Mustialan hevoset 1800- ja 1900-lukujen taitteesta saattavat kantaa kortensa kekoon tutkimuksessa, jossa selvitetään suomenhevosen kehitystä. DNA:n eristäminen esimerkiksi vanhoista luista ja hampaista mahdollistaa mm. DMRT3- ja MSTN-geenien sekä väriin liittyvien geenien tutkimista.
Mustialan hevoshistoriaa pengottiin jokusia vuosia sitten Emma Laineen (2013) toimesta hänen hevostalouden agrologin opinnäytetyössään. Tietoja Mustialassa vaikuttaneista hevosista koottiin sähköiselle alustalle, josta tiedot löytyvät koottuina vuosikymmenittäin.
Vuosisatojen vaihteessa kuolleista hevosista on kirjattu ylös myös kuolinsyitä. Moni hevonen on lopetettu käyttökelvottomana esimerkiksi jalkavaivojen tai paiseen vuoksi. Nämäkin hevoset ovat kuitenkin saaneet jatkaa vielä tärkeässä roolissa opetuskäytössä, sillä useiden hevosten ruhon osia on käytetty anatomiatunneilla havainnointivälineinä.
Vanhan Opiston auditoriosta löytyy vielä tänäkin päivänä hevosen luuranko. Sohvi-nimellä se tunnetaan, mutta sen taustasta ei tunnu olevan tarkempaa tietoa. Lisäksi tallessa on muutama laatikollinen niin hampaita kuin kavioitakin. Hampaisto on kiinnitetty saranoituihin levyihin, jolloin suuta pääsee tarkastelemaan aivan aidosti avaamalla. Useimpiin hampaisiin on kirjoitettu, minkä ikäisestä hevosesta on kyse.
Olisi hauska tietää, miten paljon esineitä on hyödynnetty opetuksessa. Onhan suomalaiseen hevosjalostukseen vahvasti vaikuttanut eläinlääkäri Ludwig Fabritius, joka tunnetaan mm. ”Hevoskasvatusyhdistys Hippoksen” perustajana, toiminut opettajana Mustialassa vuosina 1879-1887. Esimerkiksi yhtenä ylemmän maanviljelysosaston oppiaineena on tuolloin ollut ”kotieläinten anatomia ja fysiologia, hevosenkengitysoppi sekä sairasten eläinten hoito ja käsittely” (Mustiala 1840-1908: Muistojulkaisu 1928, 104)
Sana Mustialan kokoelmista kiiri myös Helsingin Yliopiston tutkijoiden, arkeologi Tuija Kirkisen ja biologi Karin Hemmannin korviin. Marraskuussa he vierailivat Mustialassa, ja osa kokoelmasta pakattiin heidän mukaansa näytteenottoa varten. Helsingin Yliopiston tutkimushanke selvittää suomenhevosen varhaisvaiheita kokoamalla DNA-näytteitä ja vertaamalla niitä nykyisen suomenhevosen DNA:han. Tutkimusmateriaalina käytetään 1800-1900-lukujen taitteessa eläneiden suomenhevosten hammas-, luu-, jouhi- ja nahkanäytteitä. Tavoitteena on tuottaa tietoa suomenhevosen historiasta ja perinnöllisestä alkuperästä.
Kunhan DNA-tutkimukset valmistuvat, saadaan osviittaa siitä, millaisia Mustialan anatomianäytteiksi päätyneet hevoset ovat perimältään olleet. 1850-luvun jälkeen Mustialassa kokeiltiin ulkomaisia rotuja (ainakin sekä gudbrandsdal että norfolk) (Tuorlahti 1943, 241-242) ja vanhaan kirjanpitoon perustuvana oletuksena on, että ainakin osa ”anatomiahevosista” on roturisteytyksiä. Yliopiston tutkimushanke selvittää myös koko genomin tasolla suomenhevosen kehitystä omaksi rodukseen, ja ehkäpä siihen oman panoksensa antavat myös Mustialan hevoset yli sadan vuoden takaa.
Lähteet:
Laine, E. (2013). Mustialan hevoshistoria: Hevoset osana Mustialan maatalousopetusta 1800- ja 1900-luvuilla. Hämeen ammattikorkeakoulu. http://www.urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2013112017544
Mustiala 1840-1908: Muistojulkaisu (1928). Mustialan maanviljelys- ja meijeriopiston ja sen oppilaiden kumppanuskunnan vaiheista. Forssa.
Tuorlahti, V. (1944). Mustiala 1840-1940: 100 vuotta maatalousopetusta. Forssa: kustantaja tuntematon.
Helsingin Yliopiston Biologisen kulttuuriperinnön monitieteiset tutkimusstrategiat-hanke tutkii historiallisten bioaineistojen avulla tapahtumia ja syitä, jotka johtivat kansallisen rodun syntyyn. Hanke kokoaa hammas-, jouhi-, luu- ja nahkanäytteitä vuosien 1850–1950 välillä syntyneistä suomenhevosista DNA-näytteiden ottamista varten. Näytteeksi soveltuvaa materiaalia on mm. kotiarkistoissa, tallien vinteillä, jäämistöissä, museoissa ja koulujen kokoelmissa.
