Tulevaisuuden 2030 osaaja löytyy henkilöstön verkostoista?

0

Mistä löydämme tulevaisuuden 2030 osaajat organisaatioomme? Vastaus tähän saattaa olla vain muutaman klikkauksen päässä.

Kansallisen rekrytointitutkimuksen™ 2018 (© Duunitori Oy) mukaan sosiaalisen median käyttö rekrytoinneissa on kasvanut. Tämä näkyy myös Hämeen ammattikorkeakoulun (HAMK) rekrytoinneissa. Vielä muutama vuosi sitten riitti, että hakuilmoitus julkaistiin TE-toimiston sivuilla. Nykyään tämä on vasta alku rekrytoinnille.

Hakuilmoituksen julkaisun jälkeen laaditaan strategisen viestinnän laatiman ohjeistuksen mukainen visuaalinen mainoskuva rekrytoinnista. Tämä jaetaan eri sosiaalisen median kanaviin, kuten Linkediniin, Facebookiin, Twitteriin ja sisäiseen tiedotuskanavaan Yammeriin sekä infotauluille. Sisäisen tiedotuskanavan tärkeys kanavana korostuu, sillä samalla kun siellä tiedotetaan henkilöstöä organisaatiossa avoinna olevista tehtävistä, niin HAMKin työntekijät saattavat jakaa ilmoitusta myös omissa sosiaalisen median kanavissaan. Nämä kaikki palvelut tuotetaan Henkilöstöpalveluissa.

Henkilöstöasiantuntijan työ on mielenkiintoista, sillä työ on niin monipuolista; Työpäivän aikana saatan pohtia jonkun esimiehen kanssa, miten työantaja voisi tukea työntekijän työkykyä, toisessa hetkessä valmistelen työsopimusta, asiatarkastan rekrytointiesitystä, tulkitsen jotain työehtosopimuksen kohtaa yhdessä palkkasihteerien kanssa tai nykyään saatan työstää uutta mainoskuvaa rekrytointijulkaisuun.

Juuri julkaistun HAMK2030 strategian mukaan tavoitteemme on, että kymmenen vuoden kuluttua henkilöstöstämme 20 prosenttia olisi ulkomaalaistaustaisia. Tämä asettaa uudet haasteet myös rekrytointiprosessiin. Tärkeimpänä informaatiokanavana pidän edelleen nykyistä henkilöstöämme. Kuka muu olisi parempi kertomaan, että meille kannattaa tulla töihin ja HAMK työnantajana mahdollistaa esimerkiksi osaamisen kehittymisen työuralla? Henkilöstöpalvelut lanseerasi syksyllä 2018 yhteistyössä strategisen viestinnän kanssa sosiaalisen median tunnisteen #myhamk. Työyhteisön jäseniä kannustetaan julkaisemaan sosiaalisen median kanavissa kuvia ja tarinoita aidoista omaan työhön liittyvistä hyvistä puolista ja hetkistä. Tulevaisuuden 2030 osaaja, ”juuri se huipputyyppi” työkaveriksi voi löytyä juuri tätä kautta?

Anna Ala-Tuori

Kirjoittaja toimii henkilöstöasiantuntijana HAMKin henkilöstöpalveluissa ja vastaa rekrytointiprosessin sujuvuudesta sekä sen kehittämisestä. Tavoitteena on löytää HAMKin strategiaan kirjatut osaajat vuoteen 2030 mennessä.

 

Leave A Reply