Maaseudun rauhaa valtatien varrelta – Koivuniemen talli

0

Koivuniemen talli sijaitsee Janakkalan ja Hämeenlinnan rajalla valtatien varrella reilun kymmenen minuutin ajomatkan päässä Hämeenlinnan keskustassa. Metsätietä pitkin pääsee tilalle, jota ympäröi laaja-alue kaunista metsää ja juuri siksi siellä vallitsee rentouttava maaseudun rauha. Niina Koivuniemi kertoo, että näki ostohetkellä tilan rakennuksissa juuri hänen suunnitelmilleen sopivaa arvoa.

”Tämä tila on täydellinen minun näkemykselleni ja omiin tarpeisiini: täällä on paljon lääniä ja hyvät mahdollisuudet hevosten pidolle”, hän täsmentää.

Niina Koivuniemi hevosensa Zeldan kanssa
Niina Koivuniemi ja Zelda

Niina Koivuniemi perusti Koivuniemen tallin vuonna 2019, eli toiminta on ollut nyt muutaman vuoden käynnissä. Tallilla on 24 erilaista hevosta, 2 opettajaa ja muutama tallityöntekijä. Tallilla käy valmentamassa myös paikallinen valmentaja. Ratsastustuntien lisäksi Koivuniemen tallilla järjestetään vilkasta leiritoimintaa sekä elämysmatkailun mahdollisuuksia.

Koivuniemellä on kokemusta niin hevostallien pyörittämisestä kuin myös matkailualasta. Hän on perustanut ensimmäisen tallinsa jo vuonna 1987, mutta sen jälkeen piti monta kymmentä vuotta taukoa hevospalvelualalta.

”Tein töitä ay-liikkeessä, missä myös matkailupuoli tuli tutuksi”, Koivuniemi kertoo. Ennen Koivuniemen perustamista hän piti ratsastustallia Hauholla. Koivuniemi sanoo, ettei halunnut enää niinkään keskittyä pelkästään ratsastuskoulutoimintaan, vaan toteuttaa omaa visiotaan matkailu- sekä elämyspalveluiden tarjoamisesta.

Haaveena elämyspalveluiden kehittäminen sekä kansainvälisyys

Elämyspalveluita Koivuniemen tallilla riittää. Mahdollisuuksia on paljon sekä toiveet pyritään aina toteuttamaan. Elämykseen maalaistallilla kuuluu tietenkin olennaisesti jokin hevosiin liittyvä kokemus – toki sekään ei ole pakollinen.

”Elämystä sekin täällä on, kun majoitutaan maalaistyyliseen taloon ja syödään hyvää, omatekoista ruokaa”, Koivuniemi kertoo.

Hevosilla ei ole pakko tietenkään ratsastaa, hevoselämys tallilla voi olla vaikka vain hevosten silittelyä, jos sitäkään. Tilalla on oma ranta, jonka mökeissä voi esimerkiksi yöpyä ja illan viettona saunoa sekä rentoutua paljussa.

Tila on laaja alueeltaan ja asuintiloja on leirimökin lisäksi rantamökeissä sekä päätalossa. Koivuniemen mukaan alueen ja rakennusten remontointi on tällä hetkellä hieman kesken, mutta suunnitelmia tulevaisuudelle ja laajentamiselle on paljon.

”Haaveena minulla on tehdä tästä sellainen elämysmatkailukohde ja saada myös kansainvälisiä asiakkaita”, Koivuniemi avaa suunnitelmiaan. Hänen yksi suunnitelmistaan tuoda elämyksellisyyttä kävijöille on rakentaa aitaus, jonka sisällä on majoitusrakennus ja hevoset vapaana.

”Kun ovesta astuu ulos, on hevoset vapaana vastassa”, hän täsmentää.

Monipuoliselle leiritarjonnalle riittää kysyntää

Koivuniemen tallilla voi viettää esimerkiksi virkistys- tai juhlapäivää, kuten ponisynttäreitä. Päivään voi liittyä ratsastusta, hevosten hoitoa sekä juhlimista omien toiveiden mukaan. Tallilta löytyy niin palju kuin poreallaskin. Joulun alla tallilla on mahdollista pitää pikkujoulut, johon on varattu maalaishenkinen tila tallin ylisiltä. Elämyksellisenä erikoisuutena pienet, kiltit ja suloiset ponit voidaan päästää ylisille vapaaksi pikkujoulujen ajaksi.

kuvassa on tonttu-nukke sekä joulukoristeita
Tallin ylisillä on tunnelmaa

Koivuniemi kertoo, että tallilla keskitytään paljon leiritoimintaan. Hän järjestääkin viikonloppuleirejä lähes joka viikonloppu. Tarjolla on monenlaisia leirejä: vuokrausleirejä, vanhempi-lapsileirejä sekä perinteisiä ratsastusleirejä. Leireillä onkin paljon kysyntää: Koivuniemen mukaan kesän 2022 ratsastusleirit menivät täyteen jo viime kesäkuussa.

”Yritän tietysti saada halukkaat edes jotenkin mukaan, esimerkiksi viikonloppuleirille”, hän sanoo.

Asiakkaita Koivuniemen tallilla käy pääosin pääkaupunkiseudun ja Uudenmaan alueelta. Tallille on jo muodostunut vakiokävijöitä, vaikka toki joitakin uusia tulee ajoittain mukaan.

”Vaihtelua ei ole ehkä niin paljon”, Koivuniemi kertoo. Hän lisää, ettei se toisaalta ole mitenkään huono asia. Koivuniemen mukaan vanhempi-lapsileirit ovat suosittuja ja ne poikivat esimerkiksi K18-leirejä vanhempien innostuessa lajista. Asiakkaat löytävät tallin yleensä puskaradion kautta, esimerkiksi kaverin sosiaalisen median postauksista.

Maalaistyylisen tilan tunnelma viehättää

Koivuniemen tallilla ryhmätuntitoimintaa järjestetään arkisin sekä yksityistunteja viikonloppuisin. Tallilla järjestetään myös ajoittain kisoja sekä muita tapahtumia. Koivuniemi kertoo, että esimerkiksi talutusratsastuksien yhteydessä hän on järjestänyt ilmaisia talutustapahtumia. Tapahtumissa on ollut mahdollista grillata makkaraa, katsella heppoja ja tutustua tallin toimintaan. Tilauksen mukaan myös esimerkiksi erityisryhmille voi varata päivän hevosten parissa.

maisemakuva tarhasta, jossa on neljä hevosta katsomassa kameraan
Koivuniemen tallilla vallitsee rauhallinen maaseudun tunnelma

Yleisesti Koivuniemi on erittäin tyytyväinen siihen, miten toiminta on parissa vuodessa lähtenyt käyntiin.

”Koivuniemen tallilla toiminnan konsepti on hieman erilainen mitä muilla, mikä on vahvuus”, hän sanoo. Asiakkailta saamansa palautteen mukaan Koivuniemi kertoo, että hänen tallissaan viehättää maalaisjärkinen ja maalaistyylinen olemus sekä sen luoma tunnelma, monipuoliset hevoset ja niiden hyvä hoito.

”Sijainti on myös hyvä. Tänne on niin helppo tulla”, hän täsmentää.

Tutustu Koivuniemen tallin toimintaan nettisivujen kautta, Facebookista tai Instagramista.

Terhi Heikkinen
Liiketalouden opiskelija
Opiskelija-assistentti, Hevoshäme-hanke

Comments are closed.