Kaikki alkoi maaliskuussa 2020. Olin ehtinyt suorittaa kolme neljäsosaa ensimmäisen vuoden opinnoista ammattikorkeakoulussa. Koronapandemia tuli lähemmäs kuin hyökyaalto ja lopulta iski rantaan. Viikon varoitusajalla opinnot siirtyivät etäopinnoiksi, tapahtumat ja yritysvierailut peruttiin ja Uusimaa eristettiin muusta Suomesta.
Vastahan me olimme edellisellä viikolla vierailleet Luonnonvarakeskuksessa ja Säteilyturvakeskuksessa Helsingissä. Ensimmäinen reaktioni oli hämmennys. Samaan aikaan ajattelin, että minä en halua tehdä koko jäljellä olevaa tutkintoa etänä. Suoritan kyllä kevätlukukauden loppuun, mutta syksyllä menen sitten takaisin työelämään, jos ei koulu ala fyysisesti. Olin ehtinyt jo koulussa tutustua muihin opiskelijoihin ja olin innoissani siitä, että voin päivittäin keskustella ihmisten kanssa, jotka jakavat samanlaisia arvoja ja ajatuksia – luonnonsuojelun tärkeys, ilmastonmuutoksen hillitseminen, ekologiset ratkaisut – näin muutaman mainitakseni. Opiskelu ilman kahvitaukokeskusteluja ja yhteisiä lounaita tuntui tylsältä ajatukselta.
Ihan ensimmäisestä kouluviikosta alkaen meille oli puhuttu verkostoitumisen tärkeydestä: Pitää olla aktiivinen yritysvierailuilla ja kysellä paljon silloin kun meillä on ulkopuolisia luennoitsijoita. Nämä ovat linkkejä työelämään ja potentiaalisia opinnäytetyöpaikkoja. Pitää kysellä yhteystietoja, verkostoitua LinkedInissa ja yrittää jäädä ihmisten muistiin. Tuntui, että nyt kun kaikki tämä ei tule onnistumaan, tutkintoni ja aikani opiskelijana tulee olemaan jotenkin vajaa. Aivoihin jäävä muistijälki nimestä tai naamasta Microsoft Teams -luennolla on ihan eri kuin se, että olisi jonkun tavannut kasvotusten.
Jatkoin kuitenkin opiskelua toisenakin lukuvuonna. Syksyn aikana irtisanoin asuntoni kampuksen läheltä Forssasta – ilman koulua, minulla ei ollut syytä jäädä sinne. Nyt kun olen vuoden asunut siellä missä oikeasti haluan, enkä siellä missä minun on työn tai koulun takia pakko, henkinen hyvinvointini on parantunut.
Koulunkäyntinikään ei ole oikeastaan kärsinyt. Ehkä jopa päinvastoin. Olen osallistunut useammalle luennolle, mitä olisin fyysisesti pystynyt ennen pandemia-aikaa. Elämme todellista webinaarien kulta-aikaa. Mielestäni myös luennoista ja tapahtumista tiedottaminen sosiaalisessa mediassa on parantunut. Minusta on tullut entistä parempi tiedonetsijä ja ehkä myös somen algoritmit ovat oppineet tunnistamaan minua kiinnostavat aiheet, minkä ansiosta löydän entistä enemmän niin suomalaisia kuin kansainvälisiäkin webinaareja.
Omien tehtävien aikataulutus ja opiskeluajan erottaminen vapaa-ajasta ovat myös olleet asioita, joissa olen oppinut paremmaksi etäopiskelun ansiosta. Vaikka koulun puolesta onkin jonkin verran aikataulutettuja luentoja ja lukujärjestys, teen usein myös oman lukujärjestykseni viikoittain. Omassa lukujärjestyksessäni on omat tavoitteeni tehtävien edistymisille ja palautuksille, muitakin kuin koulun luentoja sekä aikaa liikunnalle. Kun vielä olimme koulussa fyysisesti, meillä saattoi olla muutamia tunteja keskellä päivää aikaa tehdä tehtäviä, mutta todellisuudessa kotona minulla on parempi rauha kuin koulun hälinässä keskittyä tehtäviin. Uskaltaisin väittää, että loppujen lopuksi, tehokkuuteni ja ajankäyttöni ovat jopa parantuneet etäopiskelun myötä.
Kun mietin työntekoa tulevaisuudessa, näen paljon hyvää erilaisissa etä- ja hybridiratkaisuissa. Henkilökohtaisten kokemusten lisäksi on myös tarkasteltava isompaa kokonaisuutta. Vähentyneet liikenneruuhkat ovat todistetusti parantaneet ilmanlaatua. Kun työmatkoihin käytetty aika päivässä poistuu, vapaa-aikaan käytettävä aika puolestaan kasvaa. Myös tarve asua mahdollisimman lähellä toimistoa ja tiiviin rakentamisen paine saattavat pitkällä aikavälillä helpottaa. Vaikka jokaisen kokemus etätyöstä ja opiskelusta on erilainen, olen iloinen huomatessani, että monet työpaikat ovat avoimesti alkaneet keskustella siitä, että tarvetta siirtyä takaisin 9–17 toimistossa istumiseen ei välttämättä ole. Vaikka edelleen toisinaan kaipaan kahvitaukokeskusteluja, ei tämä ”etäily” sittenkään ole ollut niin huono asia, kuin aluksi ajattelin.
Teksti: Mirva Nurminen, YSKEP19A2, tuleva ympäristösuunnittelija (AMK)
>> Koulutuksen kotisivu: www.hamk.fi/kestava-kehitys
