Ilmaisutaidon lukiosta insinööriopiskelijaksi

0

Miten tanssia ja musiikkia harrastava ilmaisutaidon lukion ylioppilas päätyy opiskelemaan bio- ja elintarviketekniikan insinööriksi? Osittain sattumalta, mutta yllättäville tilaisuuksille kannattaa antaa mahdollisuus. Eveliina Romppanen on  valintaansa tyytyväinen, sillä monipuoliset opinnot mahdollistavat erilaisia urapolkuja tulevaisuudessa.

Eveliina Romppanen suunnitteli alun perin sosionomin opintoja . Opiskelupaikka jäi kuitenkin kirjoitusten jälkeen muutaman pisteen päähän. Insinööriopinnot eivät olleet poissuljettu vaihtoehto, sillä myös Eveliinan isosisko on opiskellut insinööriksi. Eveliina huomasi bio- ja elintarviketekniikan lisähaun ja päätti laittaa paperit sisään.

Sain tiedon opiskelupaikasta kaksi viikkoa ennen opintojen alkamista. Halusin muuttaa opiskelupaikkakunnalle Hämeenlinnaan, joten asiat tapahtuivatkin sitten nopeasti”

Nopeat käänteet kannattivat, sillä bio- ja elintarviketekniikan opinnot ovat monipuolisuudellaan yllättäneet Eveliinan myönteisesti, koska  opintojen aikana pystyy tutustumaan elintarviketekniikan eri alueisiin. Profiloivien opintojen vaihtoehtoja ovat esimerkiksi leipomo-, vilja-, liha-, valmisruoka- ja meijerialan opinnot. Lisäksi opintoihin kuuluu muun muassa ohjelmointia ja prosessitekniikkaa. Monipuolisuuden lisäksi Eveliina pitää myös opintoihin sisältyvästä konkreettisesta tekemisestä.

Aloitin opinnot suoraan lukiosta ja oli todella mukava, kun päästiin tekemään myös ihan käytännön juttuja. Opiskelu ei ole pelkkää pänttäämistä, vaan olemme labroissa ja pääsemme itse tekemään käytännön juttuja. On ollut mielenkiintoista päästä oikeasti näkemään, miten asiat käytännössä tehdään.

Lukio-opinnoista on ollut hyvä pohja opintoihin. Kemian perusasiat pitää ymmärtää, samoin matematiikkaa ja fysiikkaa tarvitaan. Eveliinan lukiossa lukema pitkä matematiikka on ollut hyödyksi.

Omalla työllä ja motivaatiolla pääsee eteenpäin, sillä mitkään aineet täällä eivät ole kuitenkaan mitään rakettitiedettä. Lukuaineet myös tasapainottavat mukavasti käytännön tekemistä.

Yhdeksi opintojen parhaaksi puoleksi Eveliina nostaa opiskelukaverit, jotka tarvittaessa auttavat vaikka haastavissa koulutehtävissä. Eveliinan päiväopintojen ryhmässä on 20 opiskelijaa ja mahtava ryhmähenki on opintojen suola. Koska ryhmäkoko on pieni, Eveliina arvostaa myös sitä, että opettajat oppivat tuntemaan opiskelijat.

Olemme kaikki samassa veneessä ja tarvittaessa kavereita autetaan. Jos on jotain mitä ei osaa tai ymmärrä, niin autamme toisiamme. Meillä on todella hyvä ryhmähenki.

Kesätöissä kokemusta elintarviketeollisuudesta
Eveliina on päässyt kahtena kesänä tutustumaan elintarviketeollisuuteen myös työntekijän näkökulmasta. Ensimmäisenä kesänä hän olin töissä valmisruokalinjastolla ja seuraavana kesänä leipomon pakkaamossa.

Mikä Eveliinasta sitten tulee isona? Vielä hän ei tiedä vastausta, sillä nyt hän haluaa kartuttaa itselleen monipuolisesti kokemusta. Opinnot antavat hyvää pohjaa tulevaisuuteen.

Opintojen jälkeen voimme työskennellä esimerkiksi työnjohtajana, laatupäällikkönä, tuotekehittäjänä, ympäristövastaavana tai terveystarkastajana.

 

Teksti: Elina Wathén
Kuva: Teuta Shala

>> Bio- ja elintarviketekniikan koulutuksen kotisivu

Leave A Reply