Työharjoittelu ulkomailla rikastuttaa ajattelua monin tavoin!

0

Työharjoittelu ulkomailla on paljon muuta kuin vain työtä! Näin ainakin itse koin ajanjakson Alankomaiden Leeuwardenissa, jossa suoritin kestävän kehityksen opintoihini liittyvän asiantuntijaharjoittelun keväällä 2023.

Asiantuntijaharjoittelun pohtiminen tuli ajankohtaiseksi minulle opintojeni toisena vuotena ja tavoitteenani oli suorittaa se ulkomailla, jos vain löytäisin kiinnostavan paikan kiertotalouden tai yritysvastuu aihealueiden ympäriltä. Opintojeni aikana osallistuin aktiivisesti erilaisiin kansainvälisiin projekteihin ja myös SAP (Short Advanced Programme) -opintojaksoon Portugalissa, jonka aiheena oli Circular Desing with Plastics. Aihe kolahti minulle täysillä ja päädyinkin kyselemään hollantilaiselta kurssin opettajalta, että olisiko harjoittelun tekeminen mahdollista heidän korkeakoulussaan. SAPin jälkeen jatkoimme keskustelua sähköpostin ja Teamsin välityksellä ja heiltä löytyi sopiva projekti, jonka parissa voisin tehdä harjoitteluni NHL Stendenin korkeakoulussa.

Aloitin työharjoitteluni toukokuun alussa Circular Plastics -osastolla. Olin mukana isossa ja pidempään jatkuvassa sairaalamuovien kierrätysmahdollisuuksiin liittyvässä projektissa. Tehtävänäni oli tehdä elinkaarianalyysianalyyseja (LCA, Life Cycle Assesment) siitä miten puhdasta sairaalamuovijätettä voitaisiin uusiokäyttää sairaalan sisäisessä kierossa esimerkiksi 3D printtaamalla siitä tarvikkeita sairaalakäyttöön. Aihe oli huippukiinnostava, työ oli pääosin melko itsenäistä ja pääsin syväsukeltamaan elinkaarianalyysien maailmaan ja käyttämään SimaPro -ohjelmistoa elinkaarianalyysien tekemiseen. Harjoitteluni ajalle osui myös Packalicious -tapahtuma, joka keräsi yhteen asiantuntijoita, joiden tavoitteena on kehittää pakkausten valmistusta kestävämmäksi. Oli mahtavaa päästä kuulemaan alan asiantuntijoiden puheenvuoroja ja osallistumaan workshoppeihin.

Työ itsessään jo oli kiinnostavaa, mutta kaikkein parasta oli mahtavat kollegat ja hyvät keskustelut heidän kanssaan. Keskustelimme paljon työstä, maailman tapahtumista ja lisäksi sain myös loistavia vinkkejä siihen, että missä Alankomaissa kannattaa vierailla. Harjoittelujaksoni aikana tutustuinkin moniin mielenkiintoisiin ihmisiin, joihin tulee pidettyä yhteyttä tulevaisuudessakin.

Kevät ja kesä Alankomaissa on upeaa aikaa! Viikonloppuisin ja vapaa-ajallani matkustelin ympäri Alankomaita, nautin kauniista maisemista ja rennosta tunnelmasta. Alankomaat ovat pullollaan kauniita tulppaanipeltoja, vanhoja (ja uusia) tuulimyllyjä, kuvankauniita kyliä ja valkohiekkaisia hiekkarantoja. Kattavat juna- ja bussiyhteydet toimivat hyvin ja joka paikassa oli helppoa kurvailla pyörällä paikasta toiseen.

Asiantuntijaharjoittelun ajanjakso hujahti nopeasti! Opin valtavasti elinkaarianalyysien tekemisestä ja sen lisäksi kokemusreppuun tarttui paljon asioita ja kokemuksia, joita harjoittelujakso Suomessa ei olisi mahdollistanut. Uskon, että työnhaussakin ulkomailla suoritetusta harjoittelusta tai muusta opintojaksosta on hyötyä. Kannustankin siis rohkeasti verkostoitumaan, hakeutumaan kansainvälisiin projekteihin tai vaihto- tai harjoittelujaksolle. Näiden kokemusten jälkeen maailmaa katsoo aina hieman laajemmasta perspektiivistä.

Ulkomailla tehtävää työharjoittelua tuetaan taloudellisesti niin Erasmuksen kuin HAMKin puolelta. Perheellisiäkin opiskelijoita kannustetaan ulkomailla tehtäviin opintojaksoihin korotetulla tuella. Kannattaa olla hyvissä ajoin yhteydessä HAMK Internationaliin, jolloin asioiden järjestelylle jää riittävästi aikaa ja ulkomaille lähtö sujuu leppoisissa merkeissä!

Taru Karlsson
Sustainable Development student

Leave A Reply