Messukatsaus: Kuva & Kamera 2019

0

Allekirjoittanut kävi katsastamassa uusimpia AV-alan uutuuksia viime viikonloppuna Helsingin Messukeskuksessa järjestetyssä Kuva & Kamera 2019 tapahtumassa.

Paikalla oli niin maahantuojaa, vähittäismyyjää kuin myös alan ammattilaisiakin. Ständien välissä pujottelun ja messuroinan keräämisen lisäksi tarjolla oli myös lyhyitä 30min mittaisia tietoiskuluentoja, joiden aiheet olivat laidasta laitaan mikrofonien valitsemisesta kuvaustilanteessa aina värienhallintaan kuvankäsittelyn työnkulussa.

Esittelypisteitä kiertäessä ja uutuuslaitteita ihmetellessä kyllä huomasi, että suurin osa tuotemerkeistä ja laitteista oli melko tuntemattomia itselleni. Tuli tajuttua, että  kuinka eri tasolla oikeassa ammattikäytössä käytettävät laitteet ja merkit ja useimmille tutut ”prosumer” laitteet  oikeastaan ovatkaan.  Mielenkiintoista keskustelu saikin aikaan, kun meni tyhmänä kyselemään esittelijöiltä eroja huippulaitteiden ja amatöörilaitteiden välillä.

Kuvassa Lectrosonic -mikkilähettimiä, joita käytetään TV-tasoisissa tuotannoissa paljon.
Valokuvauksen puolella yksi ammattitason kameravalmistaja on Ruotsalainen ns. ”keskikoon” kameroita valmistava Hasselblad, jonka kameroita käyttävät monet maailman parhaista valokuvaajista.

Tarjolla onneksi oli myös tutumpia tuotemerkkejä ja laitteita, joiden parissa tunsi olevansa edes jonkin verran ”kärryillä”. Uusia ideoita ja näkökulmia tuli alan uutuuslaitteita katsastaessa kyllä mieleen niin kuvaamisen, äänittämisen kuin esitystekniikankin osalta.

Kiinalainen DJI, joka on tunnettu mm. kuvauslennokeistaan oli paikalla isolla messuosastolla. Esiteltävien laitteiden joukossa oli kuvauskoptereiden, eli ”dronejen” lisäksi myös paljon kameroiden vakauttamiseen ja mobiilikuvaamiseen liittyvää laitetta.

Mobiilikuvaaminen tuntui selkeästi olevan yksi nousevista trendeistä. Kuvassa DJIn OSMO Mobile 2 -vakain puhelimella kuvaamiseen, sekä omalla kameralla varustettu OSMO Pocket.

Tietoiskujen tarjonta vaikutti mielenkiintoiselta ja yksi esityksistä olikin Adoben uudesta Rush -videoeditorista. Rush on Adoben CC2019 paketin mukana tuleva kevyt videoeditori, joka selkeästi on tarkoitettu nopeaksi ja yksinkertaiseksi editoriksi pieniin muokkauksiin. Koska ohjelma on Adoben, etuina on hyvä yhteensopivuus muiden Adobe -ohjelmistojen kanssa: Rush-projekteja voit jatkaa tarvittaessa Premiere Pro-editorilla.

Toinen mielenkiintoinen esitys  oli vuoden muotokuvaajaksi 2018 valitun Jyväskyläläisen Emmi Virtasen katsaus omaan kuvaamiseen ja tekemiseen. Esitys oli mielenkiintoinen ja käsitteli valokuvaamista ammattilaisen näkökulmasta, sekä kuinka tasapainotella rahaa tuottavien asiakastöiden ja omien kuvausprojektien välillä.

Vuoden muotokuvaajaksi 2018 valittu Emmi Virtanen

Leave A Reply