”Asiakkaan suusta kuultua” – kokemusasiantuntijoiden näkökulmia sosiaalialasta

1

Lokakuun lopussa Talentia Kanta-Hämeen opiskelijatyöryhmä järjesti erityisesti syksyllä 2017 aloittaneille sosionomiopiskelijoille kohdennetun luentopäivän, johon kutsuttiin mm. eri kokemusasiantuntijoita tarjoamaan näkökulmia sosiaalialasta omien henkilökohtaisten kokemustensa kautta. Päivä kulki nimellä ”Asiakkaan suusta kuultua”.

Tarkoituksena oli tarjota uusille opiskelijoille päivän, jonka aikana he saivat näkökulmia sosiaalialaan eri tavalla kuin mitä koulun opetus tarjoaa. Koottiin yhteen aitoja ja ajatuksia herättäviä puheenvuoroja, joiden pyrkimyksenä oli avata sosiaalialan monimuotoisuutta uusille opiskelijoille. Puheenvuoroissa käsiteltiin esimerkiksi omia kokemuksia ja kohtaamisia – niin onnistuneita kuin niitä haastavampiakin. Haluttiin herätellä ajatuksia ja saada aikaan keskustelua ennakkoluuloista ja tabuista, joista usein vaietaan.

Tapahtuma järjestettiin torstaina 26.10 klo 10:00 – 15:30 Hämeenlinnassa Lahdensivun kampuksella. Päivän aikana kuultiin yhteensä kuusi puheenvuoroa.

Aamupäivällä koskettavia puheenvuoroja pitivät lastensuojelun kokemusasiantuntija ja kuulonäkövammainen (”kuurosokea”) kuvataiteilija. Ensimmäisessä puheenvuorossa kuultiin lastensuojelun onnistumisia ja epäonnistumisia lapsena sijoitetun puhujan omasta näkökulmasta ja toisessa puheenvuorossa avattiin millaista on elää osana vähemmistöä, tässä tapauksessa kuulonäkövammaisena.

Iltapäivällä kuultiin masennusta sairastaneelta kokemusasiantuntijalta, joka jakoi vinkkejä ja työkaluja masennuksen voittamiseksi ja ylipäätään hyvinvoinnin lisäämiseksi omassa elämässä. Sen lisäksi kuultiin musiikin erityispalvelukeskuksen Resonaarin työntekijältä tasa-arvon ja vaikuttamistyön teemoista sekä vuorovaikutuskouluttajalta kohtaamisen ja läsnäolon taidoista. Päivän kokosi yhteen tapahtuman järjestäjä, Talentia Kanta-Hämeen opiskelijatyöryhmä.

Saana Huhtanen, Talentia Kanta-Hämeen opiskelijavastaava
Talentia Kanta-Hämeen opiskelijatyöryhmä

 

Discussion1 kommentti

  1. Kaisa Seppälä

    Asiakastani on se tärkein ääni alaa opiskeleville asiantuntijoille, Kiitos tärkeästä yhteenvedosta.

Leave A Reply