Messuilla robotitkin däppää

0

Taitaja2018 -messujen henkinen ja fyysinen rasitus alkaa pikkuhiljaa olla ohi, onneksi ja valitettavasti. Elämäni ensimmäiset messut, jotka jäävät mieleen yhtenä parhaista työkeikoista. Näin markkinointiharjoittelijana sitä sotkeentuu jos jonkinmoiseen soppaan, messujen pikaisesta ”piti jo olla valmista” -järjestämisestä blogin kirjoittamiseen. Taitaja-messujen anti oli kuitenkin sen verran mahtava, että siitä täytyy ihan pätkä kirjoitella tänne kaikkien kiinnostuneiden nähtäväksi!

Ruhtinaallisella viikon varoitusajalla messujen järjestäminen kävi nupin ja hermojen päälle, mutta kasvatti myös luottoa paineen alla työskentelyn toimivuuteen. Tehokkuuteni parantui aivan varmasti. Seinäkankaan tilaaminen, lounaslippujen varaaminen, nimilappujen teko, esitteiden menekin pohtiminen ja esitteiden hankkiminen, aikataulun laatiminen, messuhenkilöiden paikalle saaminen, messuohjelman miettiminen ja monen muun messuihin liittyvän tehtävän teko muiden työhommien ohessa vaati tarkkaa aikatauluttamista ja rivakkaa työskentelyä. Pieni pala jatkoi matkaansa kurkustani eteenpäin vasta messuja edeltävänä maanantaina, kun olimme hiki hatussa tulossa takaisin Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksesta, messuosasto koottuna, asiat valmiina ja aikataulut kunnossa. Huhhuh! Harmi ettei messujen järjestämiseen ole valmista ”lisää vain vesi” -pakettia, vaan kaikki pitää tehdä ”tee se alusta asti itse” -meiningillä.

Messujen alkaessa tiistaina sain muistella mieleeni englanninkielen ääntämyksiä, koska kommunikointikieli messuosastomme kansainvälisten opiskelijoiden kanssa oli englanti. Yrittäessäni alkuun muodostella moisia äänteitä kuulostin varmasti siltä kuin olisin pysyvästi säilyttänyt kuumaa perunaa suussani. Pienen muistuttelun jälkeen aivoni pääsivät onneksi taas tuon kansainvälisen kielen ääntelymoodiin.

Messujen yleisöviihteeksi mukanamme oli HAMK-pulmapelejä sekä Nao-robotti, jota osasi käyttää ja ohjelmoida Valkeakoskelta kyytiini hypännyt Mechanical Engineeringin opiskelija Roy. Nao olikin ehdoton osastomme vetonaula vilkutellessaan ohikulkevalle yleisölle. Sen lisäksi robotti myös ihastutti nuorta kohdeyleisöään tanssimalla K-poppia, däppäämällä sekä flossaamalla. Iästä riippumatta myös robotin ”Mitä kuuluu?” -kysymys sai aikaan ihmettyneitä ilmeitä. Kun robotille vastasi ”Kiitos hyvää”, niin usealta pääsi hersyvä nauru viimeistään siinä vaiheessa, kun sai robotilta vastaukseksi lausahduksen ”Ihan sama, roboteilla ei ole tunteita”.

Myös pulmapelien suosio yllätti meidät täysin, eivätkä niiden palaset saaneet juurikaan hetken rauhaa koko messujen aikana. Osa ratkaisi pulman kahteen minuuttiin meidän hämmästellessä suu auki vieressä, kun taas osa vietti messuständillä kaksikin tuntia yrittäessään ratkaista peliä. Eräskin alle kymmenenvuotias tyttö loksautti pulman heti kasaan noin vain pala kerrallaan, joten en oikein kehtaa myöntää itse kasanneeni kuutta palasta kuutioksi yli tunnin. Olimme varautuneet kymmenellä palkintopussilla, jotka antaisimme pulman ratkaiseville, mutta pulmapelien suosion kasvaessa palkinnot loppuivatkin jo kahden tunnin jälkeen. Muille päiville sainkin hakea kiireellisesti palkintotäydennystä.

Messut menivätkin muuten oikein käsikirjoituksen mukaan. Esittelimme halukkaille HAMKia ja eri koulutusaloja, mutta nuoremmalle yläasteikäiselle yleisölle, jota riitti, messuille osallistumisen pääasiallinen tarkoitus oli tehdä HAMK-nimeä tutuksi. Kun he tulevaisuudessa hakevat korkeakouluun, niin ehkä he muistavat däppäävän robotin, ärsyttävän koukuttavan pulmapelin ja pelin paloista muodostuneen HAMK-sanan.

Kun vihdoin torstai-iltana kiikutettuani messujen jälkeen robottiystävämme Nao:n Forssaan löhähdin kotisohvalle lopen uupuneena, totesin ”Olihan viikko, mutta onneksi sain olla mukana!” Kiitos vielä messuporukalle Sara, Taru, Merita, Eveliina, Seija, Terhi, Edona, Roy ja Esra!

Riikka Yrjönen – kirjoittaja toimii markkinointiharjoittelijana HAMKin strategisessa viestinnässä

Leave A Reply