja huoltajia ennen tuntia, että kaikilla on ladatut koneet mukana
  • Scratch sopii oikein mainiosti peruskoulun yläluokkalaisillekin, koska esim. luupit/silmukat ovat hyvin havainnollisia ja loogisia
  • Englannin kielen käyttäminen oli yksi keino eriyttää ylöspäin

Tekijät: Helena Jauho ja Olga Lenskaja

Leave A Reply