Olen Instagram-tilin kaappaaja, mutta luvallisesti

0

Olen Instagram-tilin kaappaaja, tunnustan sen nyt ihan avoimesti. Tosin kaappaus on ihan laillinen ja muutenkin luvallinen, onhan kaapattu tili HAMKStories.

Instagramin HAMKStories on oivallinen oivallus. Idea on, että joku hamkilainen kaappaa kyseisen Instagram-profiilin haltuunsa aina viikoksi kerrallaan ja postailee oman koulutuksensa tai alansa juttuja.

Minäkin siis postailin HAMKStoriesiin yhden toukokuisen viikon ajan Mustialan kampukselta. Kuvaamisen kannalta oli onnea matkassa, sillä sää ei olisi juuri parempi voinut olla. Aurinkoa ja lämpöä riitti koko viikoksi.

Opiskelijathan olivat pääosin jo lähteneet pois kampukselta, mutta toimintaa riitti silti. Onhan toukokuu koulumaatilallamme useimmiten hyvinkin kiireistä aikaa toukotöineen.

Kuvattavaa siis löytyi, piti vaan valita, mitä haluaa HAMKStoriesien seuraajille kertoa. Kuvia tuli otettua niin peltotöistä, hiehoista kuin vähän omistakin töistä. Viikkoon mahtui myös pieni yllätys Biotalouden yksikön johtajalle hänen siirtyessään kohta eläkkeelle.

Kokemuksena tilin kaappaus oli oikein kiva. Oli mukava miettiä ja pohtia, mitä julkaisisi. Oli hauska esitellä omaa kampusta tilin seuraajille. Ja tulihan niitä tykkäyksiäkin postauksille 🙂

Suosittelen muitakin kokeilemaan kaappausta!

HAMKStories on Instagramissa täällä: https://www.instagram.com/hamkstories/?hl=fi

Jaana Nuuttila

 

Comments are closed.