Kokemuksia sairaanhoitajaopinnoista

0

Olemme toisen vuoden sairaanhoitajaopiskelijoita Hämeen ammattikorkeakoulusta. Moni ammattikorkeakouluun hakija varmasti pohtii, millaista opiskelu korkeakoulussa on ja mitä sairaanhoitajan opintoihin sisältyy. Tässä blogitekstissä kerromme omia opiskelukokemuksiamme ja konkreettisia esimerkkejä opintojen sisällöstä.

Opintojen alkaessa lähiopetusta oli paljon ja se oli luokan ryhmäytymisen kannalta hyvin tärkeää. Opiskelijoille on paljon myös erilaisia tapahtumia, joissa voi viettää aikaa uusien kavereiden kanssa ja luoda ikimuistoisia muistoja.

Käytännön opiskelua taitopajoissa

Ensimmäisinä kuukausina perehdyimme perusasioihin ja pääsimme myös aloittamaan kaikkien suosikit eli taitopajat. Taitopajoissa harjoitellaan sairaanhoitajille tärkeitä hoitotoimenpiteitä ja teknisiä taitoja. Taitopajat ovat olleet kaikkien mieleen, sillä kun itse pääsee harjoittelemaan käytännön asioita, se opettaa kaikista parhaiten. Taitopajoissa olemme päässeet harjoittamaan muun muassa injektioita, kanylointia, EKG:n ottamista, katetrointia ja laskimoverinäytteen ottamista.

Omasta hyvinvoinnista kannattaa huolehtia

Vastapainona korkeakouluopintojen alku voi tuntua myös hyvin raskaalta, työläältä ja kuormittavalta. Tehtävien määrä ja opintojen tahti voi olla raskasta ja opintojen eteneminen voi tuntua sekavalta. Näissä tilanteissa onkin erityisen tärkeä kääntyä omien tuutoriopiskelijoiden sekä opinto-ohjaajien puoleen. Opintoja on aina mahdollista hidastaa tai muokata itselleen sopivammaksi. Tärkeää on huolehtia omasta hyvinvoinnista, sillä korkeakouluaika voi parhaassa tapauksessa olla elämän parhaimpia ja ikimuistoisimpia kokemuksia.


Kirjoittajat:

Ronja Siiriä ja Heidi Tukia

Leave A Reply