Aloitin opintoni HAMKissa syksyllä 2017 alanvaihtajana ja keskimääräistä vanhempana päätoimisena opiskelijana. Alusta alkaen pidin vaihto-opiskeluun lähtöä varteenotettavana vaihtoehtona, mikäli elämäntilanteeni vielä myöhemmin sen sallisi. Lähtökohtana olisivat kuitenkin yksinomaan mielenkiintoiset opinnot ja omalta mukavuusalueelta poistuminen, mitään varsinaista ”nuoruuden seikkailua” en lähtisi enää tekemään (tein ammattikoulun työharjoittelun aikoinaan ulkomailla, joten been there, done that). Kun loppuvuodesta 2018 tilanne vaikutti olevan edelleen samanlainen, aloin kartoittamaan mahdollisia vaihtokohteita eurooppalaisista ammattikorkeakouluista, joiden kanssa HAMKilla oli jo olemassa olevat opiskelijavaihtoon liittyvät sopimukset.
Yllätyksekseni juuri oman kiinnostukseni mukaisia kohteita ei lopulta tahtonut löytyä, mikä jossain määrin tässä vaiheessa hieman ärsytti, sillä olin jollain ajatuksen tasolla mennyt jo asioiden edelle asennoiduttuani ajatukseen vaihtoon lähtemisestä. Sattumalta sain tietää, että jo aiemmin toisen opintokokonaisuuden myötä lievää kiinnostusta aiheuttaneen, belgialaisen HOWESTin syyslukukaudelle olisi tulossa uusi englanninkielinen, tekoälyä käsittelevä kokonaisuus.
Belgia. Sanoja, joita osaisin yhdistää maahan, olivat vohveli, suklaa, olut ja kenties… jalkapallo? En seuraa jalkapalloa, joten tästä viimeisimmästä en mennyt aivan takuuseen. EU-maa, jolla asiat käsittääkseni varsin hyvin, joten muutaman kuukauden oleskeluun liittyvä byrokratia oletettavasti olematonta.
Miksipäs ei!
Loikataan syyskuuhun 2019. Vaihtohakemus hyväksyttiin, lennot Brysseliin varattiin ja majoitus saatiin järjestymään kohdekoulun myötä paikallisesta hostellista kohtuulliseen hintaan. Perjantaisena, aikaisena aamuna Helsinki-Vantaalla koneeni lähtöä odotellessa ostan junalipun lentokentältä opiskelukaupunkiini Kortrijkiin. Tässä vaiheessa havaitsen ensimmäisen eron maiden välillä: oleellisinta ostetussa matkassa ovat lähtö- ja päätepiste sekä matkustuspäivä, ei junien aikataulut tai määritetyt istumapaikat. Ikäisekseni lienen matkustellut keskimääräistä vähemmän, joten kiinnitän helposti huomiota ”tavallisesta poikkeaviin” käytäntöihin, kuten myöhemmin saan huomata. Piirre, joka samaan aikaan huvittaa ja vähän hävettää.
Opiskelukapupunkini, n. 75 tuhannen asukkaan Kortrijk sijaitsee Länsi-Flanderissa, pääkaupungista Brysselistä noin 90km länteen. Vaikka matkaa Ranskan rajalle on vain noin 13km, alueen kieli (muun Flanderin tapaan) on Hollanti. Suomalaisena kaksikielisyys ei toki sinänsä ole uusi asia, tällä kertaa en vain hallitse niistä kumpaakaan. Onneksi paikalliset puhuvat hyvin englantia, joten en kuole nälkään.
Vietettyäni ensimmäisen viikonlopun kaupunkia ihmetellen alkaa koulun saapuville ulkomaisille vaihto- ja tutkinto-oppilailleen järjestämä orientaatioviikko. Varsinaiset opinnot alkavat seuraavalla viikolla, mutta orientaatioviikon tarkoituksena on (kuten nimestä voi päätellä) totuttaa ulkomailta saapuvat opiskelijat belgialaiseen arkeen ja tehdä sopeutuminen mahdollisimman helpoksi. Idea on mielestäni varsin hyvä, sillä kun vaativat opinnot alkavat, voivat opiskelijat keskittyä niihin käytännön asioiden ollessa jo hoidossa.
Viikkoon mahtuu mm. kaupungin kolmeen kampukseen tutustumista, kaupungin kulttuuritarjonnan esittelyä, illallisia sekä päiväretket maakunnan muihin tunnettuihin kaupunkeihin, Gentiin ja Bruggeen. Eräs tärkeimmistä oli kuitenkin vuokrapolkupyörien lunastaminen: ehdottomasti kätevin ja nopein tapa liikkua kaupungissa on pyöräily. Aiheesta voisi kirjoittaa oman blogipostauksen, mutta tiivistetysti: kadut, joilla ei ole erillistä pyöräkaistaa, ovat äärimmäisen harvinaisia.
Opintojen haastavuudesta varoitettiin jo orientaatioviikon aikana. Varoitus ei ehkä niinkään viitannut siihen, että emme tulisi opinnoissa pärjäämään, vaan lähinnä paikalliseen todella tiukkaan arviointijärjestelmään, mutta myös koekäytäntöihin: lukukauden lopulla tammikuussa pidetään kurssien kokeet, jotka voi uusia (JOS voi uusia) seuraavana syksynä elo-syyskuussa. Käytännössä vaihto-opiskelijoiden on syytä läpäistä kokeet kerralla, sillä mahdollisista uusinnoista tulisi todella hankalat järjestää. Tässä vaiheessa huomasin oman stressitasoni olevan olemassa.
…ja kun ne varsinaiset opinnot sitten lopulta alkoivat niin, no, sanotaan näin, että vuosista ravintola-alan painekattiloissa on toivottavasti hyötyä.
Nuppeja ei toki ole käännetty vielä kaakkoon, mutta tätä kirjoittaessani näin kahden viikon jälkeen luentojen tuntimäärien ollessa erittäin alhaiset koen, että tehtävää olisi enemmän kuin viikossa on tunteja. Tunnetta toki edesauttaa seikka, että erään tärkeimmistä kursseista pohja puuttuu itseltäni kokonaan, jonka paikalliset opiskelijat puolestaan ovat käyneet läpi jo edellisenä vuonna.
Noh, haasteita tänne lähdettiin hakemaankin!
Ensimmäiselle opintoviikolle osui vielä Global Taste Affair -tapahtuma, jonka ideana ulkomailta saapuvat opiskelijat esittelevät kotimaidensa herkkuja. Osasin jotain tämän suuntaista ennakoidakin, ja ennen reissuun lähtöä postitin itselleni ison laatikollisen kaikkea jännää mitä voisin jossain yhteydessä maistattaa. Homma lähti lopulta vähän lapasesta monessa mielessä, mutta hauskaa oli! Tilaisuudessa vieraat saivat äänestää parhaiten koristellun tarjoilupöydän ohella parasta ruokaa, ja kuinka ollakaan Suomi vei tässä kategoriassa voiton. 50€ lahjakortti paikalliseen ravintolaan lämmittää mieltä. 🙂
Ainiin. Vohveleita, suklaata ja olutta täällä tosiaan on, ja jo lyhyellä otannalla voin todeta kaikki erinomaisiksi! Jalkapalloa en ole vielä nähnyt, mutta sen parissa lienee parempi sivistää itseään myöhemmin. Sen sijaan belgialainen sää tuli yllätyksenä: täällä sataa lähes yhtenään! Orientaatioviikon ollessa poikkeuksellisen lämmin ja aurinkoinen paikalliset opiskelijat tiesivät kertoa, että vallitsevaan säähän ei kannata tottua, pian olisi paluu tavanomaiseen. Ja oikeassa olivat. Harkitsen vakavissani sadeviitan ostoa.
Topi Raatikainen opiskelee tietojenkäsittelyä HAMKissa ja viettää syyslukukauden 2019 Erasmus + -vaihdossa Belgiassa Howest University College West Flandersissa.
