Minna sai hyvät eväät konsernitilinpäätöksen laatimiseen ja tekniikkaan

0

Minna ViljanenMinna Viljanen koki, että kouluttajan kannustava ote innosti opiskelemaan vaikeaa asiaa mielenkiinnolla. Koulutuksen aikana hän oppi konsernitilinpäätöksen laatimisen perusteet ja tekniikan. Hän pystyy nyt omassa työssään käyttämään oppimiaan asioita sellaisenaan hyväksi. Minna suoritti konsernitilinpäätös 5 op –koulutuksen syksyllä 2014.

Minna oppi konsernista paljon syvällisemmin asioita kuin oli etukäteen odottanut. Koulutuksekseen hän lähti, koska halusi tarvittavaa osaamista konsernitilinpäätöksen tekemiseen. Koulutuksen jälkeen hänestä tuntui että – Nyt minulla on valmiudet tehdä konsernitilinpäätöksiä, eikä ajatus niiden laatimisesta tunnu enää niin suurelta haasteelta.

Minna Viljanen toimii kirjanpitäjän Tampereella. Hän on työskennellyt tilitoimistossa kirjanpitäjänä jo reilusi yli toistakymmentä vuotta, koulutukseltaan hän on laskentamerkonomi.

 

  • Osallistui ensimmäistä kertaa verkkokoulutukseen ja opiskelumuotona tämä sopi minulle päivätyöläisenä erittäin hyvin. Itsenäistä opiskelua ja verkkotapaamiset joka toinen viikko, joissa käytiin etätehtävät ja uusi aihealue läpi. Etätehtävät olivat todella opettavaisia. Verkkotapaamisten nauhoituksia pystyi hyödyntämään myös jälkikäteen kertauksen muodossa.
  • Koulutuksen vetäjänä toiminut kouluttaja oli todella hyvä ja kannustava. Hän taisi innostaa minua opiskelemaan tästä vielä vähän lisääkin.

Konsernitilinpäätös verkkokoulutuksena sopii Minnan mielestä hyvin henkilölle, jolla on jo ainakin jonkin verran tietotaitoa kirjanpitojen ja tilinpäätöksien tekemisessä.

Seuraava Konsernitilinpäätös 5 op -koulutus käynnistyy 9.9.2015. Lisätietoja www.hamk.fi/taydennyskoulutus/yrli

Leave A Reply