Kokeiluista kehittämiseen – Microsoft AI Tourin antia

0

Tekoälyn hyödyntämismahdollisuudet kasvavat jatkuvasti, ja se on jo nykyisin osa työn ja opetuksen arkea. Helsingissä maaliskuussa järjestetty Microsoft AI Tour –tekoälytapahtuma keräsi paikalle Finlandia-taloon jopa 2000 tekoälystä innostunutta osallistujaa. Tapahtuman ydinviesti oli selvä: kokeiluista on siirrytty vaiheeseen, jossa luodaan kestäviä ja vaikuttavia käytänteitä tekoälyn hyödyntämiseen.

Yhteinen suunta

AI Tourin useammassa puheenvuorossa korostettiin, että tekoälyn käytön laajentaminen ja todellinen hyödyntäminen vaatii koko organisaation panosta ja sitoutumista. Johdolla on keskeinen rooli suunnan näyttäjänä ja muutoksen ja kokeilukulttuurin mahdollistajana. Lisäksi mukaan tarvitaan asiantuntijoita eri tehtävistä. Jokainen tuntee oman työnsä parhaiten ja osaa siksi nähdä, miten tekoäly auttaa oman roolin arjessa ja kehittämisessä.

Tekoälyratkaisujen vaikuttavuudelle on tärkeä asettaa mittarit ja seurata, millaista lisäarvoa se tuottaa. Samalla muutoksia on arvioitava tarpeeksi pitkällä aikavälillä, sillä usein tulokset näkyvät vasta ajan myötä. Toisaalta on tärkeää muistaa, että organisaatioissa ongelmia ei lähestyttäisi pelkästään tekoäly edellä. Ennen tekoälytyökalun käyttöönottoa tuleekin tapauskohtaisesti arvioida, mikä on ratkaistava ongelma ja onko tekoäly oikea vastaus siihen.

Copilot-agentit – tekoälyassistentit arjen apuna

Yksi AI Tourin kolmesta iltapäivän ohjelmalinjasta käsitteli agenttien käyttöä ja hallintaa. Copilot-agentit ovat tekoälypohjaisia avustajia, jotka on suunniteltu tukemaan käyttäjiä monenlaisissa tehtävissä ja prosesseissa. Ne voivat esimerkiksi automatisoida toistuvia ja aikaa vieviä työvaiheita, mikä vapauttaa aikaa asiantuntijuutta vaativiin tehtäviin. Agentit kykenevät toimimaan eri järjestelmien ja työkalujen välillä, yhdistäen tietoa ja toiminallisuuksia. AI Tourilla esillä olivat erityisesti autonomiset agentit, jotka aloittavat tietyn toiminnan automaattisesti ja itsenäisesti jonkin “laukaisimen” (trigger) perusteella. Tästä voisi olla esimerkkinä vaikkapa tietynlaisen sähköpostin saapuminen. Tulevaisuudessa agenttien rooli tulee varmasti kasvamaan entisestään toimintojen kehittyessä.

Tekoäly tuottamaan

Tekoäly tarjoaa valtavia mahdollisuuksia, mutta sen hyödyntäminen vaatii toisaalta huolellista suunnittelua ja toisaalta taas ketterää kokeilukulttuuria. Rohkeus tarttua uusiin ideoihin ja teknologioihin on avain menestykseen. Tulevaisuudessa tekoälyn käytössä ja sen laajentamisessa organisaatiotasolla tulisi siirtyä pelkästä tehostamisnäkökulmasta kohti tuottavuutta. Tämä muutos mahdollistaa innovatiivisten ratkaisujen kehittämisen ja tuottavuuden parantamisen, mikä puolestaan voi johtaa merkittäviin etuihin organisaatiolle.

Kirjoittaja ja bannerin kuva: Eeva Niemelä

Tämän blogipostauksen muotoilussa on käytetty apuna tekoälyä. Kaikki sisällöt on tarkistettu ja hyväksytty kirjoittajan toimesta.

Leave A Reply