Yllätysharjoittelu myyntiassistenttina

0

Minulla oli suunnitelma kesälle 2021. Opinnäytetyö odotteli kirjoittajaansa ja ajatuksena oli saada se syksyyn mennessä valmiiksi. Matkaan ilmaantuu kuitenkin usein pari muuttujaa ja niin kävi tälläkin kerralla. Sähköpostiini kilahti toukokuun viimeisellä viikolla yllättäen viesti, jossa kysyttiin, tiedänkö ketään kesätöistä kiinnostunutta Riihimäellä. Tiesin yhden ja vastasinkin heti, että minä. Sain Kumera Drivesille yhteystiedot, tartuin puhelimeen, soitin myyntijohtajalle ja siitä se sitten lähti. Viikkoa myöhemmin avasin työharjoittelupaikkani oven.

Aloitin myyntiassistentin työt kesäkuun alussa. Tehtäviini kuului pääsääntöisesti tilausten käsittely ja syöttäminen järjestelmään, asiakasrekisterin ylläpito, kotimaan laskutus sekä tilausvahvistusten lähettäminen asiakkaille. Minulla on toimistotöistä kokemusta jostain viime vuosituhannen puolelta ja uuden järjestelmän opettelu jännitti ehkä eniten etukäteen. Työharjoittelun alkaessa kävi kuitenkin ilmi, että järjestelmä oli ehkä sittenkin se helpoin osuus…

Anteeksi, mutta olisiko jollain sanakirja?

Kumera Drives on kansainvälisen Kumera Corporationin tytäryhtiö ja edustaa teknologiateollisuutta. Työharjoittelupaikkani Riihimäellä valmistaa ja myy voimansiirtolaitteita muun muassa paperi- ja kaivosteollisuuden käyttöön. Tunnen kyllä autoon liittyvän voimansiirron vaihteistoineen, mutta nämä vaihdelaatikot olivat vähän eri luokkaa. Myytäviä tuotteita varaosat mukaan lukien oli huikea määrä. Putosin keskelle aivan tuntematonta vyöhykettä. Ympärilläni puhuttu tekninen kieli kuulosti korviini täysin vieraalta ja kysyinkin ensimmäisellä viikolla, löytyisikö minulle suomi-kumera-suomi sanakirjaa.

Sähköisiä tilauskaavakkeita oli yhtä paljon kuin asiakkaitakin ja valtaosa niistä oli suomen- ja englanninkielisiä. Lisäksi pääsin ajoittain käsittelemään myös ranskan-, saksan- ja ruotsinkielisiä tilauksia. Onneksi tuotteet on koodattu numeroiksi, joten ne löytyivät järjestelmästä suhteellisen helposti. Haasteeksi koitui se, etten tiennyt yhtään miltä numerosarjojen sisältö näytti käytännössä. Paras esimerkki tästä oli eräs tilaus, jolle kirjasin toimitustavaksi rekkakuljetuksen, vaikka kyseinen varaosa olisi mahtunut kirjekuoreen. Onneksi minulla oli loistavia työkavereita, jotka jaksoivat neuvoa ja opastaa.

Pysäyttäkää kello

Työ oli monipuolista ja mukavaa. Se vaati myös erityistä tarkkuutta ja huolellisuutta. Pitkän työhistoriani aikana en ole kovinkaan monessa työpaikassa katsellut iltapäivällä kelloa ja toivonut, että se liikkuisi hitaammin. Ajoittain oli kiire ja tilaukset kasaantuivat, mutta hätäillä ei saanut
virheitä välttääkseen. Tämä opetti minulle hermojen hallintaa ja lisäsi stressinsietokykyäni. Opin myös käyttämään laskutusjärjestelmää, tekemään excelillä ennakkolaskuja, perustamaan uusia asiakastilejä ja sain olla vuorovaikutuksessa asiakkaiden kanssa päivittäin. Pääsin näkemään läheltä kansainvälistä myyntityötä ja opin muun muassa miten remburssikauppa toimii.

Tartu tilaisuuteen

Neljä kuukautta kului kuin siivillä ja kokemukseni Kumera Drivesilla oli antoisa ja opettavainen. Tällä hetkellä kirjoitan koko kesän unilla ollutta opinnäytetyötäni, ja mahdollisuus jatkaa myyntiassistentin työtä valmistuttuani on optiona takataskussani. Hetkeäkään en kadu tarttumistani tähän työtilaisuuteen, vaikka se muuttikin suunnitelmieni suuntaa. Onneksi kaiken ei tarvitse olla kiveen hakattua ja elämän voi antaa yllättää. Kiitokset vielä sille ihanalle, joka minulle sen sähköpostiviestin laittoi!

Kirjoittaja: Minna Pasuri

Leave A Reply